Anne Mattila kertoo ilouutisen ‒ tanssilavojen suosikkilaulaja saa esikoisvauvan elokuussa
Iskelmälaulaja ja taiteilija kertoo perheenlisäyksestä arvoituksellisen taulun äärellä ateljeessaan Karviassa.
Elokuussa vauvan saava Anne Mattila kertoi muun muassa taiteestaan MT:n haastattelussa (17.7.2020). Kuva: Johannes TervoSuosikkesiintyjä Anne Mattilan, 37, laulukeikkoihin on tulossa loppukesästä tauko. Hän ilmoitti sunnuntaina Instagram-tilillään yllättävästä perheenlisäyksestä.
Uutinen on liitetty videoon, jossa Mattilan maalaa miehensä pikkuisia kenkiä tämän lapsuusvuosilta.
”Tämän maalausvideon myötä haluan kertoa teille uutisen.
Teen tässä pikamaalauksen mieheni lapsuuskengistä…”
”Olen niin ihmeissäni ja onnellinen, että saan pukea samanlaiset oman vauvani jalkaan elokuun lopussa”, Mattila riemuitsee.
Mattila ja kihlattunsa, rumpali Kari Tenkula odottavat jo malttamattomina loppukesää.
”Tämä on melkoinen ihme ja olemme erittäin onnellisia”, Mattila kirjoittaa ja toivoo näkevänsä yleisöään lähipäivinä keikoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




