Kuolemaa seuraa jopa vuosien paperityö – helpoksi luultu perunkirjoitus voi olla kaikkea muuta

Omaisten taakka on kasvanut, kun vainajan elämää ja asioita joudutaan kokoamaan pienistä palasista. Selvittely kestää usein vuosia. Kuva: Carolina Husu

Maatilan emäntä jäi leskeksi ja joutui surun keskellä erikoisen asian äärelle.

Yhteisen pankkitilin ehdoissa luki, että tiliä saa käyttää Matti ja Maija, joten tili sulkeutui Matin kuollessa. Sen jälkeen Maija ei päässyt enää maksamaan maatilan juoksevia laskuja.

Tarvittiin valtakirjoja, ja ne taas vaativat muun muassa sukuselvitystä. Sen tulo kestää noin kuukauden päivät.

Tapaus on tavallinen.

Kun kansanedustaja Satu Hassi (vihr.) menetti isänsä, kuoleman jälkeiset paperityöt kestivät puolitoista vuotta. Kaksi vuotta sitten kuoli puoliso, ja paperityöt ovat yhä kesken.

Hän toteaa olevansa helisemässä, vaikka on 30 vuotta säätänyt lakeja ja on akateemisesti koulutettu.

”Omat tapaukseni eivät ole vaikeammasta päästä, koska sekä isäni että mieheni olivat eläneet koko elämänsä Suomessa, kukaan kuolinpesän jäsenistä ei ole edunvalvonnassa ja toimimme sovussa. Silti paperisota oli melkoinen ja yllätyksiä tuli.”

Eräs sellainen oli, että heidän kiinteistövakuutuksensa oli Hassin miehen nimissä eikä sitä voinut siirtää puolisolle ilman suurta määrää valtakirjoja – eikä niitä taas voinut saada ennen kuin sukuselvitykset oli tehty.

Asiat mutkistuvat, sillä esimerkiksi pankit, vakuutuslaitokset ja verottaja eivät saa tietoa keskitetysti ja toisiltaan.

Nyt tulee pattitilanteita, joista Hassi antaa esimerkin. Nainen kuoli, ja pankki vaati tyttäreltä hänen äitinsä ex-miehen perukirjaa, vaikka pankilla oli se jo.

Tytär ei ollut miehen sukulainen, joten verottaja ei sitä antanut ilman kuolleen miehen omaisten lupaa. Lupaa ei herunut, ja kuolinpesän selvittely jäi jumiin.

Kun ennen vanhaan ihminen kuoli, tärkeät paperit olivat ainakin parhaassa tapauksessa fyysisesti mapissa. Siitä näkyi, missä vainaja hoiti vakuutus- ja pankkiasiansa ja siinä oli auton tiedot sekä omaisuus- ja asuntoasiat.

Osa kertoo ennen kuolemaa, millaiset hautausjärjestelyt toivoo. Sen sijaan kuoleman jälkeisestä elämästä puhutaan harvemmin. Kuva: Carolina Husu

Nyt on toisin. Asiat ovat tietokoneella, palveluntarjoajien tietokannoissa, omassa päässä ja suomi.fi-palvelussa.

Sähköinen mappi sulkeutuu, kun ihminen kuolee. Jäljelle jää digitaalisia sirpaleita, joita omaiset kokoavat ja hoitavat pois usein valtakirjojen turvin.

Hidasteina ovat lain pykälät ja eri instanssien omat käytännöt.

Jähmeys johtuu monista asioista.

Nordean varainhoidon lakimiesten johtaja Sampo Lapila totesi muuta viikko sitten Finanssiala ry:n seminaarissa, että pankin on tunnistettava kuolinpesän osakkaat esimerkiksi täyttääkseen viranomaisten vaatimukset rahanpesun torjumiseksi. Ja tämän on tapahduttava yhä esimerkiksi virkatodistuksilla, testamenteilla ja muilla asiakirjoilla.

