Kotitilalla Wilma Murto oppi ajamaan myös traktoria. Kuva: Kimmo Haimi
EM-kultaa voittanut Wilma Murto tunsi aina ylpeyttä siitä, että liha ruokapöydässä oli itse kasvatettua ‒ ”Kaverit tosin saattoivat joskus reagoida”
Maatilalla varttunut EM-kultamitalisti Wilma Murto singahtaa seipäällä satoja kertoja vuodessa yläilmoihin. Silti hän harkitsisi kaksi kertaa, ennen kuin pudottautusi viiden metrin hyppytornista pehmusteisiin.
Kotitilalla Salossa ei ollut hevosia enää, kun ne alkoivat kiinnostaa Wilma Murtoa. Hän harkitsi usein ratsastamista vasikoilla, mutta aikeeksi se jäi. Kuva: Kimmo HaimiKiitos ihanista elämyksistä, tulee keski-ikäinen nainen kiittelemään Wilma Murtoa melkein saman tien, kun tämä istahtaa helsinkiläisen ravintolan pöytään.
Seuraa sukuselvitys, mitä kautta Murto saattaisi tietää hänet. Loppujen lopuksi näin onkin.
Huomion keskipisteenä oleminen taitaa olla suurin asia, joka on muuttunut Münchenin EM-kullan jälkeen.
”Toki suomalaiset tunnistavat nyt laajemmin. Välillä katsotaan ja tunnistetaan, mutta yleensä ei sanota mitään. Kaupassa saa käydä rauhassa, eikä mikään olennainen ole muuttunut.”
Murto sanoo, että manageri Tero Heiskalla taitaa puhelin piipata enemmän kuin hänellä. Tällä kertaa kuskiksi lähtenyt Heiska istuu vastapäätä ja nyökkää. Murron äiti löysi tämän manageriksi vuosia sitten. Urheilija saattoi aivan aluksi ihmetellä, mihin hän manageria tarvitsee. Nyt olisi vaikea pärjätä ilman. Hän vastaa muun muassa sopimusasioista ja haastattelujen järjestämisestä, joten Murto voi keskittyä urheilu-uraansa.
Murto muutti Salon laitamilta Turkuun 16-vuotiaana ja aloitti siellä urheilulukion. Kirjat ovat edelleen siellä. Muutto kotoa pois nuorena oli välttämätöntä, sillä päivittäiset 30 kilometrin koulu- ja treenimatkat olisivat varmasti käyneet ennen pitkää voimille.
KUKA?
Wilma Murto on 24-vuotias seiväshyppääjä, joka voitti EM-kultaa Münchenissä uudella Suomen ennätyksellä 485 cm.
Edustaa Salon Vilpasta, ja häntä valmentaa Jarno Koivunen.
Kotoisin Kuusjoen kylästä, joka sijaitsee Salossa.
Kävi urheilulukion Turussa ja opiskelee siellä medianomiksi ammattikorkeakoulussa.
Vanhempien kotitila sijaitsee ”korvessa”, kuten Murto itse luonnehtii. Sieltä on Kuusjoen kylätaajamaan yhdeksän kilometriä, joista neljä ensimmäistä hiekkatietä. Salon keskustaan ajaa noin puolessa tunnissa.
Kylän ikäluokat olivat alakouluvuosina käyneet jo niin pieniksi, että Murto muistelee samalla luokalla olleen vain kuusi oppilasta. Niinpä lähikulmien kaverit olivat yhteistä omaisuutta.
”Isoveljen kaverit kelpasivat hyvin myös omiksi kavereiksi. Naapurissakin oli lapsia ja isovanhemmat lähellä.”
Murron kotitilalla on 200-päinen lihakarja. Lapset pääsivät ja joutuivat askareisiin mukaan. Kesälomilla vastuut lisääntyivät. Traktoriakin Murto sanoo ajaneensa.
”Meille on opetettu, että tekemistä on aina, jos aika käy pitkäksi. Kun ikää tuli, töitä alettiin jakaa. Minulle tuli vasikoiden karsinoiden puhdistus. Huolehdin lisäksi muun muassa, että ne ovat juoneet maitonsa.”
Eläimet olivat rakkaita, mutta silti niistä luopuminen tuntui luonnolliselta.
”Tiesinhän, että meillä tuotetaan ruokaa. Tunsin ylpeyttä siitä, että liha ruokapöydässä oli itse kasvatettua.”
Kaverit saattoivat sen sijaan joskus reagoida, kun he olivat laittaneet lihapullan suuhunsa ja kuulivat sen olevan ”omasta lihasta” tehty.
”Tunsin ylpeyttä siitä, että liha ruokapöydässä oli itse kasvatettua.”
Murron mukaan mukavinta maatilan elämässä oli asioiden tekeminen ja jakaminen yhdessä vanhempien kanssa.
