Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Puoliso kuoli väärässä paikassa, joten hautapaikkaa ei herunut kotikunnasta – ”Olen harkinnut jopa eroa kirkosta”, pettynyt leski huokaa

    Vantaalainen Helena Raunio ei saanut haudata puolisoaan heidän kotikaupunkiinsa, koska vainaja oli kuolinhetkellä hoidossa Helsingissä.
    Toukokuussa Helena Raunion puolison hautapaikalta puuttui vielä kivi ja istutukset. Kyseessä on sukuhauta, jossa on useampi arkkupaikka ja runsaasti uurnapaikkoja.
    Toukokuussa Helena Raunion puolison hautapaikalta puuttui vielä kivi ja istutukset. Kyseessä on sukuhauta, jossa on useampi arkkupaikka ja runsaasti uurnapaikkoja.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vantaalainen Helena Raunio tuijottaa Malmin hautausmaalla Helsingissä hautapaikkaa, johon hänen miehensä on vastikään laskettu ikilepoon. Peurat ovat käyneet mylläämässä kukkalaitteet kuin lounasbuffetissa konsanaan.

    ”Tämäkin vielä”, Raunio taivastelee.

    Emme ole kuitenkaan hautausmaalla peuravahinkojen takia, vaan siksi, että Raunion miehen haudan pitäisi sijaita aivan toisaalla. Nimittäin Vantaalla, jossa perhe on asunut nelisenkymmentä vuotta.

    Raunion mukaan häen miehensä Juha ”kuoli väärin”, tai oikeastaan väärässä paikassa.

    Vantaalla 40 vuotta asunut Juha ehti olla ”helsinkiläinen” kaksi kuukautta, kunnes hän menehtyi sairaalassa Helsingin Meilahdessa 68-vuotiaana. Puoliso Helena Raunio ei voinut aavistaa, että hoitopaikan sijainnin takia hautapaikka piti etsiä vieraasta kunnasta.
    Vantaalla 40 vuotta asunut Juha ehti olla ”helsinkiläinen” kaksi kuukautta, kunnes hän menehtyi sairaalassa Helsingin Meilahdessa 68-vuotiaana. Puoliso Helena Raunio ei voinut aavistaa, että hoitopaikan sijainnin takia hautapaikka piti etsiä vieraasta kunnasta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Hypätäänpä ajassa taaksepäin viime syksyyn. Silloin Raunion pitkäaikaisesti ja vaikeasti sairas aviomies Juha oli kotihoidossa, monenlaisten letkujen varassa. Yksi hoitajista oli alkanut oireilla, minkä seurauksena kotia tutkittiin ja ja sieltä löydettiin hometta.

    Laitospaikkojen ollessa kortilla hengityshalvauksesta kärsinyt mies oli siirrettävä oitis asuntoon, jossa hoitajat pystyisivät työskentelemään vaarantamatta omaa terveyttään. Työuransa toimittajana tehnyt Raunio ei ryhtynyt omaishoitajaksi.

    Hätätilanteessa asunto kotihoitoa varten löytyi Pitäjänmäeltä, Helsingin puolelta. Puolison kirjat oli siirrettävä Helsinkiin hoidon järjestämiseksi. Raunio ei aavistanut, että kuntarajan ylittämisestä voisi muodostua iso ongelma.

    Raunio itse jatkoi asumista perheen yhteisessä kodissa Vantaalla. Homeoireita ei ole koskaan tullut hänelle, perheen aikuisille lapsille, eikä Juha-puolisolle, joka työskenteli sairaudestaan huolimatta lääkärinä 58-vuotiaaksi asti.

    Helena Raunio jäi Vantaan kotiin Juha-puolison menehdyttyä tammikuussa. Pari ehti olla yhdessä yli 50 vuotta, johon mahtuvat muun muassa yhteiset lakkiaiset. Ystävistä ja sukulaisista on ollut suuri apu byrokratian kanssa taistellessa.
    Helena Raunio jäi Vantaan kotiin Juha-puolison menehdyttyä tammikuussa. Pari ehti olla yhdessä yli 50 vuotta, johon mahtuvat muun muassa yhteiset lakkiaiset. Ystävistä ja sukulaisista on ollut suuri apu byrokratian kanssa taistellessa.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Juha ehti olla ”helsinkiläinen” kaksi kuukautta, kunnes hän menehtyi sairaalassa Helsingin Meilahdessa 68-vuotiaana.

