Peräseinäjoki on muuttunut valtavasti vuodesta 1980, jolloin Markku Mantila lähti Mantilanmäeltä maailmalle. Uusi rautasilta oli aikanaan iso ihme. Joessa uitiin ja sillan alla poltettiin salaa tupakkaa. Kuva: Taina Renkola
”Meidän pitää sietää sitä, että kylillä liikkuu erinäköistä porukkaa” – päätoimittaja-kirjailija Markku Mantila kaipaa Etelä-Pohjanmaalle lisää liberaalisuutta
Markku Mantila kuvaa Peräseinäjoki-romaanitrilogiassaan Suomen lähihistoriaa pienen maalaiskunnan kautta.Seinäjoki
Markku Mantila palasi lapsuusmaisemiinsa Tahkonevantielle, johon myös hänen Peräseinäjoki-romaanitrilogiansa päättyy. Päätösosassa Mantilanmäen värikkäät hahmot puntaroivat ikääntyessään tekemiään valintoja. 57-vuotias Mantila sanoo itsekin tekevänsä jonkinlaista tilinpäätöstä eletystä elämästä. Kuva: Taina RenkolaMarkku Mantila
Markku Mantila syntyi Peräseinäjoella vuonna 1964. Hän on toiminut vuodesta 2020 lähtien yhdistyneen maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen ensimmäisenä päätoimittajana.
Työskenteli aikaisemmin muun muassa Kalevan ja Pohjalaisen päätoimittajana, valtioneuvoston viestintäjohtajana sekä Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkönä Latviassa. Palvellut diplomaattina Suomen suurlähetystöissä Etelä-Koreassa ja Espanjassa.
Kirjoittanut kolme Peräseinäjoki-aiheista romaania (Docendo). On toinenkin polku taivaaseen (2018), Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi (2020) ja Nurmettuva tie, päättyvä polku (2022).
Asuu Kaskisissa. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. Harrastaa musiikkia, huumoria, liikuntaa ja lukemista.
”Tämäkin tie tuntui aikanaan pirun pitkältä”, Markku Mantila toteaa kävellessään Tahkonevantietä kohti lapsuuskotiaan. Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja on saanut valmiiksi Peräseinäjoesta kertovan romaanitrilogian. Sen kunniaksi teemme kierroksen miehen kotiseudulla.
Mantila asui Peräseinäjoella mummonsa kanssa vuoteen 1980 saakka, koska koulunkäynti oli helpompi järjestää isoäidin luota.
Vanha keltainen kotitalo seisoo edelleen paikallaan, mutta uudet omistajat ovat laajentaneet rakennusta. Peräseinäjoen kaltaiset maalaispitäjät ovat Mantilan mielestä kauneimmillaan elokuussa, kun vilja on tuleentunut ja pelto huojuu tuulessa.
”Pikkupoikana tuntui, että aika pysähtyy. Vain tuulenkutoma pölypallo lensi pihalla. Aikuisiällä olen kaivannut sitä hetkeä, mutta en tavoita enää samaa tunnelmaa.”
Nurmettuva tie, päättyvä polku on Peräseinäjoki-sarjan itsenäinen päätösosa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat murroskauteen, jolloin Neuvostoliitto romahti, Suomi liittyi EU:hun ja maaseudun asema heikkeni.
”Lapsuudessani 1970-luvulla kotikylällä kulki vielä hevoskärryjä. Maantien parantuminen kuihdutti osaltaan Peräseinäjokea, koska ihmiset alkoivat kulkea ostoksilla Seinäjoella. Siellä käytiin perjantaina viinakaupassa ja liikkeistä sai jopa jääkiekkomailoja.”
Markku Mantila istahtaa kahville Perätupaan, yhdelle romaaninsa tapahtumapaikalle. Baaria pitää nykyään Mantilan entinen koulukaveri Tuula Jaskari. Illalla on ohjelmassa karaokea.
EU:hun liittyminen oli peräseinäjokelaisille kova paikka 1990-luvun alussa, Mantila sanoo. Hän kuului niihin harvoihin, jotka kannattivat unionin jäsenyyttä.
”Moni pelkäsi, että EU vie itsenäisyyden. En ole varma, kuinka itsenäinen Suomi oli Neuvostoliiton aikana. KGB sekaantui esimerkiksi kaikkiin presidentinvaaleihin 1980-luvulle saakka.”
Häntä harmittaa, että EU:n ja Neuvostoliiton välille vedetään helposti yhtäläisyysmerkit. Neuvostoliitto tukahdutti kaikki yksilön oikeudet eikä maassa ollut demokratiaa tai vapaata mediaa, Mantila muistuttaa.
”Sen sijaan Brysselissä voi koska tahansa pitää mielenosoituksen, ja haukkua kaikki komissaarit täysiksi torviksi.”
Nato-jäsenyyttä Mantila on kannattanut jo 1990-luvulta lähtien. Hän työskenteli Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen yksikön päällikkönä Riiassa 2018‒2020. Mantila arvioi, että Suomi pääsee Naton täysjäseneksi vuoden loppuun mennessä.
”Unkarilla ja Turkilla ei ole mitään syytä viivästyttää Suomen Nato-jäsenyyttä. Ruotsin oikeistohallitus saattaa vielä helpottaa tilannetta, kun he ottavat uuden asennon terrorismiin.”
