Suo on ollut Räinälle tuttu elementti lapsuudesta saakka. Kuva: Kai Tirkkonen
Tietokirjoistaan palkittu Jenni Räinä uppoutui esikoisromaanissaan soiden ennallistamiseen: ”On täytynyt ihan muistuttaa itseäni, että tämä on fiktiota”
Palkittujen tietokirjojen jälkeen Jenni Räinä toteutti unelmansa. Hänen esikoisromaaninsa Suo muistaa julkaistiin elokuun alussa.Oulu
”Enemmän kuin soista tai ennallistamisesta, kirja kertoo kuitenkin ihmisistä”, Jenni Räinä kuvailee esikoisromaaniaan Suo muistaa. Kuva: Kai TirkkonenKesäinen Pilpasuo on uskomattoman kaunis. Haastatteluhetkellä hillat vasta kukkivat. Niiden perusteella sato näyttää lupaavalta.
Kirjailija Jenni Räinä ottaa kukista kuvan ja lähettää sen äidilleen.
”Äitini on maaninen hillastaja”, Räinä naurahtaa.
Hän on syntynyt maitotilalla Hyryn kylässä Pohjois-Pohjanmaan Kuivaniemellä. Kotitilan takana alkoivat isot aapasuot. Hillasuot tulivat tutuiksi, kun äiti patisti keräämään oransseja kultakimpaleita talteen.
”Lapsuuden poimintaretket tuntuivat pakkopullalta, mutta nykyään tykkään käydä suolla”, Räinä toteaa. Hän pitää tärkeänä, että suolle ja metsään vietiin lapsena.
Poimintavietti on kenties hypännyt sukupolven yli, sillä Räinän 6-vuotias kuopus innostui oma-aloitteisesti kuusenkerkkien keruusta ja poimi hetkessä monta rasiallista.
”Suoretkillä lapsia kiehtoo uppoamisen mahdollisuus”, Räinä hymyilee.
Pohjoinen Suomi näyttää kartalla soiden ja metsien tilkkutäkiltä. Niiden vanavedessä maisemaa määrittävät myös ojitukset ja hakkuut.
Jenni Räinä palkittiin Anssi Jokirannan, Pekka Juntin ja Anna Ruohosen kanssa vuonna 2019 Tieto-Finlandialla kirjasta Metsä meidän jälkeemme. Kirjassa nelikko avasi metsätalouden ja -luonnon ajankohtaisia kiistakysymyksiä ja pohti, millainen suomalainen metsä voisi tulevaisuudessa olla.
Myös Räinän ensimmäinen teos, yhdessä valokuvaaja Vesa Rannan kanssa tehty Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Siinä kaksikko toi esiin muuttotappioalueiden ihmisiä vaatimattomine toiveineen ja tarpeineen.
Räinän viimeisin teos, eräkirja Kulkijat – Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla, ilmestyi viime vuonna. Siinä äänen saavat sinnikkäät retkeilijänaiset ja ajatukset, joita he ovat kulkemiltaan poluilta ammentaneet.
”Olen vasta aikuisiällä herännyt pohtimaan, millainen ojitusten tuoma muutos on tutuilla seuduilla ja koko valtakunnan laajuudessa.”
Nyt on kuitenkin kaunokirjallisuuden vuoro. Räinän esikoisromaani Suo muistaa ilmestyi elokuun alussa.
Nimensä mukaisesti tämäkin kirja sukeltaa ajankohtaisiin luontokysymyksiin. Kantava teema on suo.
Räinän mukaan ojituksilla on verrattain lyhyessä ajassa aiheutettu valtavat muutokset suomalaisessa luonnossa.
”Olen vasta aikuisiällä herännyt pohtimaan, millainen niiden tuoma muutos on tutuilla seuduilla ja koko valtakunnan laajuudessa”, hän toteaa.
”Enemmän kuin soista tai ennallistamisesta, kirja kertoo kuitenkin ihmisistä. Se pohtii, mitä yksilö voi tehdä ekokriisin aikakaudella. Millaisia uudenlaisia tapoja elää kenties voisi olla?”
Suopursun tuoksu huumaa Oulun Pilpasuolla. Kuva: Kai TirkkonenTarinassa on kaksi päähenkilöä, Juho ja Hellä, joiden tarinat lomittuvat toisiinsa.
Juho ottaa maailmantuskan kantaakseen ja perustaa ekoyhteisön asukkaista tyhjenneelle maaseudulle vanhaan kyläkouluun.
”Juholla on vilpitön halu tehdä hyvää, mutta hyvistä aikeistaan huolimatta hän kompastuu ihmisyyden peruskysymyksiin”, Räinä kuvailee.
Hellä puolestaan muuttaa samalle seudulle edesmenneen vaarinsa taloon tekemään kuolinsiivousta ja pakenee samalla omia ongelmiaan. Tyhjentäessään vaarinsa taloa myyntiin hän pohtii maaseudun sivukylien radikaalia tyhjentymistä ja tulevaisuutta.
