Koneviesti: ”Soranajossa saatetaan kysyä, onko sinulla edes korttia” – nuori koneammattilainen ei anna ennakkoasenteiden häiritä
21-vuotias Emma Siuvo on kolmannen vuoden insinööriopiskelija ja nuoresta iästään huolimatta kokenut koneammattilainen.
21-vuotias Emma Siuvo on työskennellyt koneiden parissa pienestä asti kotonaan Siuvon tilalla. Kuva: Eemeli LinnaAuto- ja työkonetekniikan insinööriopiskelija Emma Siuvo kertoo opiskelleensa pari ensimmäistä vuotta täysipainoisesti, mutta kolmantena vuonna sortui välillä työmaalle opiskeluaikanakin.
Hänen mukaansa koneammattilaisena on aina töitä ja työ koneiden parissa on mielekästä. Kesällä Emma pääsi huoltamaan Komatsun metsäkoneita merkkikorjaamolla, mutta työskenteli iltaisin myös kotona kuorma-autoilla ja traktoreilla.
Emma kertoo kasvaneensa koneiden hyteissä, vaikka pohti paljonkin omaa alaansa. Hän kohtaa nuorena naisena usein ennakkoasenteita työmailla. ”Soranajossa saatetaan kysyä, että onko sinulla edes korttia”, hän kuvailee.
Emman mukaan koneilla ajaminen ole fyysistä eikä raskasta. Korjaamoissakin on raskaisiin nostoihin apuvälineitä. Hänen mukaansa koneammattilaiseksi kasvamiseen tarvitaan intoa ja halu oppia. Lisäksi hän linjaa, että koneammattilaisena ollaan asiakaspalvelutehtävissä.
Hän toivottaa tervetulleeksi lisää naisia konealalle. ”Miesvaltaisella alalla miesten kanssa on helppo tulla toimeen,” hän toteaa.
Lue Koneviestin nettisivuilta lisää Emma Siuvon ajatuksista ja tulevaisuuden suunnitelmista!
Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:
Camilla Kuivalainen päätyi hevosalalta maarakennusyrittäjäksi – korona-aika on tuonut lisää töitä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