    Hautajaisten järjestämiseksi Raunio otti yhteyttä Vantaankosken seurakuntaan, jonka jäseniä he ovat olleet vuodesta 1981.

    Tyrmistys oli melkoinen, kun seurakunnasta vastattiin, ettei arkkupaikkaa järjesty mistään Vantaalta, koska vainaja oli kuolinhetkellä helsinkiläinen. Tuhkaus olisi järjestynyt, mutta vainaja ja perhe toivoivat nimenomaan arkkuhautausta.

    Raunio oletti, että hautaustoimilaki edellyttäisi seurakuntia kunnioittamaan vainajan tahtoa.

    ”Meidän olisi siis ensin pitänyt valita arkkupaikka, sitten vasta hoitopaikka. Suurimman surun keskellä tulikin kylmää kyytiä sekä evankelis-luterilaisesta seurakuntayhtymästä että omasta seurakunnasta.”

    Raunio ei malta olla lisäämättä: ”Jos kuuluisin johonkin muuhun uskontokuntaan, arkkupaikka onnistuisi ilman muuta, koska uskontoa kunnioitetaan. En voi sanoin kuvata, kuinka pettynyt olen oman seurakuntani toimintaan. Olen harkinnut myös eroa kirkosta, jonne olen kuulunut koko ikäni.”

    Ymmärrystä tuli lopulta odottamattomalta taholta. Raunio muistelee lämmöllä tukipuhelua omasta pankista: ”Kysyttiin, tarvitsetteko apua tai neuvoja. Tällaista puhelua olisin odottanut omasta seurakunnasta.”

    Kotihoidossa olleen puolison jäljiltä kotona on yhä jos jonkinlaista hoito- ja apuvälinettä. Taloa Helena Raunio ei voi myydä, sillä se on homeessa.
    Kotihoidossa olleen puolison jäljiltä kotona on yhä jos jonkinlaista hoito- ja apuvälinettä. Taloa Helena Raunio ei voi myydä, sillä se on homeessa.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vantaan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Minna Aho vahvistaa MT:lle, että seurakunnilla ja seurakuntayhtymillä on velvollisuus haudata asukkaat, jotka ovat kuolinhetkellään asuneet kunnan alueella. Valtio jakaa hautaustoimelle rahoitusta kunnan asukasluvun perusteella.

    Raunio ystävineen on valittanut vainajan ja perheen saamasta kohtelusta Tuomiokapitulille, Helsingin hiippakunnan piispalle Teemu Laajasalolle sekä arkkipiispa Tapio Luomalle.

    Vastauksista ilmeni, että seurakunnat saavat itse päättää hautaamiseen liittyvistä käytännöistä.

    Toukokuussa Raunio teki kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, sillä hän on kuullut vastaavia tapauksia myös muualta pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta.

    Raunion sanoman ydin on, että osa seurakunnista syrjii vammaisia ja sairaita, jotka eivät voi itse aina vaikuttaa asuin- ja hoitopaikkaansa.

    ”Ihmisten tasa-arvoisen kohtelun vuoksi hautauskäytäntöjä tulisi selvittää, sillä sote-uudistuksen myötä ihmisiä siirrellään hyvinvointialueilla eri hoitopaikkoihin, ja kuntien rajatkin muuttuvat.”

    Sukuhautaan sopivan hautakiven hinnaksi Helena Raunio arvioi noin 5000–6000 euroa. Summa jakautuu myös toiselle sukuhaaralle.
    Sukuhautaan sopivan hautakiven hinnaksi Helena Raunio arvioi noin 5000–6000 euroa. Summa jakautuu myös toiselle sukuhaaralle.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Malmin hautausmaalla Juha-puolison hauta odottaa kiveä. Raunio mainitsee, että sellaisesta saa pulittaa useita tuhansia euroja. Hautaamisen hulppeat kustannukset ja byrokratia olisivat toisen lehtijutun paikka.

    Nykyinen hautapaikka löytyi lopulta onnekkaasti, kun vainajan yli yhdeksänkymppinen kummisetä soitti ja vinkkasi, että Malmilla olisi tarjolla yli sata vuotta vanha sukuhauta. Siinä on käytettävissä 4 arkkupaikkaa ja 28 uurnapaikkaa.

    Nyt vantaalainen Helena Raunio tietää, että aikanaan hänenkin paikkansa on Helsingissä.