Katri Liimatainen jätti toimistotyön taakseen ja perusti kotieläinpihan – ”On ihan erilainen fiilis mennä illalla nukkumaan"

Katri Liimataisen kotieläinpihalla majailee neljä lammasta. Ne kesyyntyivät nopeasti ja tulevat heti tutkimaan, onko jossakin piilossa makupalaa. Kuva: Petri Blomqvist

”Mää! MÄÄÄÄ!”

Tälle pihalle ei totisesti saavuta salaa hiipien. Heti kun auton ovi aukeaa, neliääninen lammaskuoro aloittaa serenadinsa. Vanhan Myllyn kotieläinpihalla ei tarvita vahtikoiria, kun vahtilampaat ovat valppaina.

Itse asiassa juuri lampaat olivat alkusysäys koko kotieläinpihalle. Jyväskyläläinen Katri Liimatainen oli jo vuosia istunut toimiston loisteputkien alla, kun ajatus elämänmuutoksesta alkoi kyteä.

Liimatainen otti opinto­vapaata ja suoritti maatalous­alan perustutkinnon. Ajatuksena oli perustaa lammastila.

”Täällä päin ei vain ollut myynnissä tiloja, jotka sopisivat lampaiden kasvatukseen. Joko kaikki pellot on myyty ympäriltä tai sitten ne ovat valtavia lypsytiloja, joihin on tehty miljoonainvestointeja. Niitä ei maksettaisi koskaan pois lampailla”, Liimatainen kertoo.

Viime syksynä Liimatainen törmäsi lopulta kiinnostavaan myynti-ilmoitukseen. Muuramessa sijaitseva tila reilun hehtaarin kokoisella tontilla ei soveltuisi sekään tuotantomaatalouteen, mutta ehkäpä siitä olisi johonkin muuhun.

Maaliskuun alussa Liimatainen avasi kotieläinpiha Vanhan Myllyn.

Karoliina ja Iina osaavat välillä olla vähän itsepäisiä. Välillä aasit pääsevät silti talutettuina kulkemaan pihamaallakin. Kuva: Petri Blomqvist

Lapsena Liimatainen haaveili eläinlääkärin urasta, mutta maltti ei riittänyt päntätä pääsy­kokeisiin riittävän montaa kertaa. Eläimet ovat silti aina kiinnostaneet häntä, erityisen kiehtovia ovat juuri lampaat.

Heittäytyminen kotieläin­pihan emännäksi vaati aimo annoksen rohkeutta, eihän Liimataisella ollut entuudestaan edes kokemusta yrittäjyydestä.

”Olen ollut aina palkkatöissä, ja siinä on omanlaisensa turva. Vaikka työ muuten tympisi, niin palkka tulee tilille kävi miten kävi.”

Yhden hengen pyörittämän kotieläinpihan perustamiseen piti tehdä toimintaan nähden suhteellisen suuri investointi, sillä tila ja eläimet piti ostaa omaksi.

”Läheiset ovat onneksi kannustaneet ja sekin helpottaa, että perheessä toinen käy palkka­töissä.”

Tilan rakennukset olivat hyvässä kunnossa, mutta koska piharakennusta ei ole alun perin pystytetty eläimiä varten, on pientä remonttia jouduttu tekemään.

Maltti ja Valtti -kanit muuttivat tilalle heti joulukuussa ja kainuunharmaslampaat Leena, Pirkko, Aino sekä Fanni tammikuussa. Helmikuussa poppoo täydentyi maatiaiskanoilla, kukolla sekä Iina ja Karoliina -aaseilla.

”Eläimiä on ehkä jossain vaiheessa tulossa lisää, mutta katsotaan nyt että saadaan kaikille ensin ulkotarhat valmiiksi. Vuohia meille on tarjottu useammastakin paikasta ja lisäksi yhtä sonnivasikkaa.”

Toisaalta Liimatainen ei halua kasvattaa eläinlaumaansa liian isoksi. Hänelle on tärkeää, että jokainen eläin saa tarpeeksi huomiota. Sillä tavalla ne myös kesyyntyvät ja ovat lapsivieraillekin mukavampaa seuraa kuin pakoon pinkovat eläimet.