Lisäksi kuolinpesän yhteishallinto edellyttää, että päätöksiin vaaditaan yksimielisyys. Kun valtakirjasta jää yhden osakkaan ruksi pois, alkaa valtakirjojen uusi tulostaminen ja fyysisten nimenkirjoitusten keruu.

Tämä kaikki aikana, jolloin sähköiset allekirjoitukset ovat nykyaikaa.

Kuoleman jälkeistä elämää määrittää 1960-luvulta oleva perintökaari, joka kaipaisi ehkä jo päivitystä.

Hassi on ehdottanut, että perustettaisiin työryhmä pohtimaan keskeisiä ongelmia. Kun tiedetään, mitä halutaan ja tarvitaan, keksitään kyllä keinot.

Paperitöissä liikkeelle lähdetään useimmiten perunkirjoituksesta, sillä sen tulisi olla valmis kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Asiakirja kertoo kuolinpesän osakkaat ja perintöosuudet eli vainajan elämänkaaren 15 vuoden iästä eteenpäin.

Tässä meillä olisi nopeimmat valmiudet paperitöiden jouduttamiseen.

Digi- ja väestötietoviraston (DVV) ylijohtaja Pekka Rehn toteaa, että ”dynaaminen osakastieto” on jo olemassa väestötietojärjestelmässä. Perilliset löytyvät siis lähes nappia painamalla, kunhan saadaan hieman säätöä pykäliin ja lisää resursseja.

Tiedot täydentyisivät testamentin ja ulkomaiden osalta, jos tarvetta on.

Suomessa kuolee vuosittain 50 000–60 000 ihmistä, mutta silti harvat yritykset valmistautuvat siihen. Kuva: Carolina Husu

”Sähköinen asiointi tulisi saada mahdolliseksi kuolinpesille, ja kuolinpesien sähköisen osakasrekisterin pitäisi korvata paperilla olevat sukuselvitykset ja perukirjan osakasluettelo. Lisäksi perukirjan tiedot pitäisi välittyä suoraan eri toimijoiden järjestelmiin.”

Testamenttirekisteri puolestaan lisäisi hänen mukaansa oikeusturvaa. Näin tiedetään, onko testamenttia, ja jos on, mistä se löytyy.

Hän lisää, että verottaja tarvitsee kuolinpesästä vain summat, osakkaat ja osuudet ja ne voitaisiin välittää sille myös suoraan.

Rehn toivoo, että kuolinpesän sähköisen asioinnin kehittäminen kirjattaisiin ensi keväänä muodostettavan uuden valtioneuvoston hallitusohjelmaan. Toiveena on, että vainajan sähköinen mappi ei sulkeutuisi kuoleman hetkellä vaan kuolinpesälle syntyisi digitaalinen identiteetti.

Muutokseen vaikuttaisi olevan otollinen ilmapiiri.

Finanssiala teki hiljan kyselytutkimuksen, johon osallistui 100 päättäjää. Heistä 85 prosenttia oli sitä mieltä, että asiakkaille olisi tarjottava turvallinen Suomi.fi-tyyppinen palvelualusta, josta omaiset saisivat olennaiset tiedot vainajan sukulaissuhteista heti kuoleman jälkeen.

Perussuomalaisissa, RKP:ssä ja kristillisdemokraateissa suhtaudutaan asiaan muita puolueita varovaisemmin.

Tarvitaan yhteistyötä sekä muutoksia lakiin ja asenteisiin. Nyt monet tiedot ovat digimuodossa, josta ne siirretään paperille ja hetken kuluttua taas digimuotoon.

Esimerkiksi DVV saa paperilla vuosittain lääkäreiltä yhä noin ilmoitusta 30 000 kuolemasta ja siirtää ne sitten sähköiseen järjestelmään. Kaikissa terveyskeskuksissa eletään jo digiaikaa, mutta silti jostain syystä alle puolet toimitetaan sähköisesti.

Monet omaiset joutuvat turvautumaan ammattilaisen apuun paperisodassa.

