Sinituotteen uusi johtaja sai oppinsa hevosilta ja jääskrabojen viennistä
Johanna Hamro-Drotz on kasvoi vastuuseen hevosharrastuksen myötä, mutta varsinaisen potkun uralle antoi suomalaisten lumiharjojen ja jääskrabojen vienti Eurooppaan.
Ympäristöystävällisyyden lisäksi Johanna Hamro-Drotz nimeää Sinituotteen arvoiksi kotimaisuuden, yhdessä tekemisen ja laadun. Kuva: Kari SalonenJohanna Hamro-Dotzilla oli ensimmäinen oma hevonen yhdeksänvuotiaana. Yhdeksäntoista vanhana hän muutti Saksaan ja kilpaili Suomen edustajana Euroopan-mestaruuskisoissa. Tavoitteena oli tulla ratsastuksenopettajaksi ja ammattiratsastajaksi.
Mutta mieli muuttui ja parin vuoden jälkeen Johanna palasi Suomeen opiskelemaan kaupallista alaa.
"Joku on sanonut, että ratsastavista tytöistä tulee hyviä johtajia", Hamro-Drotz naurahtaa ja lisää: "Kun pienestä asti oppii hoitamaan omaa hevosta ja vastaamaan muidenkin hevosista, niin siinä oppii vastuuta. Hevosen kanssa pitää olla määrätietoinen ja johdonmukainen, ja niitä ominaisuuksia johtajaltakin vaaditaan. Johtajan on tärkeä tietää, mihin suuntaan hän haluaa viedä yritystä, ja viestiä siitä selkeästi."
Hamro-Drotz otti käsiinsä Sinituotteen ohjat lokakuun alussa isältään Ilkka Brotherukselta. Kun vaihdoksesta tiedotettiin, isä oli silminnähden liikuttunut ja onnellinen, sillä vain joka kolmas perheyritys Suomessa siirtyy yrittäjältä seuraavalle polvelle.
Ei Sinituote ollut Brotheruksen vanhimmalle tyttärelle mikään itsestään selvä valinta. Kaksi nuorempaa veljeä opiskeli eri aloille, ja opintojen jälkeen Hamro-Drotzkin oli töissä muissa yrityksissä. Asuessaan miehensä työn takia Sveitsissä hän keksi alkaa markkinoida Sinituotteen Kungs-jääskraboja ja lumiharjoja Keski-Eurooppaan.
Hän perusti yhden naisen vientitoimiston Geneveen. "Vanhemmat yrittivät jarrutella, mutta olin intoa täynnä. Ajattelin, että meillä on Suomessa hirveän hyviä tuotteita, joita siellä ei tunneta lainkaan."
Kauppa sujui hyvin, ja kohta Genevessä oli jo neljä naista myymässä jääskraboja. "Ja jokaisessa lukee Made in Finland. Yksi saksalainen ostaja kysyi tosissaan, että onko Suomessa ollenkaan lumetonta aikaa."
Nyt Kokemäellä tehtäviä Kungs-tuotteita myydään jo Japania ja Jenkkejä myöten.
Vientiprojektista lähtien alkoi olla selvää, että jos joku jatkaa perheyritystä, se on Johanna.
Hamro-Drotzin perhe palasi Suomeen vuonna 2013 ja Johanna alkoi hoitaa Sinituotteiden markkinointia. Pikkuhiljaa hänen vastuunsa kasvoivat ja viimein palaset loksahtivat kohdalleen: Ilkka Brotherus jäi 68-vuotiaana Sinituotteen toimitusjohtajan roolista eläkkeelle ja varatoimitusjohtaja Aino Määttä osa-aikaeläkkeelle. Johanna Hamro-Dotzista tuli johtaja.
Hamro-Drotz kiittää siirtymän onnistumisesta sekä isäänsä että uskollista henkilökuntaa.
"Me tullaan isän kanssa tosi hyvin toimeen keskenämme. Isä luottaa minuun sataprosenttisesti. Hän uskaltaa antaa siimaa ja auttaa aina tarvittaessa, muttei pistä nenäänsä joka asiaan valvoakseen", tytär kiittää.
