Kurikkalainen maatilan kasvatti lähti lähes kielitaidottomana ranskalaiseen sirkuskouluun – nyt hän on ilma-akrobatian ammattilainen

Karita Tikan päälaji on ilma-akrobatia. "Putoaminen ei pelota, vaikka ensimmäisinä vuosina tulin kolmesta metristä alas niskoilleni. Vähän se nipsahti, mutta ei sen kummempaa." Kuva: Carolina Husu

Kevätaurinko lämmittää pihamaata, kun Karita Tikka, 25, kiepauttaa tuosta noin jalan niskansa taakse. Melkein kenelle tahansa muulle tällainen tempaisu tarkoittaisi totaalista solmua, mutta Tikalta se luonnistuu helposti ihan ilman alkulämmittelyjäkin.

Karita Tikka on sirkustaiteilija.

Kurikkalaisella maitotilalla kasvanut Tikka alkoi harrastaa kisa-akrobatiaa kuusivuotiaana paikallisessa liikuntakoulussa. Harrastus muuttui vuosien aikana ammatiksi, ja nyt hän on valmistumassa ranskalaisesta sirkuskoulusta.

Kahden vuoden opiskelu huipentuu päätöskiertueeseen, joka suuntautuu Suomeen.

Tikan puhuessa suomea mukana on pohjalaista nuottia, mutta opiskelukavereitansa tervehtiessään hän vaihtaa sujuvasti ranskaan.

"Meitä on Englannista, Espanjasta, Uudesta-Kaledoniasta, Australiasta, Brasiliasta, Italiasta, Chilestä, Ranskasta sekä yksi Bolivia-Sveitsi yhdistelmä. Ja minä Suomesta", Tikka luettelee.

Tikka opiskeli lukion jälkeen näyttelemistä ja sirkusta Suomessa, mutta silti jotain tuntui puuttuvan. Hän halusi kehittää itseään artistina ja ehkä saada vähän henkistä vahvuuttakin.

Ystävältään Tikka kuuli Ranskassa sijaitsevasta Le Lidon sirkuskoulusta. Se on yksi Euroopan suosituimmista ja arvostetuimmista. Muutaman sadan hakijan joukosta ei pääse sisälle kuin viisitoista onnekasta vuodessa.

"Mietin, että olen kuitenkin 23-vuotias, joten se on kaikki tai ei mitään. Joko pääsen sisään tai jatkan töitä. Ja se on Lido tai ei mitään."

Uhmakkaasti Tikka lähti Ranskaan ja selvisi monipäiväisistä pääsykokeista aivan loppuun asti. Kun hänet sitten hyväksyttiin opiskelijaksi, puhkesi hän itkuun. Viimeisen viikonlopun aikana hän ei ollut nukkunut lainkaan, kun pääsykokeen esitykset olivat pyörineet mielessä.

Niinpä Tikka jätti taakseen Suomen ja muutti Ranskaan.

"Äiti kyseli, että pitääkö sitä nyt niin kauas lähteä ja koska minua näkee. Mutta kun hän on käynyt luonani Ranskassa nyt pari kertaa, hän on ihan tyytyväinen."

Ranskalaisessa sirkuskoulussa painotetaan näyttelemistä ja ilmaisua. Joka viikko harjoitellaan yhdessä tanssia, akrobatiaa ja teatteria, minkä lisäksi on vielä jokaisen oman lajin harjoitukset.

Tikka on keskittynyt ilma-akrobatiaan, etenkin katosta roikkuvassa kankaassa kieppumiseen.

Lidossa opetuskielenä on luonnollisesti ranska, jota Tikka oli opiskellut vain vähän lukiossa. Hyvää päivää ja kiitos löytyivät sanavarastosta, mutta siinä kaikki.

"Opettajat alkoivat kahden kuukauden jälkeen olettaa, että puhumme täydellistä ranskaa. Kieli oli ensimmäisen vuoden ajan kaikkein stressaavin asia."

