Säilötään purkkeihin kesä ja kosolti rakkautta, kuten lapsuuden mummolassa

Syksy on hillon keittämisen aikaa. Omena-puolukkahillo on raikas lisuke lettuihin. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kypsyvät mansikat toivat mieleeni muistot lapsuudesta. Parivuotias veljeni keräsi mansikkamaalta raakoja vihreitä mansikoita, kunnes hänelle neuvottiin, että sankoon laitetaan vain punaisia. Kypsät marjat olivat liiskaantuneet pikkukätösiin, ja lapsi oli ratkaissut ongelman tavallaan.

Pitäisikö keittää itse mansikkahilloa? Marjat on tullut säilöttyä yleensä kokonaisina pakastimeen. Olisipa mukavaa tehdä toisin ja tarjota lapsille iltojen pimentyessä lettujen päällä itse keitettyä hilloa. Se maistuisi myös puuron kanssa makoisalta ja sunnuntain voisi aloittaa paahtoleivällä ja itse tehdyllä hillolla englantilaisittain.

Hillojen keittely, marjojen pakastaminen ja kurkkusäilykkeiden tekeminen on kivaa puuhastelua. Säilöntä on mukava harrastus. Uudemmalla termillä kotoilua. Monella meistä kyse on tavasta, joka on opittu lapsuudenkodissa ja joka halutaan siirtää edelleen seuraavalle sukupolvelle.

Ihailin lapsena mummon reseptivihkoon liimaamaa kuvaa hillopurkeista. Kuningatarhilloa, luki purkkien kylkeen liimatuissa etiketeissä kauniilla koukeroisella käsialalla kirjoitettuna. Purkkien vieressä oli kulho kukkuroillaan mustikoita ja vadelmia.

Hillopurkkien kansien päälle oli leikattu harkkosaksilla punavalkoruudullisesta kankaasta pyöreät tilkut. Kangaspalaa piti paikallaan purkin kaulan ympärille kauniille rusetille solmittu silkkinauha. Kuningatarhillo koristellussa hillopurkissa tuntui lapsen mielessä mansikkahilloa ylellisemmältä.

Mummon hillo maistui aina erityiseltä. Siinä maistuivat kesä ja aurinkoiset päivät mummolan pihamaalla. Lapsen mielessä hillot olivat herkkua. Mummo tiesi, että niiden eteen oli pitänyt tehdä kovaa työtä. Toki lapsetkin olivat kitkeneet rikkaruohoja mansikkamaalta ja harventaneet porkkanapenkkejä.

Mummolassa ei kotoiltu. Siellä ei valittu, kiinnostaako maan antimien säilöminen vai ei. Jos mieli syödä kasviksia ja marjoja talvella, niitä oli säilöttävä kesällä ja syksyllä. Kilometrien päästä kylän kaupasta haettiin vain välttämättömät tarvikkeet.

Mummolan kellariin veivät jyrkät portaat. 1950-luvun puoliväliin asti sähköttömässä talossa kellari toimitti myös sekä jääkaapin, että lähikaupan virkaa. Sieltä löytyi maidon, perunoiden, vihannesten ja suolalihan ohella kauniissa riveissä mummon keittämiä mehuja ja hilloja sekä houkuttelevan näköisiä pikkelssejä ja suolasieniä.

Mummo taisi säilöä luonnonantimien ohella purkkeihin kosolti rakkautta. Sitä hän välitti meille läheisilleen vuosien varrella runsaasti keittiöstään. Minä säilöin muistot mieleni sopukoihin.