Kuntien kannattaisi kääntää kaikki kivet lasten liikuttamisessa, vaikka se vaatisi luutuneiden ajattelumallien pölyttämistä – Antti Niiraselle liikunta on sydämenasia

Rovaniemeläinen Antti Niiranen aktivoi lapsia ja nuoria liikkumaan.  Kuva: Jouni Porsanger

Esimerkin voima on ihmeellinen, sen on Antti Niiranen huomannut aivan tavallisella pihalla Rovaniemellä.

Niirasella on tapana työpäivän jälkeen haukata kahden lapsensa kanssa syötävää, mutta sen jälkeen heitä ei kutsukaan sohva, vaan ulkoilma. Lapselleen pihaleikkejä opettava vanhempi on nykyään sen verran harvinainen näky, että pian samaa peliä on opettelemassa monta muutakin lasta.

Niiraselle tärkeintä vanhempana on nimenomaan se, että lasten kanssa voi viettää aikaa. Se aika on loppujen lopuksi ohimenevää, sillä vuodet vierivät nopeasti ja pian lapsilla onkin jo aivan omat kuviot.

”Neljävuotiaalle iskä kelpaa vielä leikkikaveriksi, mutta pian lapset haluavat leikkiä keskenään, ja niin sen totta kai kuuluukin mennä”, Niiranen pohtii.

Hän työskentelee lasten ja nuorten liikunnan kehittäjänä Lapin Liikunnassa. Lasten liikuttamisen keinot, mahdollisuudet ja haasteet ovat hänelle siis tuttuja.

Niirasen mielestä liikkumisen malli kannattaa antaa jo aivan pienille lapsille, jotta liikunnasta tulee luonnollinen osa elämää. Omaa lajia ei tarvitse löytää, vaan tärkeintä on liikkua ylipäätään.

”Jos vanhempi opettaa vaikka kirkonrotan säännöt lapselleen, pian lapsi voi opettaa ne omille kavereilleen. Tästä se liikkumisen malli lähtee”, Niiranen pohtii.

Antti Niiranen työskentelee lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjänä Lapin Liikunnassa. Hän työntää keinussa Eeli-poikaansa. Kuva: Jouni Porsanger

Vuoden 2023 lopulla uutisotsikoihin nousivat peruskouluikäisten fyysistä toimintakykyä mittaavien Move-testien tulokset, joissa ei aiempiin vastaaviin tutkimuksiin verrattuna paljoa valonpilkahduksia näkynyt. Useat peräkkäiset Move-tulokset ovat osoittaneet sen, että maaseudun nuoret ovat huonommassa kunnossa kuin kaupunkiseuduilla asuvat ikätoverinsa.

Niiranen kehottaa vetämään henkeä, ennen kuin syyttävä sormi osoitetaan maaseudun nuorisoa kohti. Kannattaa mieluummin pysähtyä ajattelemaan sitä, mikä syö liikkumisen mahdollisuuksia nimenomaan maaseudulla.

Vastaus piilee kilometreissä. Mitä harvemmaksi esimerkiksi kouluverkko käy maaseudulla, sitä suurempi osuus ikäluokasta istuu päivittäin tuntikausia koulubussin tai -taksin kyydissä. Perusopetuslain 32. pykälän mukaan korkeintaan 12-vuotiaiden koululaisten edestakaiset koulumatkat saavat odotuksineen kestää korkeintaan 2,5 tuntia, ja jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, matkoihin saa kulua yhteensä korkeintaan kolme tuntia.

Koulukyydin aikana ei tietenkään voi tehdä muuta kuin istua, eli se aika on heti pois liikunnasta. Niiranen huomauttaa, että monen haja-asutusalueen koululaisen mahdollisuus harrastaa ohjattua liikuntaa riippuu siitä, onko vanhemmilla aikaa, halua ja mahdollisuutta ruveta kuskiksi.

Kaupunkiseuduilla harrastusmahdollisuuksia on puolestaan määrällisesti enemmän ja lisäksi koululaisten on lyhyempien välimatkojen takia todennäköisemmin mahdollista kulkea niihin omin voimin tai joukkoliikenteen avulla. Tällä tavoin koululaisten päivään kertyy paitsi ohjattua liikuntaa, myös hyötyliikuntaa.

Yksi tapa kitkeä tätä harrastusmahdollisuuksien epätasa-arvoa on opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoima Harrastamisen Suomen malli, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä.