Kun Laura Anderssonin, 38, toimistoon astuu, tuntuu kuin tulisi tavalliseen siistiin konttoriin eikä hautaustoimistoon. Tilan voi erottaa väliverholla kuolemasta muistuttavista esineistä, kuten hautakivistä, uurnista ja arkuista.

Ratkaisu on harkittu, sillä osa ei tahdo nähdä arkkuja eikä siihen aina ole tarvettakaan.

Laura Andersson hoiti pankkivuosinaan usein kuolinpesien paperitöitä ja hyödyntää nyt ammattitaitoaan hautauspalveluyrityksessään.  Kuva: Carolina Husu

Andersson työskenteli 15 vuotta Osuuspankki Kantrisalossa esimiestehtävissä ja hoiti usein perunkirjoitukseen liittyviä paperitöitä.

Viime kesänä hän toteutti lapsuusajan haaveen ja perusti yhdessä elämänkumppaninsa Antti Lindstedtin kanssa Saloon Hautauspalvelu Aavan. Ideana oli tarjota asiakkaalle kokonaisvaltainen paketti, johon kuuluu perinteisen hautaustoimen lisäksi haluttu määrä paperityötä.

Omainen voi sanoa toimeksiannon tehdessään, että perunkirjoitus on helppo.

”Sitten paljastuu, että vainaja on asunut jossain vaiheessa elämää ulkomailla tai sitten omaisia asuu ulkomailla.”

Tietoja ja henkilöitä on haettava luonnollisesti asianomaisista maista.

Lapsettomat pariskunnat ovat oma lukunsa. Rintaperilliset puuttuvat, mutta suku voi olla laaja.

”Ensiksi selvitetään, ovatko vanhemmat elossa. Usein eivät ole. Sisaruksia voi olla kymmenen. Heistä osa on ehkä kuollut, samoin lapsenlapsista. Loppujen lopuksi kuolinpesässä voi olla kymmeniä osakkaita”, sanoo Andersson.

Niinpä perukirjan hintalappu voi ulkopuolisella teetettynä olla muutamia satasia tai sitten tuhansia euroja.

Perukirja on kuitenkin vasta alkua hoidettaville asioille hautajaisten lisäksi: perinnönjako, some-tilien lopettaminen, asiat verottajan ja seurakunnan kanssa sekä vainajan sopimukset vakuutusyhtiöiden, pankkien ja lukuisten palveluja tuottavien yritysten kanssa.

Kuolinpesä ei hetkessä pääse katsomaan vainajan tiliä, mutta silti laskut juoksevat.

Harva tietää, mitä suoratoistopalveluja vainaja käytti ja mistä tämä osti äänikirjansa. Toisaalta palveluja tuottavatkaan eivät tiedä asiakkaan kuolemasta automaattisesti. Tarvittaisiin yhteistyötä ja uusia käytäntöjä, jotta tiedot vainajan kuolemasta päivittyisivät.

Väitöskirjatutkija Heidi Hietala Oulun yliopistosta on parhaillaan asian parissa. Hän kertoo, että pääsääntöisesti kaikki tahot näkevät yhteistyön ja tietojen vaihdon edut.

Hassin perheessä kuolemaan ehdittiin valmistautua, ja hänen miehensä antoi tunnuksensa käyttämiinsä palveluihin. Näin ne voitiin sulkea heti kuoleman jälkeen.

”Eräs maksukanava lähetti lopettamisen jälkeen sähköpostiin muutaman kysymyksen, johon vastasinkin. Lopuksi tiedusteltiin, että voisitko missään oloissa palata asiakkaaksi, mihin vastasin kieltävästi. Sieltä kysyttiin syytä, johon vastasin, että olen kuollut”, Hassi kertoo.

Vainajan asioihin paneutuminen vie työaikaa myös yrityksiltä. Tilanteeseen on varauduttu huonosti, vaikka suomalaisia kuolee vuosittain 50 000–60 000.

