Tehtävälistan viimeinen homma

Tiedätkö sen ihanan vapauden, tyytyväisyyden ja rauhan tunteen, kun pääsee viivaamaan yli tehtävälistan viimeisen tekemättömän homman? En minäkään.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka listaavat tehtävät, tekevät ne ja sitten vaikka neulovat villasukkaa, kun ei ihmeempääkään ole. Ja sitten ovat minun kaltaiseni.

Kun saan yhden homman tehtyä, mieli on keksinyt vähintään pari uutta. Ympäriltä satelee toiveita, jotka hanakasti otan toteutettavakseni. Tai lukiessani lehdestä pari lausetta sikiää sanoista ajatuksia - ideoita testattavaksi, asioita tarkistettavaksi, toimenpiteitä tehtäviksi. Villasukan neulominenkin päätyy tehtävälistalle.

Niitä toisenlaisia ihailen ja ehkä vähän kadehdinkin. Tyhjä to do -lista. Kiireetöntä joutenoloa, jossa joutuu ihan pohtimaan, mitäs sitten rupeaisi ryhtymään. Mietin, arvotanko itseäni tekemisieni kautta, koenko olevani tärkeä, tarpeellinen ja olemassa vain, jos minua odottaa pitkä tekemisten lista. Kiireen arvostus on jo kohdallani ohi, miten on tekemättömien tehtävien laita?

Vaikka tehtävälistani onkin kilometrien mittainen ja kasvaa pian täältä sinne, en silti ole huolissani. Minun ei tarvitse odottaa, että tekemättömien kori on tyhjä, ennen kuin pystyn iloitsemaan, nauttimaan ja rentoutumaan. En ole onnellinen sitku vaan juuri nyt. Ja hyvä niin, sillä turha antaa onnen odottaa sitä hetkeä, jolloin tehtävät ovat loppuneet. Ei tällä mielenlaadulla, sillä se hetki - toivottavasti ja todennäköisesti - koittaa vasta haudassa.