Tikan mukaan opettajat olivat ymmärtäväisiä ja rohkaisivat opiskelijoita pyytämään apua. Tikka ei kuitenkaan halunnut tehdä itsestään numeroa, sillä olivathan monet muutkin samassa tilanteessa keskellä vierasta kulttuuria.

"Minulla oli vähän pohjalainen asenne, että kyllä pärjään itsekin. Että ihan sama, otan itse sitten selvää."

Ja kyllähän Tikka pärjäsi. Puolen vuoden jälkeen ranska alkoi jo sujua, ja elämä helpottua. Opiskelu oli antoisaa vaikkakin raskasta. Koululla oltiin helposti kellon ympäri, ja välillä päivät olivat jopa viisitoistatuntisia.

Mutta Tikka nautti. Tätä hän halusi tehdä.

Viime vuoden marraskuussa vuosikurssin piti päättää mihin maahan he haluavat matkustaa päättötyökiertueellaan. Puheissa pyörivät Italia, Espanja, Marokko, Suomi ja jopa Brasilia.

Vuosikurssin ainoana suomalaisena Tikka lupautui vastaamaan kiertueen järjestelyistä, jos kohteeksi valikoitui Suomi. Pohjolaanhan opiskelijat päättivätkin lähteä, vaikka Tikka äänesti paniikissa Sisiliaa, sillä työtaakka alkoi etukäteen hirvittää.

Ja onhan kiertueessa toki ollut järjestettävää. On pitänyt etsiä autot, majoitukset ja esiintymispaikat.

Vaikka seurue ei ole kavahtanut nukkumista siskonpedissä esiintymispaikkojen lattioilla, on estradeille tarkat vaatimukset. Valojen ja äänien lisäksi sirkustaiteilijoita kiinnostavat rakenteiden kestävyydet, jotta trapetsit ja muut välineet saadaan paikalleen.

Ei Tikka silti valita. Tällaisen matkan organisoiminen on hyvää harjoitusta tulevaa työelämää varten, sirkustaiteilijoille kun harvoin tarjotaan valmiita työpaikkoja vaan ne pitää luoda itse.

Kiertueen aikana Tikka pääsee esittelemään opiskelukavereilleen myös kotiseutunsa Kurikassa, missä heillä on kaksi esitystä. Ne jännittävät häntä erityisen paljon, sillä niillä seuduin ei ole juuri nykysirkusta nähty.

Toisaalta juuri kiertäminen siellä, missä kulttuuritarjonta on rajatumpaa, kiehtoo Tikkaa.

"Joka paikassa on ihmisiä, joita kiinnostavat uudet asiat ja kulttuuri, vaikka siellä ei ole mahdollisuutta kokea niitä. On ihanaa mennä sinne ja tarjota heille jotain tällaista outoa."

Kesäkuun kiertueen jälkeen Tikka palaa takaisin Ranskaan. Hänellä on jo muutama esitys sovittuna, ja lisäksi täytyy alkaa valmistautua koe-esiintymisiin. Erääseen sirkusryhmään Brysselissä Tikka haluaisin kuolettavan paljon.

Suunnitelmissa on myös uusien esitysten luomista. Suuntana on niin Ranska, Suomi kuin ehkä Chilekin.

"Tällä hetkellä minulla ei ole mitään asettumisen tarvetta eikä minua haittaa kulkea työn perässä."

Sellaistahan se sirkuselämä on, aina kuljetaan paikasta toiseen. Jatkuvan reissaamisen vastapainoksi on kuitenkin hyvä olla paikka, jonne voi palata.

"Koen, että kotini on aina Pohjanmaalla, se on kiintopiste jonne pääsee maailmaa karkuun jos haluaa."

Päivä jona surmasin auringon -sirkusesitys Kuopiossa 5.–6.6., Kurikassa 8.–9.6., Tampereella 11.6., Turussa 13.6.