”Esimerkiksi lampaat tulevat juoksujalkaa lasten luokse aidalle. Joskus sitä ajattelee, että lapsille pitäisi olla valtavia huvipuistoelämysjuttuja, mutta kaupunkilaisille jo nämä eläimet ovat suuri elämys.”

Kesä lienee kotieläinpihan vilkkainta aikaa, mutta talvella ihmisiä houkutellaan ­paikalle esimerkiksi pulkkamäen avulla. Eläimet ovat ­kuitenkin paras vetonaula. Monet ovat ehtineet ihastua Maltti ­(kuvassa) ja Valtti ­-kaneihin. Kuva: Petri Blomqvist

Kotieläintilalla on jo ehditty järjestää muutamia lasten eläinsynttäreitä. Ohjelmaan kuuluu herkuttelua ja eläinten rapsuttelua, joskin Liimatainen on huomannut, että lapsia ei saa pidettyä kakkuvatien ääressä kovin pitkään, kun ulkona odottaa joukko eläimiä.

Moni lapsi ei välttämättä ole koskaan nähnyt kotieläimiä lähietäisyydeltä. Jo kanan­munien poimiminen kanalasta voi olla hämmästyttävä hetki.

”Yksikin lapsi kysyi, että voiko sen munan syödä, sehän on ihan samanlainen kuin kaupassa.”

Myös muutama aikuinen on kysynyt, voisiko tilalla järjestää aikuisten eläinsynttärit. No miksipä ei, vastasi Liimatainen.

Hän on toki suunnitellut muutakin aikuisille räätälöityä ohjelmaa. Lähiluonto mahdollistaisi villiyrttikurssien järjestämisen ja tilalta löytyy paritkin kangaspuut. Viereisen puron taimenkantaa vahvistetaan, ja siihenkin liittyen voisi suunnitella jotain toimintaa.

Tuoreen yrittäjän ongelma vain on se sama vanha eli ajanpuute. Kunhan toiminta on saatu juurrutettua ensimmäisen vuoden jälkeen, toivoo Liimatainen saavansa hieman enemmän aikaa myös uusien ideoiden kypsyttelemiseen.

Tila voisi esimerkiksi alkaa tehdä yhteistyötä jonkin catering-firman kanssa suurempien tarjoilujen järjestämiseksi. Toistaiseksi pikkuisessa kahviossa myydään lähialueiden leipomoiden tuotteita, sillä vanha keittiö kaipaisi totaalista uudistusta, ennen kuin siellä saisi valmistaa elintarvikkeita myyntiin.

”Tanskalaista pakastepullaa en tarjoa, siinä menee raja.”

Lampaiden villa kerätään huolellisesti talteen. Kuva: Petri Blomqvist

Kesälomasta yrittäjän on tällä haavaa aivan turha haaveilla. Sentään yhdelle kesäviikon­lopulle Liimatainen on hankkinut sijaiset. Eläimet kaipaavat huolehtijaa myös maanantaisin, jolloin tila on yleisöltä suljettuna.

Liimatainen on saanut runsaasti apua mieheltään, joka rakennusalan ammattilaisena on ollut korvaamaton apu etenkin remonttivaiheessa. Onneksi puoliso on myös innokas halonhakkaaja, sillä tuvan leivinuuni ja pönttöuuni kiskovat puuta kiitettäviä määriä.

Päivässä Vanhalla Myllyllä käy 5–50 asiakasta. Toukokuussa Liimataisen luona vieraili päiväkotiryhmiä ja monet erityisnuoret ovat pitäneet paikkaa rauhoittavana.

Suuri osa asiakkaista on lapsiperheitä, mutta myös aikuiset ovat viihtyneet omenapuun varjossa tai eläinaitausten rauhassa.

”Yksi naisihminen on nyt käynyt täällä neljä tai viisi kertaa ja vihdoin hän osti vuosilipun. Sanoinkin hänelle jo, ettei ole mitään järkeä joka kerta ostaa erikseen lippua kun hän käy täällä joka toinen viikko.”

Vaikka päivät ovat välillä pitkiä ja ulkona pitää puuhailla säässä kuin säässä, ei Liimatainen ole ikävöinyt takaisin toimistotyöhön.

”On ihan erilainen fiilis mennä illalla nukkumaan, kun on tehnyt päivän aikana muutakin kuin istunut.”