"Aika lailla ovat nuo koneet kehittyneet", Simo Pämppi kylvää kotitilansa peltoja jo 68:tta kertaa
Satakuntalaisen konkariviljelijän mittapuulla kuluva hyinen kevät ei ole ollut kovinkaan poikkeuksellinen.
Simo Pämppi tekee mielellään kevättöitä, mutta kaikkein parasta aikaa maataloustöissä on hänen mielestään syksy, kun pääsee korjaamaan kauden satoa. Kuva: Juha SinisaloTupakan viljelystä se alkoi. Elettiin vuotta 1946, ja tuontitavarasta oli sodan jäljiltä yhä pulaa. Eurajokelainen 11-vuotias Simo Pämppi päätti maatalouskerhosta saamansa innostuksen perusteella ryhtyä tupakan viljelijäksi.
Tuotteet kävivätkin ensimmäisenä vuonna hyvin kaupaksi, mutta seuraavana vuonna kansainvälinen kauppa sujui jo ja pilasi nuoren viljelijän markkinat.
”Vuoden -47 sato meni hukkaan. Se ei enää kelvannut kenellekään”, 82-vuotias Pämppi kertoo pitkän viljelijänuransa alkuvaiheista.
Muutaman vuoden vartuttuaan Pämppi alkoi jo tehdä tilan töitä. Ja niitä on tullut tehtyä yhtäjaksoisesti kauemmin kuin moni elää.
”Tämä on nyt 68. vuosi kun olen näillä pelloilla kylvötöissä. Päivääkään en ole pois ollut tämän tilan peltotöistä”, hän kertoo kavutessaan Claas-traktorin ohjaamosta pellon laidalle.
”Vuonna 1950 olen tehnyt ensimmäiset peltotyöt traktorilla. Se oli Farmall F 20. Aika lailla ovat nuo koneet kehittyneet ja voimaa tullut lisää.”
Hevosellakin hän on nuorena miehenä kyntänyt.
”Aika paljonkin.”
Vanhat valjastus- ja kyntötaidot on pitänyt verestää, kun Pämppi on ollut puuhamiehenä järjestämässä hevoskynnön SM-kisoja Eurajoen kotiseutuyhdistyksessä. Vaan mistä enää löytyy työkykyisiä hevosia pellolle?
”Ei niitä helposti löydy”, hän myöntää.
”Eurajoella pitäisi olla 500 hevosta, mutta yhdelläkään niistä ei taida pystyä kyntämään. Hevoset ovat tulleet kilpailuihin kaukaa, esimerkiksi Itä-Suomesta ja Pohjanmaalta. Työhevosharrastajilla niitä on.”
Hevostöinä on Pämpin kotitilalla aloitettu muun muassa sokerijuurikkaan viljely vuonna 1947. Sitä kasvaa pelloilla tulevanakin kesänä – perunan, ohran, vehnän ja kauran ohella.
Mutta palataanpa takaisin Claasin rattiin. Tänä keväänä on tuskailtu kylmää ja lumista säätä ja viljelytöihin on päästy poikkeuksellisen myöhään. Mutta Pämppi muistaa paljon pahempiakin vuosia.
”On tehty kylvöjä kesäkuun puolella. Ihan katovuosiakin on ollut, esimerkiksi vuonna 1987. Olympiavuonna 1952 oli taas hyvin aikainen kevät.”
Pämpin vanhemmat ostivat tilan Vuojoen kartanon huutokaupasta vuonna 1932. He muuttivat Eurajoen Vuojoelle Nakkilasta. Hulppea, Carl Ludwig Engelin suunnittelema kartanon päärakennus sijaitsee melkein Pämpin taloa vastapäätä, kylää halkovan päätien toisella puolella.
Tässä kylässä jos missä on konkreettisesti koettu maatalouden historian vaiheet. Vielä 1900-luvun alussa valtavan aateliskartanon pelloilla ahersi maaton maaseudun työväki. Maanomistuksen mullistuksen myötä kartanon maista muodostettiin yli 200 maatilaa.
Vaikeudet eivät kuitenkaan päättyneet siihen. Sota toi tullessaan kovat ajat.
”Vuonna -39 meiltä tultiin hakemaan muun muassa kaikki piikkilangat, mitä tilalla oli. Kolme hevosta jäi sotaan. Nykyaikana asiat ovat hyvin: yhtään traktoria eivät ole kansanhuollon miehet tulleet lunastamaan.”
Sodan jälkeen tila joutui luovuttamaan 18 hehtaaria maata maanhankintalain perusteella, kun Neuvostoliitolle luovutetulta alueelta evakuoidulle väestölle ja rintamamiehille piti saada maata.
Kun viljelijöiden joukko on harventunut, perhe on ostanut aikanaan luovutettuja maita takaisin.
”Yksi pelto on ostamatta, muut on hankittu takaisin.”
Ihan läpihuutojuttu Simon Pämpin maamiehen ura ei jälleenrakennuksen vilkkaina vuosina ollut. Helsinki houkutteli 1950-luvulla, mutta maahenki toi miehen takaisin kotikulmille.
”Olin jo kansakoulussa sanonut, että minusta tulee maanviljelijä. Mutta kun olin Santahaminassa armeijassa, silloin oli suuri houkutus jäädä Helsinkiin.”
Hän vakuuttaa olevansa kuitenkin tyytyväinen pitkään uraansa viljelijänä. Tilan isäntänä on nyt Harri-poika, joka kiittelee, kun isä jaksaa yhä ahertaa peltotöissä.
Erityisiä ilonaiheita Simo Pämpille ovat lapsenlapset, jotka menestyvät erinomaisesti koulutiellä eivätkä pelkää tarttua tilan töihinkään. Harrin poika Roni löytyy lähipellolta kauraa kylvämästä, sillä nuoren miehen agronomiopinnot ovat tältä keväältä pulkassa. Hän ehtii auttaa kevättöissä muutaman viikon ennen kuin palaa kesätöihin pääkaupunkiin.
Maatalouden tulevaisuudennäkymät mietityttävät kuitenkin konkariviljelijä Simo Pämppiä.
”Koska se katastrofi tulee, kun maatalous ajautuu muutamien harvojen käsiin? Tässä työssä oma rauha on parasta, mutta nykyinen ainainen kyttääminen stressaa, ne tarkastukset stressaavat minuakin.”
Hän on seurannut ihmetyksellä digiajan lohkomittauksia ja niiden vaihtelevia tuloksia. Mikään digikammoinen hän ei ole, vaan käyttää sujuvasti muun muassa älypuhelinta.
”Pinta-alat vaihtuvat, vaikka ojat ovat koko ajan samoilla paikoilla. Ja jos tulee virhe, se on viljelijän vika eikä digitoijan. Kaikenlaista”, hän taivastelee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
