Unelmien kodissa näkyvät elämän tekemät kolhut
Lemmikki opettaa, ettei hienoilla puitteilla lopulta ole niin paljon väliä kuin sisustuslehtiä selailleissa voisi kuvitella, kirjoittaa Tuulikki Viilo.
”Unelmieni sohva ei ole hieno design-istuin, joka pinkeänä kutsuu ohikulkevaa kissaa teroittamaan kynsiä”, Tuulikki Viilo kirjoittaa. Kuva: Lari LievonenJoskus luulin tietäväni, millainen on unelmien koti. Näin sen eräässä myynti-ilmoituksessa. Korkeat huoneet, elegantti tammiparketti.
Vaaleat antiikkisohvat, lattiaan asti ulottuvat ikkunat huikeilla näköaloilla.
Joskus elämässä tapahtuu vaarallisin mahdollinen, eli saamme sen, mistä haaveilemme.
Unelman keskellä eläessä voi valjeta, ettei ihminen tiedä aina alkuunkaan, mitä tarvitsee.
Unelmieni lattia on sellainen, jolla koira voi juosta kynnet sutien eteisestä olohuoneeseen.
Kun unelmien taloon nimittäin yhdistää lemmikin, lattiaan asti ulottuvat ikkunat ovat pian täynnä kirsunkuvia ja ikkunoiden puitteisiin ilmestyy naarmuja.
Kun kurainen koira hyppää vaalealle antiikkisohvalle tai sutii hienolla tammiparketilla, olo on kaikkea muuta kuin seesteinen.
Nyt tiedän, että unelmieni lattia on sellainen, jolla koira voi juosta kynnet sutien eteisestä olohuoneeseen.
Unelmieni lattialle voi tanssin tuoksinnassa kaataa vaikka lasillisen juomaa ja unohtaa tahmaavan litkun lattialle koko yöksi.
Nykyisessä kodissani on muovimatto. Se on jostakin 1980-luvun syövereistä ja ruma kuin mikä. Rakastan sitä.
Unelmieni sohva ei ole hieno design-istuin, joka pinkeänä kutsuu ohikulkevaa kissaa teroittamaan kynsiä.
Unelmieni huonekalu ei ole edes ihan ehjä. Kun ensimmäinen kolhu on saatu, ihminen saa vihdoin hengittää.
Ikkunat eivät ole ihan puhtaat eivätkä puitteet moitteettomat.
Olen käynyt taloissa, joiden istuimista pöllähtelee karvaa karvaa ja huonekaluja peittävät epämääräiset huitulakankaat.
Olen nukkunut hiekkaisissa sängyissä, astunut kuolaisen lelun päälle matkalla keittiöön.
Mutta vähemmän olen viihtynyt taloissa, jotka ovat niin moitteettomia, että sisään astuessa oma olo tuntuu nuhjuiselta.
Taloissa, joiden vaaleille sohville olen istunut uskaltaen tuskin hengittää.
Lemmikki opettaa, ettei puitteilla lopulta ole niin paljon väliä kuin sisustuslehtiä selailleissa voisi kuvitella.
Enemmän on väliä sillä, voiko elämässään keskittyä niihin asioihin, jotka aidosti kiinnostavat.
Eivätkä ne asiat todellakaan liity lattiaan.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
