"Henkeen ja vereen" viljelijäksi tunnustautuva Eila Lemmelä on herkästi haltioissaan – hän kannustaa nuoria maatalouteen, mutta ihmettelee yhtä ilmiötä

Eila Lemmelä maalaa talvisin joka päivä. Hänen ateljeenaan toimii kotitalon keittiö. Liivinsä unohtaneet neidot ovat toistuva aihe, sillä Eila maalaa aina jotain katsottavaa miehillekin. Kuva: Sanne Katainen

Eila ja Aapo Lemmelä ovat molemmat taiteen ystäviä ja keräilijöitä. "Olen ollut nuoresta asti mesenaatti", Eila Lemmelä kertoo. Kuva: Sanne Katainen

Nuorena myyjänä Helsingin Stockmann-tavaratalossa tapasi ties millaista yhteiskunnan kermaa. Kun myrskyläläinen Eila Lemmelä muistelee noita aikoja, hänen äänessään on kaihoisaa ihastusta.

" Leif Wager oli ystäväni. Siellä kävivät myös Leo Jokela ja Lasse Pöysti. Myös herra ja rouva Stockmann olivat minulle tuttuja. Ai että, se oli ihmeellistä aikaa."

Eila istuu kotitalonsa olohuoneessa aviomiehensä Aapo Lemmelän kanssa. Yhdessä he käyvät penkomaan muistojen arkkua ja nostavat esiin pienempiä ja suurempia aarteita. Muistelu miellyttää molempia. Lemmelät tunnustautuvat nostalgisiksi ihmisiksi.

"Olin hyvissä töissä ja liikuin hyvissä piireissä. Sitä ei osannut nuorena tyttönä edes ymmärtää. Vasta vanhana naisena olen sen käsittänyt. Mutta rakkauden takia sieltä lähdin, ja hyvä niin."

Eila ja Aapo olivat seurustelleet runsaan vuoden, kun Aapo huomasi Maaseudun Tulevaisuudessa myynti-ilmoituksen maatilasta. Hän kävi ostamassa tilan jonne Lemmelät muuttivat. He halusivat elää omaa elämää. Ennen muuttoa pariskunta asui erillään. He menivät vihille ja lähtivät suoraan alttarilta tilalle.

"Luonteeltani olen henkeen ja vereen viljelijä", Eila Lemmelä painottaa.

Yhdessä miehensä kanssa hän pyöritti 80 emakon porsitussikalaa. Tullessaan tilan emännäksi hän oli vasta 21-vuotias. Ennen muuttoa Myrskylään hän oli poikennut kysymään MT:n silloiselta päätoimittajalta, onko hän koskaan kuullut kenenkään tulleen niin nuorena oman tilan emännäksi?

"Ai että hän oli niin mielissään kun kävin hänen luonaan."

Eila ja Aapo Lemmelä ovat olleet naimisissa 53 vuotta. Pitkän yhteiselon salaisuus on syvä luottamus ja keskinäinen kunnioitus. Kuva: Sanne Katainen

Olohuoneen seinät, kuten muutkin vieraille näkyvät seinät, ovat täynnä taidetta ja muistoja. Hää- ja vihkikuvat piiloutuvat pariskunnan keräämien taulujen ja erinäisten esineiden lomaan.

Silkkiruusut maljakossa muistuttavat Eilan esiintymisestä Lasse Naukkarisen ohjaamassa Ruusuja sinulle -musiikkielokuvassa. Lasse Pihlajamaan valssiin tehdyssä filmissä Lemmelä näyttelee rakastunutta naista, joka saa ihailijaltaan Vilho Vartiaiselta kimpun ruusuja.

"Rakastunutta naista on niin helppo näytellä", Eila Lemmelä kertoo, ripaus kujeilua äänessään.

Lauseen lopuksi hän vaihtaa puheenaihetta. On aika tutustua vieraisiin.

"Mistä te olittekaan kotoisin?" Lemmelä kysyy.

Seuraa lyhyt katsaus vanhempien ja isovanhempien kotiseutuihin ja sukutaustoihin. Jokaisen paikannimen kohdalla emännän silmät kirkastuvat. Ehkä paikkaan liittyy jokin läheinen muisto, tai sitten hän ihastelee muuten vain. Puheen kääntyessä Anjalankoskeen Lemmelän huulilta pakenee hihkaisu.

"Ai että, Anjalankoskella ja Myllykoskella on niin kauniita taloja. Miksi ihmiset haluavat muuttaa pois niistä kauniista taloista?"

Kysymys näyttää aidosti ihmetyttävän sen esittäjää. Miksi ihmeessä ihmiset muuttaisivat pois maaseudulta, kauniista taloista ja kauniista maisemista? Kenties palvelut ajavat ihmisiä kaupunkiin. Hetken aprikoinnin jälkeen Lemmelä ilmoittaa oman mielipiteensä maanviljelystä.

