Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tiesitkö, että ylioppilaslakin vuori voi kertoa kantajansa kotipaikasta, lempiväristä tai vaikka urheilufanituksesta?

    Maakuntien väreissä olevat vuorikankaat ylioppilaslakeissa tulevat Helsingin yliopiston osakuntien väreistä.
    Savolaisen osakunnan kelta-musta vuori, Eteläsuomalaisen osakunnan valko-oranssi vuori ja "perus" sini-valkoinen vuori.
    Savolaisen osakunnan kelta-musta vuori, Eteläsuomalaisen osakunnan valko-oranssi vuori ja "perus" sini-valkoinen vuori. Kuva: Carolina Husu

    Kun ylioppilaslakin kääntää, näkyy suurimman osan lakissa sini-valkoinen vuorikangas. Se ei kuitenkaan ole ainut vaihtoehto, vaan lakin vuori voi kertoa kantajastaan paljon enemmän. Suomenruotsalaisessa lakissa vuori on sini-keltainen ja lyyra hieman isompi, kuin sini-valkoisessa suomalaisessa lakissa.

    Ylioppilaslakkiin voi valita vuorin myös maakuntaväreillä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ylioppilaaksi valmistuvilla puna-musta vuori on melko yleinen ja moni ruotsinkielinen hankkii lakkinsa sini-keltaisena.

    Ylioppilaslakin voi hankkia myös urheiluseuran fanivuorilla.Vaihda kuvaa nuolesta klikkaamalla.
    Ylioppilaslakin voi hankkia myös urheiluseuran fanivuorilla.Vaihda kuvaa nuolesta klikkaamalla. Kuva: Carolina Husu
    Sosiaalisen median vitsitilin kanssa yhteistyössä tehty vuori vitsailee ylioppilaskirjoituksilla
    Sosiaalisen median vitsitilin kanssa yhteistyössä tehty vuori vitsailee ylioppilaskirjoituksilla Kuva: Carolina Husu

    Maakunta- tai osakuntavuorien värit tulevat Helsingin yliopiston osakuntien väreistä. Ylioppilaslakin voi hankkia joko suoraan osakuntavuorilla tai vuorin voi vaihtaa lakkiin osakuntaan liittyessä. Myös osakuntaväreissä olevan irtovuorin voi kiinnittää lakkiin.

    Osakunnat ovat samalta alueelta kotoisin olevien opiskelijoiden muodostamia opiskelijajärjestöjä, jotka järjestävät jäsenilleen erilaisia tapahtumia ja vuokraavat muun muassa asuntoja. Ensimmäiset osakunnat on perustettu Suomessa vuonna 1643 eli kolme vuotta Turun Akatemian perustamisen jälkeen.

    Osa vuorien väreistä, kuten Savolaisen osakunnan lakissa oleva kelta-musta vuori, tulee maakuntien väreistä. Osa taas on peräisin osakuntien nauhoista tai muista väreistä kuten Eteläsuomalaisen osakunnan valko-oranssi vuori.

    Vaaleanpunainen, vaaleansininen, kultainen ja musta vuori ovat myös vaihtoehtoja.
    Vaaleanpunainen, vaaleansininen, kultainen ja musta vuori ovat myös vaihtoehtoja. Kuva: Carolina Husu

    Salon Lakkitehtaalla Sastamalassa valmistetaan sekä ylioppilaslakkeja, että ammattiin valmistuvien lakkeja. Sini-valkoisen tai maakuntaväreillä varustetun vuorin sijaan lakin voi saada myös vaaleanpunaisella, mustalla tai kultaisella sisuksella.

    Valikoimassa on myös urheiluseura Valepan ja TPS:n logoilla varustettuja vuoria. Erikoisuus on yhteistyössä sosiaalisen median @YTLBELIKE -vitsitiln kanssa tehty vuori, jossa on sisällä abin tunnelmia ylioppilaskirjoituksista. Tilillä jaetaan ylioppilaskirjoituksiin liittyviä vitsikkäitä kuvia ja videoita.

    "Me tehtiin myös yhteistyössä paikallisen urheiluseuran kanssa yhteistyössä heidän logollaan olevia vuoria", kertoo Salon Lakkitehtaan toimitusjohtaja Ville Nuutinen.

    Tehtaan valmistujais- ja ylioppilaslakkipuolesta vastaavan Satu Seppäsen mukaan idea erilaisiin logovuoriin lähti siitä, että haluttiin painottaa koulutuksen arvostusta ja tärkeyttä nuorille.

    "Seuran kanssa keksittiin uusi muoto sekä nostattaa koulutuksen arvostusta, että ilmentää seuran faniutta", Nuutinen toteaa.

    Ylioppilaslakki voi erota myös ulkoisesti. Vasemmalla lakissa European Baccalaureate eli EB-lyyra, jonka saavat lakkiinsa Eurooppa-koulusta valmistuvat ylioppilaat. Siinä lyyraa ympäröivät seppeleen sijasta Euroopan unionin tähdet. Keskellä ylioppilaslakin tumma talviversio, jota harvoin enää näkee käytössä. Oikeassa reunassa on perinteinen valkolakki, jossa on Helsingin yliopiston lyyra.
    Ylioppilaslakki voi erota myös ulkoisesti. Vasemmalla lakissa European Baccalaureate eli EB-lyyra, jonka saavat lakkiinsa Eurooppa-koulusta valmistuvat ylioppilaat. Siinä lyyraa ympäröivät seppeleen sijasta Euroopan unionin tähdet. Keskellä ylioppilaslakin tumma talviversio, jota harvoin enää näkee käytössä. Oikeassa reunassa on perinteinen valkolakki, jossa on Helsingin yliopiston lyyra. Kuva: Carolina Husu

    Seppäsen arvion mukaan moni nuori ehkä haluaisi erilaisen vuorin lakkiinsa, jos vaan pääsisi valitsemaan. Näkyvyyttä pitäisi kasvattaa, niin että nuoret tietäisivät vaihtoehdoista.

    "Lakkiesittelytilaisuudet kouluilla ovat tärkeitä opiskelijoiden kohtaamispaikkoja. Niissä voidaan käydä keskustelua, jos on jotain toiveita tai kehitysajatuksia lakkien suhteen. Me Salon Lakkitehdas ollaan pieni paikallinen toimija ja pystymme valmistamaan tarvittaessa pieniäkin eriä asiakkaiden toiveesta", Seppänen kuvailee.