Brysselissä voi koska tahansa pitää mielenosoituksen, ja haukkua kaikki komissaarit täysiksi torviksi.
Markku Mantila palasi Naton tehtävistä kotikonnuilleen vuonna 2020, kun uusi maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen perustettiin.
Kahden perinteisen maakuntalehden Ilkan ja Pohjalaisen yhdistyminen ei sujunut kivuttomasti. Toimituksessa pidettiin alkuun jopa tukkimiehen kirjanpitoa, kuinka monta juttua kirjoitettiin Pohjanmaalta ja kuinka monta Etelä-Pohjanmaalta.
”Luvut menivät aika lailla tasan. Silti yleisönosastopalautteen perusteella jompikumpi aina hävisi. Varsinkin Vaasassa katsottiin, että heiltä katosi oma lehti. Nyt tilanne on vähän rauhoittunut.”
57-vuotias Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja povaa, että Suomessa ei ole yhtään seitsemänpäiväistä painettua päivälehteä, kun hän jää eläkkeelle.
”Digitaalinen maailma antaa paljon mahdollisuuksia ja hyvää journalismia tarvitaan. Sen huomaa, kun katsoo, millaista käsittämätöntä roskaa some tarjoaa.”
Markku Mantila lähti 1980-luvulla maailmalle Etelä-Pohjanmaan sydämestä Peräseinäjoelta ja Seinäjoelta.
”Täällä on paljon hyvää. Etelä-Pohjanmaa on yrittäjämyönteinen maakunta oikeasti eikä vain puheissa. Porukka tykkää olla ittellinen. Sellaista asennetta pitäisi olla enemmän koko Suomessa.”
Mantila antaa myös kritiikkiä pohjalaisille. ”Ripaus lisää liberaalisuutta ei tekisi yhtään pahaa.”
Maakunnan väen asennoitumisessa esimerkiksi maahanmuuttajiin, kasvissyöntiin ja seksuaalivähemmistöihin on Mantilan mielestä parannettavaa.
Hän ottaa puheeksi viime vuoden tapauksen, jossa Kurikassa peruttiin yläkoululaisten taidevierailut Seinäjoen taidehallin Siat-näyttelyyn. Ilkka-Pohjalainen oli eri mieltä päätöksestä ja päätoimittaja sai kiukkuisia puheluita.
”Koitin piipittää, että älkää nyt estäkö nuoria menemästä taiteen äärelle. Maakunnasta lähti ulospäin väärä viesti, että täällä ollaan ahdasmielisiä.”
Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila kehuu eteläpohjalaisten yritteliäisyyttä, mutta kaipaa samalla maakuntaan lisää liberaalisuutta. Kuva: Taina RenkolaEtelä-Pohjanmaalla ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on maakunnista pienin. Mantilan mielestä lakeuksille tarvitaan varsinkin lisää työperäistä maahanmuuttoa.
”Maahanmuuttajia ei pidä lähestyä vaivoina, vaan mahdollisuutena.”
Maakuntakeskus Seinäjoen väkiluku kasvaa tällä hetkellä muiden Etelä-Pohjanmaan kuntien kustannuksella. Se ei ole päätoimittajan mukaan tervettä kehitystä.
”Seinäjoen täytyisi ottaa johtorooli ja sopia muiden kuntien kanssa, että markkinoidaan aluetta jonnekin päin maailmaa tai Etelä-Suomeen. Jos ihminen lupaa muuttaa töihin vaikka Alajärvelle, hänen on saatava yhdestä paikasta talo, tontti tai vuokra-asunto”, Mantila esittää.
Markkinoinnin jatkoksi on oltava myös toimenpiteitä, ja asennekasvatustakin tarvitaan. Ulkomaalainen ei kauaa viihdy Etelä-Pohjanmaalla, jos pihalla tulee heti kuonoon, hän tokaisee.
”Meidät pitää sietää sitä, että kylillä liikkuu erinäköistä porukkaa, joilla on erilaiset tapansa ja joiden ruoka saattaa haista porraskäytävässä toisenlaiselta kuin omamme.”
Markku Mantila paasasi jo 1990-luvulla vaimolleen valtavasta romaanikirjoittamisen palosta. ”Halusin kertoa koko Suomen tarinan pienen eteläpohjalaiskunnan kautta.”
Kolmiosaiseksi paisunut kirjasarja on vihdoin valmis. Mantilan mielestä Peräseinäjoella menee kohtuullisen hyvin, koska kuntaliitos Seinäjoen kanssa pelasti monen tukipalvelun säilymisen.
”Kun ruokakriisi on päällä, niin myös maajusseja arvostetaan pitkästä aikaa.”
Mantila ei pidä täysin mahdottomana paluumuuttoa kotiseudulleen. Äskettäin hän osti vaimonsa kanssa 1920-luvulla rakennetun isoon omakotitalon Kaskisista.
”Jos kotona tulee riitaa, voimme mennä talon eri päätyihin jäähtymään.”
Markku Mantila on sijoittanut uusimman romaaninsa tapahtumia myös Perätupaan. Baari on tarjonnut ”lämmintä kaljaa ja kylmää kohtelua” jo vuodesta 1963 Peräseinäjoen keskustassa. Kuva: Taina RenkolaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
