Asutuksen lähellä liikkunut karhu lopetettiin Jyväskylässä
Karhusta oli tehty karkotuspäätös, mutta karhua ei ollut saatu karkotusyrityksillä pois asutusta ympäristöstä.
Poliisi kertoo tehneensä karhun lopetusmääräyksen, koska lievempiä keinoja ei ollut enää käytettävissä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.Jyväskylässä lopetettiin tiistaina pihavierailuja tehnyt karhu, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.
Karhu teki toistuvia pihavierailuja Muuramen ja Jyväskylän alueella, minkä vuoksi sen katsottiin aiheuttavan vaaraa alueen ihmisten hengelle ja terveydelle.
Karhusta oli tehty karkotuspäätös, mutta karhua ei ollut saatu karkotusyrityksillä pois asutusta ympäristöstä. Poliisi teki lopetusmääräyksen, koska lievempiä keinoja ei ollut enää käytettävissä.
Keskisuomalainen uutisoi, että kolmosluokkalainen poika kohtasi karhun tiistaina Keljonkankaalla koulun pihassa. Keljonkankaan yhtenäiskoulun rehtori Marja Hänninen-Helin kertoi Keskisuomalaiselle, että matkaa pentukarhuun oli vain kymmenkunta metriä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





