Mereen hukkuva karski lentosotilas huutaa viimeisinä sanoinaan äitiä, vaikka on juuri pudottanut siviilien niskaan valtavan pommilastin
Peter Englundin tietokirjassa aikalaiset kertovat, millaisena maailma näyttäytyi tavallisille ihmisille marraskuussa 1942. Tuolloin toinen maailmansota kääntyi tappioksi Saksalle ja sen liittolaisille.
Peter Englund: Marraskuu 1942. Suom. Sirpa Hietanen. 502 s. WSOY. Kuva: Thron Ullberg / WSOY, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaViime vuoden lopussa tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun toinen maailmansota kääntyi liittoutuneiden eduksi. Tuolloin sitä tosin ymmärsi harva.
Ruotsin historioitsija, tarinallisten tietokirjojen mestari Peter Englund vetää yhteen, miltä tuo kohtalon kuukausi näytti eri puolilla maailmaa sotilaiden ja tavallisten ihmisten silmin. Kertojat vaihtuvat niin nopealla temmolla, että lukijalla on suuri työ pysyä mukana. Maailmansodan historian harrastamisesta on iso apu.
Jo saatesanoissa kirjoittaja toteaa, ettei hän ole lisännyt aikalaisten kuvauksiin mitään, vaan lähteiden ääni riittää.
Loppujen lopuksi se on kirjan suurin heikkous. Juuri Englundin nerokkaita ajatuksia ja tulkintoja jää itse kaipaamaan. Nyt kirja jää hyvän havainnoinnin tasolle.
Loppuvuonna 1942 maailmassa on vain harvoja kolkkia, joissa ihmisten suurin huolenaihe oli kahvin tai sokerin säännöstely sotateollisuuden vuoksi.
Natsi-Saksan tuhovimma ja julmuus ovat hioutuneet huippuunsa, ja asiaa tarkastellaan monen saksalaisen silmin. Kaikki tietävät, että oma valtio tappaa massoittain viattomia ihmisiä Itä-Euroopassa – osa häpeää, osa ei ja vain muutamat idealistit virittelevät hiljaista vastarintaa.
Kansa ei kapinoi, kun tavaraa riittää eikä hirmutekoja tarvitse katsella.
Kirjaa lukiessa on vaikea olla näkemättä natsi-Saksan ja nyky-Venäjän suuria yhteneväisyyksiä. Molemmissa kansalaisten suurelle enemmistölle riittää, että sota ja hirmuteot ovat silmistä pois eikä omaan hyvinvointiin kajota.
Siihen perustuu hirmuhallinnon valta, siksi kansa ei kapinoi.
Kirjassa myös englantilaiset pommikonemiehistöt kylvävät asutuskeskuksiin pommeja tuntemattoman sotilaan tunteettomuudella ja murhaavat siviilejä hekin. On kuin valtava mielettömyys olisi kaapannut koko maailman mukaansa.
Ja samaan aikaan jokaisessa hirmutöitä tekevässä sotilaassa asuu myös pieni lapsi. Pommikoneen mukana aaltoihin katoava karski brittisotilas huutaa viimeisinä sanoinaan ”äitiä”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