”Valehtelisin jos väittäisin, että minulla oli palo ja kutsumus maatilan töihin. Jonkin verran juoksin töitä karkuun, mutta veli toisaalta oli niistä sitäkin kiinnostuneempi ja paikkaili, kun itselläni on menoa.”
Veli on sittemmin kouluttautunut agronomiksi ja todennäköisesti jatkaa tilan pitoa tulevaisuudessa.
Murto puolestaan urheilee ja opiskelee medianomiksi ammattikorkeakoulussa Turussa. Hän voisi nähdä itsensä joskus kilpauran jälkeen urheilun ruutukasvona tai juontajana.
Toimittajan työ alkoi kiinnostaa, kun hän on vuosien varrella seurannut urheilutoimittajien työtä läheltä.
”Tykkään kirjoittamisesta ja visuaalisista asioista, ja koulussa on tehty mielenkiintoisia videoprojekteja.
Murto sanoo olevansa hieman taiteilijaluonne, kun taas valmentaja luottaa käppyröihin, käyriin ja matematiikkaan.
”Seiväshyppy on jonkinlainen sekoitus tiedettä ja taidetta. Nopeus pitää osata kääntää vertikaalienergiaksi, mikä vaatii tekniikkaa ja voimaa vähän joka paikassa – eniten jaloissa mutta myös keski- ja ylävartalossa. Mikään osa kropasta ei pääse helpolla.”
Nopeus on seiväshyppääjän tärkein ominaisuus. Murron mukaan se korreloi melko suoraan siihen, kuinka korkealle voi hypätä.
”Jos Münchenin EM-finaalin naisväki laitettaisiin riviin juoksunopeuden perusteella, luulisin järjestyksen olevan hyvin pitkälle samanlainen kuin seiväshyppykisan paremmuusjärjestyksen.”
Hyppysuorituksen aikana kaikki tapahtuu yläilmoissa hetkessä. Useimpia hirvittää katsella maisemia viiden metrin hyppytasanteella uimalassa, eikä Murto ole poikkeus.
”En todellakaan nauttisi, jos minun pitäisi nousta viiden metrin korkeuteen ja pudottautua sieltä patjoihin. Seiväshypyssä ei kuitenkaan ehdi pelätä tai tehdä havaintoja, vaan ”tutka” on itsessä.”
Korkeimmassa kohdassa voi korkeintaan huomata tai nähdä, koskiko esimerkiksi jokin osa vartalosta rimaan.
”Jonkin verran juoksin maatilan töitä karkuun, mutta onneksi veli oli niistä sitäkin kiinnostuneempi.”
Seipäät ovat matkaseuralaisia, joiden rinnalla jääkiekkoilijan pelikassi on kuin sutjakka käsilaukku. Kilpailumatkoille tarvitaan 7–8 seivästä, eikä niille ole olemassa mitään kaupallisia kuljetuslaukkuja, korkeintaan suojapusseja.
Murto on ratkaissut asian hankkimalla läpimitaltaan järeää viemäriputkea, jonne seipäät sullotaan. Lentokentällä putken kanssa saa kääntyillä varoen ja kohotella sitä oviaukoissa maltillisesti.
”Kaikille lennoille niitä ei edes oteta mukaan. Kotimaan kilpareissuille ne kulkevat auton kattotelineellä. On tässä oppinut ainakin liinoja sitomaan”, Murto naurahtaa.
Hän lisää, että onneksi seipäät ovat kevyitä, joten seivässetille tulee painoa ehkä ”vain” noin 20 kiloa.
Jos matkustelua ja treeniä olisi vähemmän, Murto luultavasti retkeilisi ja vaeltelisi luonnossa enemmän. Niitä tulee toki harrastettua nytkin, ja mieleen jäänyt ikimuistoisena reissut Lapissa isän kanssa.
Nyt tosin on treenaamisessa pieni hengähdystauko. Kun aamupäivän ja illan treenit jäävät pois, jää vapaata ylimääräistä aikaa vuorokaudessa nelisen tuntia. On aika nauttia hyvästä ruuasta, hyvästä seurasta – ja kahvista. Se on todellinen intohimo, josta ei tarvitse tinkiä edes kiireisinä aikoina.
”Olen melkoinen hifistelijä kahvin kanssa. Minulta ei löydy Presidenttiä eikä kahvinkeitintä, mutta häärään erikoiskahvien kanssa senkin edestä.”
Kahvin hinnannousu ei yllättäen ole osunut samalla tavalla erikoiskahviin kuin peruslaatuihin. Toki niiden hinta jo aiemminkin oli korkeampi.
Otamme kokeeksi lounaskahvit ravintolassa ruuan päälle, ja odotan asiantuntijan lausuntoa.
”Yllättävän hyvää.”
Syksy antaa kaivatun harjoittelu- ja kilpailutauon. Kuva: Kimmo HaimiArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
