Pirkanmaalla ja Uudellamaalla käydään ahkerimmin teatterissa – Pohjois-Karjalassa lietsotaan teatteri-intoa vahvalla paikallistuntemuksella
Viime vuonna suomalaisissa teattereissa kävi 1,5 miljoonaa katsojaa, mutta kävijämäärät jakautuvat epätasaisesti eri alueille. Näytelmäkiertueet voisivat tuoda teatteria sinnekin, missä sitä ei muuten nähdä.
Viime vuonna Suomessa ostettiin keskimäärin 41 teatterilippua sataa asukasta kohden. Teatteri-innokkuudessa on kuitenkin suuria alueellisia eroja. Kuva: Carolina HusuSuomea sanotaan maaksi, jossa lähes jokaisessa tienmutkassa on kesäteatteri. Ei se ihan turhaa puhetta ole, sillä viime vuonna Suomessa toimi noin 400 kesäteatteria, ja yleisesti näytelmät houkuttelivat ääreensä yhteensä 1,5 miljoonaa katsojaa.
Vaikka suomalaisissa teattereissa oli viime vuonna satoja ensi-iltoja, teatteriin pääseminen ei ole kaikille yhtä helppoa.
Valtaosa teatteriryhmistä on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Tampere ja Turku nauttivat myös runsaasta teatteritarjonnasta.
Suomessa myytiin keskimäärin 41 lippua sataa asukasta kohti vuonna 2017. Lippujen menekki vaihtelee jyrkästi eri alueiden välillä.
Pirkanmaalla myytiin 56 ja Uudellamaalla 55 lippua sataa henkeä kohden. Pohjois-Karjalassa sekä Ahvenanmaalla luku jäi kahteentoista ja Pohjois-Pohjanmaalla yhdeksääntoista.
Määrällisesti eniten lippuja myytiin Helsingin Kaupunginteatterissa (272 880), Kansallisteatterissa (160 140) ja Tampereen Työväen Teatterissa (110 575).
Tiedot selviävät Teatterin tiedotuskeskuksen Tinfon julkaisemista Teatteritilastoista, joissa ovat mukana teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvat ammattilaisteatterit.
Pohjois-Karjalan teatterikentän keskus on Joensuun kaupunginteatteri, jonka teatterinjohtajana Iiristiina Varilo on työskennellyt helmikuusta 2016 lähtien.
”Luulen, että olemme vasta nousemassa ylös aikamoisesta sukelluksesta, jonka kaupunginteatteri teki muutama vuosi sitten ennen kuin aloitin johtajana”, Varilo sanoo.
Kaupunginteatterissa on käyty läpi yt-neuvottelut ja lomautukset, mutta Varilo uskoo, että yleisön kiinnostus ja luottamus on nyt voitettu takaisin.
Näytäntövuonna 2017–2018 sekä kävijämäärät että pääsylipputulot nousivat Joensuussa.
Tärkeimpänä seikkana lipunmyynnin kiihdyttämisessä Varilo pitää yleisön kuuntelemista. Ohjelmistoa suunnitellessa on pohdittava, mitä juuri pohjoiskarjalaiset haluavat esiripun takaa paljastuvan.
”Tuntuu, että opin koko ajan enemmän, mitä on olla seutukuntansa oma teatteri. Se on ollut meidän tähtäimessämme, ja se näyttää onnistuneen”, Varilo sanoo.
Vaikka monien teattereiden ohjelmisto seurailee hyvin perinteistä linjaa, monipuolistavat etenkin riippumattomat toimijat kenttää. Draaman ja musiikkiteatterin rinnalle on nostettu sirkusta ja tanssia.
Näytöksiä on myös viety perinteisten esitystilojen ulkopuolelle. Se on yleisintä pienteattereiden ja ryhmien keskuudessa.
Yleisön kanssa vuorovaikutteisia esityksiä on jatkuvasti enemmän, mutta niitä ei lähtökohtaisesti pidetä kovina kassamagneetteina. Arvo onkin muualla, lähikosketuksessa ihmisiin.
Teatterin tiedotuskeskuksen Tinfon johtaja Hanna Helavuori pitää uusien työskentelymuotojen rantautumista suomalaisiin teattereihin hyvänä asiana, mutta ei vanhaakaan sovi unohtaa.
”Ohjaaja Aino Kivi sanoi hienosti, että teatterit ja taiteilijat joutuvat tasapainoilemaan jähmettymisen ja hermostuneen säntäilyn välillä”, Helavuori sanoo.
Eri taidemuotoja yhdistelevät teatteriesitykset tai näytelmien vieminen täysin uusiin paikkoihin saattaa tuoda uusia yleisöjä, mutta karkottaa myös osan vakiokatsojista.
”Keskivertokatsoja on keski-ikäinen, korkeasti koulutettu ja usein nainen. Meidän ei pidä sokeutua ja unohtaa heitä, kun etsitään uusia katsojia. ”
Ammattimaisten teatterien lisäksi Suomessa on valtavasti harrastajateattereita. Esimerkiksi Ahvenanmaalla ei ole teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvaa ammattilaisteatteria, mutta muun muassa kesäteatteriperinne on vahva.
Myös kiertue-esitykset ovat yksi tapa loiventaa alueiden välistä epätasapainoa teatteritarjonnassa. Viime vuonna kiertue-esityksiä oli 16 prosenttia kaikista teattereiden esityksistä, kun mukaan lasketaan kotikunnan ulkopuolelle suuntautuneet kiertueet.
Määrä on Helavuoren mielestä vielä sangen vähäinen.
”Tässä on hassu kohtaanto-ongelma. Pääkaupunkiseutu on täynnä freelancereita ja heidän ryhmiään – ja kilpailu yleisöstä on kova.”
Helavuoren mielestä näytelmäkiertueita pitäisi tukea paremmin niin rakenteellisesti kuin taloudellisestikin.
Kiertueiden avulla voidaan täydentää kaupunginteattereiden ohjelmistoa, mutta myös tuoda teatteria niihin kyliin ja kuntiin, joissa sitä ei normaalisti nähdä.
”On huikean hienoa, että teatteria viedään sinne, missä ei ole teatteritaloja. Siellä voi olla sellaista yleisöä, jotka eivät oikein osaa käydä teatteritaloissa ja jotka ovat ennakkoluulottomia. Kun teatteri tulee omalle paikkakunnalle kouluun tai kulttuurikeskukseen, on ympäristö tutumpi ja sinne uskaltaa mennä.”
Helavuori uskoo lisäksi, että busseilla kaupungista toiseen taitettavat teatterimatkat ovat vähentymässä, joten sekin puoltaa vastustamaan esittävän taiteen keskittymistä vain isoihin kaupunkeihin.
”Teattereita on hitto vie muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Koko ongelma on vaativampi, kun puhutaan kunnista, joissa ei ole yliopistoa. Jokaisella paikkakunnalla täytyy olla herkkänä millainen oman alueen verenkäynti on.”
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