"Onnistuneen sukupolvenvaihdoksen edellytys on, että luopujalla on luottamus jatkajaan ja kyky hypätä ulkopuolelle."
Hän lisää, että myös työntekijöiden on tärkeä tietää, kuka on ohjaksissa. "Ei siitä tule mitään, jos monta sukupolvea häslää toisistaan tietämättä."
Vastuunsa tunteva henkilökunta on helpottanut uuden johtajan astumista paikalleen.
"Minulla on sisäinen turvaverkko. Jos en tiedä jotain, aina löytyy joku, joka osaa. Ilman sitä en olisi ehkä uskaltanut hypätä tähän rooliin."
Ensi töikseen uusi toimitusjohtaja sai lanseerata maailmalle kierrätysmuovista tehdyt tuotteet.
Niistä Hamro-Drotz on innoissaan. Hän heräsi ympäristöasioihin tehdessään opinnäytetyötä ympäristövaikutusten arvioinnista Metso-konsernille ja opiskellessaan vuoden Yhdysvalloissa.
"Ymmärsin, miten paha maailman tilanne on ja millaiset vaikutukset ilmastonmuutoksella voi olla. Yrityksillä on iso rooli ja paremmat mahdollisuudet vaikuttaa moneen asiaan kuin esimerkiksi valtioilla tai järjestöillä."
Hamro-Drotzin tavoitteena on, että kaikessa päätöksenteossa otettaisiin huomioon ympäristövaikutus. Sinituotteella tavoitteeksi on asetettu, että vuoteen 2021 mennessä 30 prosenttia tuotteista valmistetaan kierrätysmuovista.
"Se on iso haaste, sillä raaka-aineen saannissa on ongelmia eikä kaikkea voi korvata kierrätysmateriaalilla. Mutta idea on hieno: eilispäivän roska pesee huomisen tiskit", Hamro-Dotz sanailee. Kierrätystiskiharjat on tehty keräysmuovista: juustopakkauksista, jugurttipurkeista, sampoopulloista.
Ekologinen valinta on haluttu tehdä kuluttajalle helpoksi asettamalla hinta samaksi kuin normaalituote. Uutuudet on lähes viety käsistä, kun ne tulivat kauppoihin.
"Hypin toimistolla riemusta. Tämä on ollut kaikkien aikojen onnistunein kampanja ja syyskuu paras kuukausi", tuore johtaja hihkuu.
Tulevaisuuden haasteena Hamro-Dotz pitää kaupan murrosta. Myyntikanavat laajenevat kivijalasta verkkoon, tekoäly suosittelee tuotteita kuluttajalle, kuluttajat etsivät tuotetta kaupasta ja ostavat verkosta ja päinvastoin.
"Kaikki muuttuu nopeasti, ja meidän pitää vahvana brändinä pysyä askel edellä, että tuotteet ovat siellä, mistä kuluttaja haluaa ne ostaa."
Toiseksi haasteeksi Hamro-Drotz nimeää helpomman arjen. Eli mitä ratkaisuja yritys tarjoaa, kun asuminen muuttuu, säilytystilaa on entistä vähemmän, kodit ovat pienempiä.
"Siivous muuttuu koko ajan, samoin materiaalit. Myös se, miten siivotaan, kuka siivoaa. Nyt jo melkein puolet on sinkkutalouksia."
Sinituote tutkii siivousta ja on perustanut Facebookiin Kodin siivousvinkit -ryhmän ja testiryhmän.
Kuka opettaa ihmiset siivoamaan? Sinituote tutki asiaa yhdessä Marttaliiton kanssa pari vuotta sitten. Kävi ilmi, että siivoustaidot eivät enää periydy samalla tavoin kuin ennen. Vanhemmat ovat töissä, kotona saattaa käydä siivooja.
Tutkimus osoitti myös, että mitä nuorempana lapset otetaan mukaan siivoamaan yhdessä, sitä paremmin he aikuisena osaavat huolehtia oman kodin siivouksesta.
Hamro-Drotz on kiitollinen siitä, että on saanut kotona siivota. "Eniten olen siivonnut mökillä. Pidän huolta siitä, että myös omat lapseni oppivat siivoamaan. Itse asiassa he ovat siinä iässä, että meillä siivotaan koko ajan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
