Maalivahti oli sankari, vaikka kentällä oli maailmanmestari ja lajilegenda

Kaksi viikkoa sitten näin erinomaisen hienon jääpallomatsin. Vaikka etelän talvi on ollut heikko, oli sää silloin kirkas, jää erinomainen ja tunnelma korkealla.

Peli aaltoili päästä toiseen, hyökkäykset vyöryivät ja taitavat pelaajat hassuttivat toisiaan.

Pelissä oli merkittävän kiinnostavaa vierasjoukkueen keskikenttäpelaaja Rinat Shamsutov. Hän on 46-vuotias lajin legenda. Oman aikakautensa paras jääpalloilija ja lähellä ­kaikkien aikojen parasta.

Nyt hän on Suomessa Porin Narukerässä, koska haluaa edelleen pelata. Shamsutov voitti Neuvostoliiton mestaruuden jo vuonna 1990. Mestaruuksien säväyttämä ammattilaisura Venäjällä ja Ruotsissa on jo takana, mutta Suomesta löytyi vielä pelipaikka.

Ja veteraani oli edelleen vedossa. Kun hän sai pallon, joutui kotijoukkue vetäytymään. Kerta toisensa jälkeen hän luisteli sulavasti kuin silakka puolustajien mailaviidakon keskellä ja hallitsi tilannetta. Jos puolustaja liikahti vähänkin väärin, Shamsutov livahti armotta ohi.

Mutta kotijoukkue HIFK puolusti hienosti. Maailmanmestari pysyi aisoissa hienon yhteispelin ansiosta. Ja kun HIFK:kin oli hyvässä vedossa, kahden tasapäisen joukkueen kamppailu oli hurjaa.

Silti ei niin hienoa, että ei jotain hankaluuksia. Vaikka keli oli kirkas, katsomossa satoi vettä! Siinä kun hetken ihmetteli, huomasi katokseen jäätyneen huurun sulavan ja vettä tippui niskaan. No, lisää teetä termoksesta.

Shamsutov teki maalin ja oli ottelun hallitsevin pelaaja, mutta vielä häntä parempi oli kotijoukkue HIFK:n maalivahti Niko Laakso. Laakso torjui varmasti muutenkin, mutta pelin kulminaatiopiste oli jo ensimmäisellä jaksolla. Silloin nimittäin Shamsutov pyöritti HIFK:n kebab-kioskille ja oli kaksin Laakson kanssa. Laakso luki oikein Shamsutovin ­viimeiset harhautukset ja onnistui peittämään laukauksen aivan nokkansa edestä.

Maali olisi todennäköisesti kääntänyt pelin kulun. Nyt Laakson torjunnan innoittama kotijoukkue pääsi mahdollisuuden menettäneen Narukerän niskan päälle ja teki nopeasti kaksi maalia lisää. 3–0 johto puoliajalla riitti 4–2 voittoon. Sankarin viitta Laakson ylle!

Pelasin itse pitkään jääpallomaalivahtina ja aina välillä törmäsin asenteeseen, että eihän se voi mitään torjua. Kieltämättä maali on suuri, pallo on pieni ja se liikkuu lujaa. Pelissä tulee myös paljon maaleja, kerran voitimme 10–9.

Mutta tämä peli todisti jälleen toisin. Maalivahdin yksikin huipputorjunta voi kääntää pelin suunnan. Sen jälkeen voi tulla maaleja montakin ja sivusta katsoen näyttää, että maalivahdin vaikutus oli pieni.

Narukerä muuten nousi kannoille ja kavensi tilanteeksi 3–2. Voi kuvitella, miten olisi käynyt, jos puoliaikatulos ilman Laakson sankaritekoa olisi ollut 1–1.

Pumppu lujilla -palstalla tarkastellaan urheiluelämää joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n uutispäällikkö.