Spekuloinnit liikkumisrajoituksista tyhjensivät koronakamelin kyttyrän

Takana on nyt jo reilu vuosi koronaelämää. Tuntuu kuin uuteen aikakauteen siirtymisestä olisi kulunut jo enemmänkin aikaa, niin pitkältä menneet kuukaudet tuntuvat. Mutta ei, siitä on vasta vuosi, kun maailma mullistui ja arki kääntyi vallan kummalliseksi.

Vaikka koronavirus on kamala, niin omassa arjessa vuodenvaihteeseen asti tauti oli kuin kaukana kiertelevä planeetta. Uutisista tuttu, arjen mullistanut, mutta ei kovin lähelle osunut. Kukaan tuttu tai läheinen ei ollut sairastunut. Uuden vuoden jälkeen planeetan kiertorata alkoi pienentyä ja altistumisia sekä sairastumisia on ollut koko ajan lähempänä. Lopulta kotipesäänkin osui yksi altistumisen vuoksi karanteeniin määrätty. Lapsi kesti pääasiassa äidin kanssa kotinurkissa pyörimisen ihailtavan tyynesti.

Kaikesta huolimatta arki on alkuvuoden rullannut tutuksi tulleella kaavalla. Lapset käyvät koulua, mies käy toimistolla yksikseen istumassa ja minä kökötän ruokapöydän ääressä. Lasten harrastusten jatkuminen helmikuussa oli helpotus, kun kaikkea energiaa ei tarvitse purkaa kotona seinille kiipeilemiseen. Monta viikkoa tuntui, että arjessa on rytmi ja jonkinlainen tasapaino. Kyllä tämä tästä, homma on hallussa ja elämää uskaltaa katsoa muutaman kuukauden eteenpäin toiveikkaana.

Kunnes alkoivat spekuloinnit liikkumisrajoituksista. Jollain kummallisella tavalla ne pelkän ajatuksen tasolla aiheuttivat sen, että tämän koronakamelin kyttyrä tyhjeni kuin nuppineulan kohdannut ilmapallo. Päässä ehti risteillä monenlaisia ajatuksia ja tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Päällimmäiseksi jää fiilis, että liikkumisrajoitusten toteutuessa toisten toilailuista kärsisivät eniten ihmiset, jotka ovat oman elämänsä supistaneet välttämättömään minimiin.

Totuushan on, että tuskin mitkään lisärajoitukset omassa arjessa suuremmin näkyisivät. Maaliskuussa voimaan tulleet rajoitukset eivät esimerkiksi heilauttaneet omaa elämää mihinkään suuntaan. Mutta ajatus siitä, että minulla on mahdollisuus halutessani hetkellisesti laajentaa elinpiiriäni, kannattelee tässä koti-ruokakauppa-lenkkipolku-kolmiossa pyöriessä. Liikkumisrajoitukset olisivat vieneet sen mahdollisuuden pois.

Mitä enemmän uutisissa käsiteltiin ja vatvottiin liikkumisrajoituksia, sitä enemmän pää kaipasi toisaalta maisemanvaihdosta ja toisaalta uutta tietoa asiasta. Surffailin uutisia aina, kun eteen tuli pienikin vapaa hetki – pahimmillaan monta kertaa päivässä. Lopulta pakotin itseni lupaamaan itselleni, että tarkistan koronauutiset vain kerran päivässä. On pakko luottaa siihen, että tärkeimmät uutiset eivät mene ohi.

Siihen asti, että lopulliset päätökset jälleen seuraavista rajoituksista lyödään lukkoon, ei auta kuin elää päivä kerrallaan kuten tähänkin asti. Koronakyttyrä tyhjentyi hetkellisesti, mutta on jo saanut uutta ilmaa sisälleen. 

Kirjoittaja on Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedottaja.