Järjestöaktiivi: Ilman MTK:ta eläisimme tuontiruuan varassa

Ari-Pekka Kirjosella ei kovin usein ole aikaa päiväkahvitteluun Wilma-kissan kanssa. Kuva: Jaana Kankaanpää

"Ilman kotieläintiloja meillä ei olisi viljatiloja eikä toisinpäin", Kirjonen sanoo. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kun Kirjonen runsas 20 vuotta sitten hoiti poikiaan kotona, asia oli niin uusi, että Maaseudun Tulevaisuuskin kirjoitti siitä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Eihän MTK tee mitään. Ei saa viljan hintaa nostettua, ei byrokratiaa purettua eikä tukia paremmiksi.

Tällaisia kommentteja näkee verkkokeskusteluissa vähän väliä. Purnaajia riittää.

Toinen ääripää ovat Ari-Pekka Kirjosen kaltaiset, jotka ovat vuosikymmenet puurtaneet järjestötyössä mutta tuntevat silti saaneensa enemmän kuin antaneensa.

Ei Kirjonenkaan yltiöpositiivinen ole. Hän sanoo suoraan, että Suomen maatalous on historiansa pahimmassa kannattavuuskriisissä.

Mutta toteaa saman tien, että ilman viljelijöiden etujärjestöä tilanne olisi paljon pahempi.

"Eläisimme tuontiruuan varassa."

Salolainen Kirjonen tapasi tulevan vaimonsa Annikkan 1985. Kolmen vuoden päästä mentiin naimisiin ja tehtiin kaupat vaimon kotitilasta Perttelissä.

"Kun kävin tilalla ensimmäistä kertaa, navetassa mölisi vielä joku. Kun tulin seuraavan kerran, siellä ei luojan kiitos ollut enää ketään", Kirjonen nauraa. Tuotantosuuntana on siis alusta asti ollut kasvinviljely.

Toiminta Perttelin nuorissa tuottajissa auttoi Kirjosta juurtumaan uudelle paikkakunnalle. Sitä kautta hän tutustui toisiin viljelijöihin ja heidän kauttaan taas uusiin ihmisiin.

Pikku hiljaa hän sai yhä uusia luottamustehtäviä: nousi nuorten tuottajien sihteeristä puheenjohtajaksi, sitten tuottajayhdistyksen johtokuntaan ja puheenjohtajaksi ja lopulta liiton ja keskusliiton luottamustoimiin.

"Minulla on aina ollut riippana kova halua vaikuttaa", Kirjonen toteaa.

Riipaksi hän asiaa luonnehtii siksi, että luottamustoimiin menee paljon aikaa. "Tällä hetkellä viikossa on kolme–neljä lähtöä, ja melkein aina siihen se päivä menee."

Koskaan työ ei kuitenkaan ole ollut vastenmielistä.

"Tunnen olevani kanava muille. Minulle on tärkeää viedä kentältä saamiani aloitteita ja toiveita eteenpäin. Niin kauan kuin puhelin näissä asioissa soi, niin kauan haluan olla mukana."

Järjestötyö on vuosikymmenien mittaan muuttunut paljon.

Ennen väkeä ja aktiiveja oli paljon enemmän, nyt tilat ovat vähentyneet ja porukka kiireisempää, Kirjonen kuvaa.

Takavuosina tavattiin kasvokkain, nyt yhteydenpito tapahtuu yhä enemmän sosiaalisen median kautta. Siinä on puutteensa, kun äänensävyt ja ilmeet eivät tekstistä välity.

Asioista väännettiin ennen Suomen tasolla, nyt entistä enemmän Brysselissä.

Kirjosen mielestä MTK:n merkitys tai vaikutusvalta eivät silti ole missään nimessä vähentyneet.

Edunvalvonta vaatii yhä enemmän osaamista ja intohimoa, ja sitä Kirjosen mukaan järjestössä riittää.

"Sekä tuottajaliiton että keskusliiton toimihenkilöt ovat rautaisia ammattilaisia, jotka tekevät valtavasti töitä kelloon ja viikonpäivään katsomatta. Isoja asioita tehdään usein kovalla kiireellä."

"Ja luottamushenkilötkin ovat parasta A-luokkaa", Kirjonen lisää.

Brysselissä Suomi on saanut väkeä hyviin vaikutusasemiin, hän muistuttaa.

Järjestön sisäistä vääntöä Kirjonen ei pidä uhkana.

"Eiköhän se ole selvää, että ilman kotieläintiloja meillä ei olisi viljatiloja eikä toisinpäin. Ja että koko maan asuttuna pitäminen on jo huoltovarmuudenkin kannalta tärkeää."

Silloin tällöin kentällä kuohahtaa, kuten Liedossa viikko sitten pidetty "kapinakokous" osoittaa.

Kirjonen ei puhuisi kapinasta ollenkaan. Hänen mukaansa kokous oli hyvin rakentava ja siellä puhuttiin tiukkaa asiaa. Osanottajat saivat myös kuulla, että iso osa heidän huolistaan oli jo liitolla tiedossa ja käsittelyssä.

"Tällaisia kokouksia pidetään varmasti jatkossakin, sillä liiton virallisissa kokouksissa aikaa kuluu paljon pakollisiin rutiineihin."

Työn, luottamustoimien ja perheen jälkeen Kirjoselle ei juuri aikaa muuhun jää. Sulkapallo ja sähly ovat jääneet.

Edellä oleva lista tosin on ehkä väärässä järjestyksessä. Perhe kuuluu kärkeen.

Kirjonen oli runsaat 20 vuotta sitten kummajainen, sillä hän hoiti pikkuisia poikiaan kotona, kun vaimo opiskeli muualla.

"Sitä kauhisteltiin kovasti, epäiltiin pärjäämistäni. Mutta se oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa."

Poikien kanssa kului kuusi tai seitsemän tiivistä vuotta.

"Viimeiseksi vuodeksi ennen koulua vaimo laittoi pojat eskariin, koska hänen mukaansa ne eivät täällä minun kanssani viisastuneet", Kirjonen virnuilee.

"Ja kai se totta oli, vähän pellossa täällä elettiin. Esikoulussa oppivat heti sitomaan kengännauhat", Kirjonen kuvaa poikien taitojen laajentumista.

Pojat saivat valita elämänuransa ilman vanhempien painostusta. Yksi on ekonomisti, toinen rakennusinsinööri ja kolmas talonrakentaja, joka toimii tällä hetkellä kuljetustehtävissä.

Kukaan heistä ei ole ilmaissut kiinnostustaan jatkaa tilaa.

"Kyllä ne joskus järkiinsä tulevat", Kirjonen nauraa, mutta vakavoituu sitten. Hän ei aio jatkossakaan pakottaa jälkikasvuaan yhtään mihinkään.

Tällä hetkellä häntä ilahduttaa se, että miniä käyttää iltansa opintoihin tähtäimenä viljelijän pätevyys.

Maatalouden tulevaisuus ei juuri nyt näytä kovin valoisalta, mutta KIrjonen uskoo tulevaan.

"Maailma tarvitsee koko ajan enemmän ruokaa. Suomella on valttinaan ekologisuus, puhtaus ja perheviljelmät."