”Eniten minua kiinnostaa ihminen tässä ajassa. Tietokirjoissa voin sitten pohtia, mitä teot ja niiden seuraukset kenties ovat. Romaanissa sain pohtia vain ihmistä osana tätä kaikkea.”
Siirtyminen toimitustyöstä freelanceriksi mahdollisti omien kirjaprojektien työstämisen. Kuva: Kai TirkkonenRomaanin kirjoitus on ollut Räinälle yksi unelmista, jonka hän on tiennyt jossain vaiheessa toteuttavansa. Hän opiskeli lukion jälkeen luovaa kirjoittamista Etelä-Pohjanmaan opistolla.
Räinä kirjoitti proosaa ja runoja ennen kuin alkoi työskennellä toimittajana pohjoisen sanomalehdissä.
Hektisessä toimitustyössä ei riittänyt aikaa omille kirjoitusprojekteille. Kymmenisen vuotta sitten Räinä ryhtyi vapaaksi toimittajaksi ja alkoi kirjoittaa juttuja lähinnä aikakauslehtiin.
”Kun jäin freelanceriksi, oli enemmän aikaa miettiä työn aikataulutusta.”
Nykyisin hän käyttää työajastaan noin 70 prosenttia kirjojen ja 30 prosenttia lehtijuttujen kirjoittamiseen.
”Olen kyllä nauttinut, kun päätyö on pitkien tekstien kirjoittamista”, Räinä iloitsee. Hän myös kokee, että nyt nelikymppisenä aiempi levottomuus on karissut, joten romaanin kirjoitus on sujunut.
Räinä aloitti romaaninsa kirjoittamisen Reunalla-kirjan jälkimainingeissa vuoden 2017 lopussa. Suo muistaa on kulkenut sekä metsäkirjan että Kulkijoiden rinnalla.
Viidessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon.
”IPCC:n 1,5 asteen raportti ilmestyi ja Elokapina syntyi vähän sen jälkeen, kun kirjoitustyö oli aloitettu.”
Koska tarina kertoo tästä ajasta, Räinä on joutunut tasapainoilemaan sen kanssa, miten paljon tekstiä pitää päivittää, jotta se pysyisi ajankohtaisena.
”On täytynyt ihan muistuttaa itseäni, että tämä on fiktiota”, Räinä naurahtaa.
Seuraava kirja on jo työn alla. Kuva: Kai TirkkonenSeuraavankin kirjan aihe on jo tiedossa, ja Räinä on saanut siihen apurahan. Syksyllä hän alkaa työstää 1700-luvun isovihan aikaan ja kotiseutuunsa Iihin sijoittuvaa romaania.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös Reunalla-kirjaan liittyvä seuranta. Mitä haastatelluille sivukylien asukkaille kuuluu kymmenen vuoden päästä eli vuonna 2027? Kuinka moni heistä vielä on elossa ja asuu samassa paikassa?
”Rannan Vesan kanssa on ollut puhetta, että jatketaan seurantaa aina kymmenen vuoden välein.”
Räinä odottaa innokkaasti syksyä, jolloin hän pääsee uppoutumaan toisen romaaninsa kirjoittamiseen.
Kauno- ja tietokirjallisuudessa eri työvaiheet ovat vaikeita, Räinä sanoo. Tietokirjoissa pitää saada rajattua näkökulma melko tarkasti.
”Prosessi on työläs”, hän muotoilee.
”Kaunokirjallisuudessa puolestaan kirjoittamisen kupla tuntuu ihanalta, mutta tekstin työstäminen voi olla yllättävän vaikeaa ja siinä on luopumisen tuskaa.”
Räinän tietokirjat ovat niittäneet mainetta ja palkintoja, mutta hän ei silti koe paineita esikoisromaanin menestyksestä.
”Toivon, että lukijat löytävät kirjan. Tärkeintä on, että olen itse tyytyväinen.”
Suon takaa vyöryvä sadepilvi on vaikuttava näky. Kuva: Kai TirkkonenHaastattelun aikana polut ja pitkospuut vievät mennessään, kun etsimme sopivaa kuvauspaikkaa.
Taivas tummuu ja painostava kuumuus hikoiluttaa. Itikat iskevät heti, kun hetkeksi pysähtyy. Kävelemme melkein huomaamatta koko seitsemän kilometrin pituisen luontopolun.
Hyttysmyrkyn, hien ja suon tuoksun yhdistelmässä on jotain perin suomalaista ja kotoisaa.
Lopulta pelätty ja odotettu sade ripsii poskille ja raikastaa ilman.
Lue myös:
Sivukylien reportteri kaihtaa vastakkainasettelua – "Puhe punavihreästä kuplasta on keinotekoista"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
