Miksi perhoset kerääntyvät hiekkatielle? Pihlajaperhosen paras bongausaika on nyt

Vahvimmat pihlajaperhoskannat ovat Kaakkois- ja Itä-­Suomessa. Kuva: Anita Inberg

Kukkakedon yllä liitelevä, komean kokoinen valkoinen perhonen on säväyttävä näky. Siinä missä monien muiden perhosten lento perustuu siipien jatkuvaan räpyttelyyn, tekee pihlajaperhonen pitkiä liitoja, siipiään räpäyttämättä.

Pihlajaperhonen lentelee pääasiassa yksin tai pareittain, mutta ne saattavat kerääntyä myös suuremmiksi, toisinaan hyvinkin runsaslukuisiksi parviksi.

Suurten perhosten parvi kukkien reunustaman hiekkatien pinnalta voi herättää hämmennystä. Mikä perhosia tiessä viehättää? Pihlajaperhoset kerääntyvät imemään tienpinnasta kosteutta ja kosteuden irrottamia suoloja ja muita mineraaleja.

Pihlajaperhosten lentoaika alkaa kesäkuun alussa ja jatkuu heinäkuun puoliväliin. Keskikesällä niitä voi nähdä liitelemässä niittyjen ja tienpientareiden kukkaloistossa sekä metsänreunoissa ja hakkuu­aukioilla. Korkeiden horsmien ja ohdakkeiden kukissa pysähtyvät perhoset näkyvät kauas ja tällaisilla paikoilla perhosia on helpompi tarkkailla, valokuvata ja yrittää tunnistaa kuin lennossa.

Pihlajaperhonen on melko suurikokoinen päiväperhonen. Sen siipien kärkiväli on viidestä sentistä vajaaseen seitsemään senttiin. Se on melko helposti tunnistettavissa valkeissa siivissä erottuvista tummista siipisuonista. Muita kuvioita pihlajaperhosen siivissä ei ole.

Valkoisista perhosista pihlajaperhosen voi sekoittaa lanttuperhoseen ja pikkuapolloon.

Vahvimmat pihlajaperhoskannat elävät Kaakkois- ja Itä-Suomessa. Laji on yleinen myös Ahvenanmaalla, mutta Länsi-Suomessa ja Lapissa pihlajaperhosia tavataan vain lajin vaellusten aikana, jolloin pihlajaperhosia saattaa nähdä koko maassa, pohjoisinta Lappia myöden.

Pihlajaperhonen kuuluu perhoslajeihin, joiden keskuudessa esiintyy suuria massavaelluksia. Tällöin lajia kohdataan poikkeuksellisen runsaasti ja normaalia esiintymisaluetta laajemmalla alueella. Esimerkiksi vuoden 2004 suurvaelluksen aikana pihlajaperhosia tavattiin aivan pohjoisinta Lappia myöden.

Perhoset parittelevat pian kuoriuduttuaan, minkä jälkeen naaras munii munat suurina rykelminä toukkien ravintokasvien lehdille. Toukan ravintokasveja ovat pääasiassa pihlaja, ruotsinpihlaja ja suomenpihlaja sekä tuomi ja orapihlajat.

Pihlajaperhosen tieteellinen nimi – Aporia cra­taegi – on johdettu orapihlajan tieteellisestä nimestä, ja perhosta onkin aikoinaan kutsuttu orapihlajaperhoseksi.

Munista kuoriutuvia mustia toukkia kirjovat kellertävät raidat ja vaalea karvoitus. Toukat elävät isoina ryhminä kasvien lehdille kutomissaan seittiverkoissa. Keskenkasvuiset toukat myös talvehtivat seittipusseissa, josta ne hajaantuvat omille teilleen kevään lämmetessä.

Toukat koteloituvat toukokuussa puiden oksiin tai kasvien varsille. Valkeat perhoset ryömivät ulos vaaleanvihreistä koteloistaan keskelle kesän kukkaloistoa, levittävät uljaat siipensä, ja uuden sukupolven lentoaika alkaa.

Jutussa haastateltu asiantuntija: Esko Inberg