Hassi muistaa roikkuneensa pankin palvelunumerossa yhteensä kymmeniä tunteja vain saadakseen linjan toiseen päähän ihmisen, joka ei tiedä asiasta mitään vaan ohjaa puhelun eteenpäin.

Saatuaan tiedon asiakkaan kuolemasta pankki voisi tiedottaa automaattisesti vainajan läheisille, kenen puoleen pankissa voi kääntyä kuolinpesään liittyvissä asioissa, Hassi ehdottaa.

Polttohautaus on noussut suosioon myös maaseudulla,  Kuva: Carolina Husu

Sekin on muistettava, että erilaiset tietopankit ovat pääomaa monille yrityksille ja yhteisöille.

Jos vaikkapa virkatodistuksen hakeminen ja sukuselvitysten tekeminen automatisoituisivat ja muuttuisivat tulevaisuudessa jopa maksuttomiksi, tuloja menettäisivät esimerkiksi seurakunnat ja digitaalisia lakipalveluita tuottavat firmat. Puhumattakaan asiantuntijoista, joihin ihmiset tukeutuvat paperisodassaan.

Tätä ei pidä tulkita niin, että paperisodasta hyötyvät tahot aktiivisesti vastustaisivat muutoksia. Toisaalta Hassi toteaa, ettei sieltä suunnasta myöskään ole tullut aloitteita asioiden yksinkertaistamiseksi.

Ihmisiä auttaisi Hassin mukaan vähintään ohjevihkonen, miten toimia vainajan kuollessa.

Seurakunnat ovat siinä olleet edelläkävijöitä. Myös DVV työstää vastaavaa omille nettisivulleen kevään aikana.

Andersson kehottaa vainajan omaisia ottamaan yhden asian kerrallaan: hautajaiset, perunkirjoitus, perinnönjako...

Useimmiten asiat saadaan maaliin mutta ei aina.

Hän muistuttaa, että Suomessa on jakamattomia kuolinpesiä jopa 100 vuoden takaa. Syitä on monia. Joku perikunnasta on esimerkiksi jäänyt viljelemään tilaa, mutta rahaa tilan lunastamiseen ei ole ollut. Näin on jatkettu sukupolvesta toiseen.

Laura Andersson toteutti unelmansa ja perusti Hautauspalvelu Aavan. Toimisto sijaitsee Perniön keskustassa, jossa on keskiaikainen Pyhän Laurin kirkko. Kuva: Carolina Husu

Andersson lisää, että kuolinpesän perintöriidoista puhutaan paljon mutta perintö voi jäädä jakamatta myös toisesta ja hieman yllättävästä syystä.

”Otetaan vaikka putkiremontoimaton rivitaloyksiö muuttotappiokunnassa. Kukaan ei huoli sitä, ja perinnönjako jää roikkumaan.”

Voisimme helpottaa omana elinaikanamme jälkipolvien työtä vaikkapa tulostamalla fyysiseen mappiin tärkeimmät asiakirjamme, keskustelemalla testamentista etukäteen omaisten kanssa ja tekemällä sukuselvityksen siihenastisesta elämästä.

Niin tekee kuitenkin vain harva.

Tavallisempaa on kertoa viimeisinä hetkinä hautajaistoiveet: arkku, musiikkia, vieraita ja ruokatarjoilut. Tärkeitä asioita nekin.

Yhteiskunta voisi tarjota auttavaa kättä hieman lisää.

Satu Hassi toivoo lakimuutoksia vähintään lesken asemaan. Alussa mainittu Matin ja Maijan tarina on tosi, vaikka nimet on tietenkin keksitty. Kerrotussa tapauksessa Maija olisi säilyttänyt oikeudet tiliin, jos tilin käyttöehdoissa olisi lukenut Matti tai Maija eikä Matti ja Maija.

Hassin mielestä myös ja-sanalla pitäisi taata käyttöoikeus esimerkiksi tilin puolikkaaseen.