Koulu tavoittaa Suomessa lähes koko ikäluokan, joten kouluinstituution ja koulurakennusten tai sen lähiympäristön tarjoamia mahdollisuuksia kannattaa Niirasen mukaan hyödyntää jatkossakin. Hän unelmoi tilanteesta, että jokainen Suomessa koulua käyvä lapsi ja nuori liikkuisi koulupäivän jälkeen ohjatusti tai itsekseen viikoittain.

Haja-asutusalueella tämä vaatii eri tahojen yhteistyötä ja luutuneiden toimintatapojen uudelleenajattelua: Voisiko lasten harrastustoiminnan ohjaajapulaan löytää apuja esimerkiksi vastikään eläkkeelle jääneistä henkilöistä, joilla riittää virtaa ja jotka kaipaavat päiviinsä mielekästä tekemistä? Entä voisiko koulukyyti lähteä vasta harrastustoiminnan jälkeen, jotta koulukyytiläisilläkin olisi mahdollisuus osallistua siihen?

Niirasen mukaan ympäri maata toimivat Liikunnan Aluejärjestöt haluavat vahvasti tukea kuntia koulutusten ja verkostojen avulla.

Myös sanavalinnoilla on väliä, Niiranen huomauttaa. ”Liikuntakerho” ei kuulosta koululaisen mielestä välttämättä yhtä houkuttelevalta kuin ”liikunnan harrastusryhmä”. Kun kerran sama Harrastamisen Suomen malli on käytössä lähes kaikissa kunnissa, miksi kilpailuhenkisimmille ei järjestettäisi esimerkiksi kuntienvälisiä turnauksia, kuten esimerkiksi Tampereella tehdään jo nyt.

”Mielestäni liikunnan lisääminen on niin tärkeä asia, että kunnissa kannattaisi oikeasti kääntää kaikki kivet”, Niiranen sanoo.

Kotikaupungissaan Lahdessa Antti Niiranen pelasi Junior Pelicansissa jääkiekkoa nuorten SM-tasolle asti. Kuva: Jouni Porsanger

Liikunta ja urheilu ovat aina olleet Niirasen sydäntä lähellä. Kotikaupungissaan Lahdessa hän pelasi Junior Pelicansissa jääkiekkoa nuorten SM-tasolle asti ja kouluttautui lukion jälkeen liikunnanohjaajaksi, mistä tie vei Jyväskylän yliopistoon.

”Täytyy muuten tässä välissä kiittää omia vanhempiani, sillä hehän aikoinaan saivat minut liikkumaan ja innostumaan siitä”, Niiranen huomauttaa.

Opintojen ohessa hän ehti muun muassa työskennellä alakoulun resurssiopettajana. Seuraavaksi tie vei kotiseura Junior Pelicansin valmentajaksi, ja niissä töissä Niiranen oli viime vuoteen asti. Sitten koko perheellä olikin aika laittaa elämän maantiede uusiksi.

Vuonna 2023 perheeseen syntyi toinen lapsi ja saman vuoden syksyllä Niirasen vaimo aloitti kasvatustieteen opinnot Lapin yliopistossa. Muuttokuorma liikkui Päijät-Hämeestä Lappiin ja Niiranen mietti isyyslomallaan tulevia urasiirtojaan.

Kun hän bongasi Lapin Liikunnan työpaikkailmoituksen, hänestä tuntui heti, että siinäpä olisi hänen unelmatyönsä. Haku tuotti hedelmää ja Niiranen aloitti tehtävässään lokakuussa.

Perhe on kotiutunut pohjoiseen Niirasen mukaan mainiosti.

”Kyllä ensin hieman arvelutti jättää kaikki turvaverkot kauas, mutta tämähän on mennyt oikein hyvin.”

Uusi työ on tuntunut Niirasesta mielekkäältä, sillä siinä hän pääsee yhdistämään kaikkia taitoja, joita hän on kerryttänyt aiemmissa töissään ja opinnoissaan. Lisäksi Lappi on pakottanut erityisesti ajankäytön suhteen aivan uudenlaiseen aivojumppaan.

Maakunnan pohjoisosiin ei nimittäin kannata lähteä vetämään pelkästään parin tunnin koulutusta, sillä matkoihin menee koko päivä, vaan samalle reissulle kannattaa sopia paljon kohtaamisia eri tahojen kanssa.

Työmatkoillaan Niiranen on havainnut useissa kunnissa hyvää tekemisen meininkiä liikunnan saralla.

”Uskon, että yhteistyötä tehostamalla voimme lisätä liikettä myös muille alueille.”

Antti Niiranen unelmoi tilanteesta, että jokainen Suomessa koulua käyvä lapsi ja nuori liikkuisi koulupäivän jälkeen ohjatusti tai itsekseen viikoittain. Kuva: Jouni Porsanger