"Nuoria on ihan turha pelotella maataloudella. Kyllä Suomi on sellainen maa, että tänne kuuluu myös maa- ja metsätaloutta. Mutta se minua ihmetyttää, että miksi niin kauhean usein pitää vaihtaa koneita. Niiden käyttöikähän on kovin lyhyt."

Kun Kiihtelysvaaran kirkko paloi syyskuussa 2018, Eila Lemmelä päätti alkaa maalata kirkkoja. Kuva: Sanne Katainen

Vuonna 1997 ensi-iltansa sai Lasse Naukkarisen ohjaama dokumenttielokuva, jonka pääosassa nähtiin Eila Lemmelä. Madame E -nimisessä elokuvassa seurataan hänen toimiaan ja edesottamuksiaan kirkkovaltuustosta sikalaan, taidenäyttelyyn ja muuallekin.

Dokumentti oli menestys ja sitä esitettiin ulkomailla asti. Kohokohta oli New Yorkin modernin taiteen museossa Momassa pidetyt näytökset. Sinne Lemmelä pääsi itsekin ohjaaja Naukkarisen kanssa.

Matkalla sattui ja tapahtui. Hienoihin vaatteisiin ja koruihin sonnustautunutta Eilaa lähdettiin seuraamaan "pahat mielessä". Hänen onnistui napata lennosta taksi, ja yhdessä ohjaajan kanssa he pakenivat hotellille.

Hotellin edessä Lemmelää pyydettiin malliksi nuorille taiteilijoille. Hän suostui oitis, sillä onhan hän taiteilija itsekin.

Alkujaan hänen välineensä oli sana, jonka käyttöön häntä kannusti muuan Aatos Erkko. Lemmelä kirjoittaa yhä runoja, joita julkaistaan Orimattilan Sanomissa. Kun pelkkä sana ei enää riittänyt, hän tarttui siveltimeen. Tuotannon laajuudeksi hän arvioi jo 2005 antamassaan haastattelussa tuhat teosta.

Hänen maalaustyylinsä on vapaa ja runsas, värienkäyttö harkittua ja inspiraatioiden lähde mikä tahansa, mikä saa hänet ajattelemaan. Syntymäpitäjän, Kiihtelysvaaran kirkon palo sai Lemmelässä aikaan inspiraation tulvan.

"Kun Kiihtelysvaaran kirkko paloi, aloin maalata kirkkoja. Ikinä ei tiedä, mistä aiheesta maalaus tulee. Voin saada inspiraation vaikka lehdestä lukemastani jutusta", Lemmelä kertoo ja näyttää yhtä maalauksistaan. Siinä neito on jättänyt liivinsä pukematta ja kulkee yläosattomissa.

"Maalaan aina jotain myös miehille", Lemmelä kertoo riemastuneella äänellä.

Hän sanoo, että ei ole koskaan joutunut maalaamaan pahalla mielellä. Sellaisissakin taidetöissä, joiden inspiraationa on ollut läheisen kuolema, Eila on löytänyt lohdullisia ja lämpimiä sävyjä.

Osan maalauksistaan hän suunnittelee lahjoittavansa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan syöpäosastolle. Syöpä on läheinen osa avioparin elämää, on ollut jo 20 vuotta. Niin kauan on kulunut Aapo Lemmelän diagnoosista, ja niin kauan hän on pitänyt sairauden alakynnessä.

Jos syöpä on ollut seuralaisena kaksi vuosikymmentä, on menneisyyden nostalginen katselu ymmärrettävää. Mutta ei kaikki Lemmelöitten välinen keskustelu sentään menneeseen katso. Aapon tahdistimesta vaihdettiin hiljattain paristo, eikä uutta tarvitse asentaa 13 vuoteen.

"Ai kun kiva", Eila tokaisee kuullessaan patterin pitkästä kestosta.

Ja ensi vuonna kun Aapo täyttää 80, on pyöreitä päiviä tietenkin juhlittava. Ehkä voitaisiin tehdä syntymäpäivähaastattelukin.

Yksi tulevaisuudentoiveista on myös Madame E -dokumentin uusinta Ylen televisiokanavilla. Eila kertoo, että sitä ovat toivoneet hänelle täysin tuntemattomatkin ihmiset. Yleisradion vastaus on kuulemma ollut, että dokumentti näytetään uusintana Eila Lemmelän mentyä pois.

"Sitä minun on ihan turha odottaa", dokumentin tähti tuhahtaa.

Esitysaikanaan puoli miljoonaa katsojaa ihastuivat sikatilan emäntään, jonka luonnehdinta dokumentin kuvauksessa oli originelli, siis omintakeinen ja ainutkertainen.

Ai että, miten osuva luonnehdinta.

Juttua muokattu 29.8. klo 13:48. Korjattu Eila Lemmelän ystävän nimi.

Katso myös: Video: Myrskyläläinen Eila Lemmelä lausuu runon loppukesän kauneuden kunniaksi