Kuinka näyttelijä muistaa vuorosanansa? Näin vastaa näyttämöiden kestosuosikki Leena Uotila, 72
Solveigina tunnetuksi tullut Uotila kertoo teatterimaailman muutoksesta ja paljastaa uransa "kauhukokemuksen".Leena Uotila on näytellyt monenlaisia rooleja sekä kasvoillaan että äänellään.
Läpimurto oli Solveigin laulu -pienoissarja, joka kertoi helsinkiläisen Solveig-tytön kasvutarinan huikentelevaisen äidin ja sodan raastaman isän varjossa. Kuvaan kuuluivat viina ja väkivalta sekä huolehtiva mummo. Uotila ei muista sarjan olleen mitenkään kohahduttava.
Ponnistelematta mieleen tulee myös Hukkaputki.
”Televisio on vielä nykyään sellainen, että kun siellä esiintyy, ihminen tunnetaan.”
Myös uran ”kauhukokemus” oli TV:ssä.
”Se oli Nyhjää tyhjästä. Olimme koko päivän paniikissa ja jännitimme kippurassa takahuoneessa, kenen pitää mennä seuraavana näyttämölle. Mutta sitten huomasimme, että yleisöllä olikin hauskinta silloin, kun emme osanneet sanoa yhtään mitään! Siinä oppi rentoutumaan ja antamaan tilanteen viedä.”
Vuorosanojen muistamista Uotila ei koe hankalana.
”Sehän ei ole vaikeata, koska yleensähän niitä juttuja harjoitellaan! Ja kaikki lähtee sisällöstä: kun kuuntelet, muistat toisen sanomisesta, väitteestä tai kysymyksestä, mitä pitää itse sanoa”, Uotila sanoo.
”Jos repliikki on hyvin kirjoitettu, sen muistaa heti. Ja kun saa kiinni henkilöstä. Parhaat näytelmäkirjailijat erottelevatkin eri roolihahmojen käyttämän kielen.”
Hankalia voivat olla monologit ja värikkäät sanonnat.
Uotila näyttelee yhä.
”Näyttelijähän ei halua eläkkeelle, koska tätä hommaa haluaa tehdä! Isoista teattereista joutuu eläkkeelle, jollei saa vierailijatehtäviä.”
Tänä keväänä eläkeläinen tähdittää Keski-Uudenmaan teatterin Aktiivimallia, joka on satiiri vanhustenhoidosta.
Vakituiset näyttelijäkiinnitykset ovat nykyisin harvinaisia ja apurahat tuttuja myös Uotilan omille lapsille, joista tuli kuvataitelija ja näyttelijä.
”Mutta jos on intohimoa, muuta tietä ei ole. Tarvitaan myös onnea siinä, keitä tapaa ja mihin pääsee mukaan.”
Toisin oli ennen.
”Kun minä menin teatterikouluun, näyttelijöitä valmistettiin teattereiden tarpeisiin valintakokeita myöten. Katsottiin, että tuossa on sankariainesta ja tuossa koomikkoa.”
Uotila valmistui vuonna 1971, ja koki tämän itsekin. Teatterikoulun liikuntamäärä baletteineen ja akrobatioineen oli shokki.
”Laihduin ja opettaja sanoi, että älä laihdu liikaa, ettei tyyppi mene pilalle! En uskaltanut kysyä, että mikäs tyyppi teillä nyt on haussa.”
Valmistuttuaan hänestä tuli Solveig, myöhemmin muun muassa Muumilaakson ääni.
”Eräs nuori isä tunnisti ääneni ja kertoi, että hän katseli sarjoja nuorena ja nyt hänen lapsensakin katsovat.”
Uotila on pyrkinyt tekemään monenlaisia roolitöitä sekä leimautumisen että leipääntymisen estämiseksi. Omakuva on kuitenkin selvä.
”Olen komedienne.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

