Sarka laajenee – Maatalousmuseolle arvokas lahjoitus yliopistolta
Saran kokoelmat täydentyvät vesivahingossa homehtuneen Viikin maatalousmuseon esineistöllä.
Valtakunnallinen maatalousmuseo Sarka sijaitsee Loimaalla Varsinais-Suomessa. Kuva: Jaana KankaanpääLoimaalla sijaitsevan Maatalousmuseo Saran yhteyteen rakennetaan uusi halli, johon siirtyvät Helsingin yliopiston Viikin maatalousmuseon kokoelmat.
Viikin maatalousmuseossa tapahtui noin vuosi sitten viemärivahinko, minkä seurauksena museon esineistö sekä museorakennus ovat homehtuneet.
Kesän aikana esineistöä on konservoitu, mutta itse rakennus on käyttökelvoton eikä Helsingin yliopiston omistaman Viikin maatalousmuseon toiminta voi enää jatkua vanhoissa tiloissa.
Suomen maatalousmuseo Sarka ja Helsingin Yliopisto ovat tehneet esisopimuksen, jonka mukaisesti esineet lahjoitetaan Sarkaan. Sopimuksen ehtoihin on kirjattu, että Sarka pystyy tarjoamaan tilat esineistölle.
Uusien tilojen on tarkoitus valmistua vuonna 2018. Ne rakentaa Senaatti-kiinteistöt.
Eduskunta vauhdittaa näyttelyn Sarka-museon nykyisen näyttelytoiminnan laajentamista 250 000 euron lisärahoituksella. Asia sai vahvistuksen tänään, kun eduskunnan valtiovarainvaliokunta julkaisi talousarviomietintönsä.
Valtionvarainvaliokunnan mietinnössä korostetaan, että Viikin maatalousmuseon esineistö on arvokas ja ainutlaatuinen esikoneellisen ajan kokoelma.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
