Tämän joululaulun teema on yllättävän ajankohtainen – sanoituksesta välittyy myös uuden teknologian yleistyminen sodan jälkeen Suomessa
Suomeksi laulun levytti ensimmäisen kerran Vieno Kekkonen vuonna 1961. Tänää on 21 yötä jouluun.
Ei taida pukki pärjätä henkilöautolla mutta olisiko helikopterikaan käytännöllinen ratkaisu? Kuva: Sanne Katainen"Jollei jouluna ole lunta
Voiko joulupukki tullakaan?
Hän ei pulkallaan pääse
kulkemaan lumetonta pintaa maan."
Jollei jouluna ole lunta (alun perin If It Doesn’t Snow on Christmas) on yksi joulun ajan suosikkikappaleista.
Laulun englanninkielisen version kirjoittivat yhdysvaltalaiset Gerald Marks ja Milton Pascal. Sen levytti Gene Autry (1907-1998) vuonna 1949 Petteri Punakuono -jouluklassikon B-puolena.
Hän oli laulaja-näyttelijä, joka tunnettiin lempinimellä Laulava Cowboy. Lähes sadassa elokuvassa esiintyneellä Autrylla on Hollywood Walk of Famella huimat viisi tähteä, eli enemmän kuin kenelläkään muulla.
"Kiltit lapset silloin lahjat saa,
vaan yksi seikka heitä huolettaa."
Suomeksi laulun levytti ensimmäisen kerran Vieno Kekkonen (1934-) vuonna 1961. Iskelmän kärkikaartiin 50-luvulla noussut Kekkonen on tulkinnut uransa aikana useita käännöskappaleita, erityisesti italialaisia sävellyksiä.
Tangon taitajana tunnettu Pasi Kaunisto äänitti sävelmän vuonna 1975 ja Jari Sillanpää vuonna 1996. Joulun kestohitin on levyttänyt myös kappaleen suomenkieliset sanat tehnyt Sauvo ”Saukki” Puhtila pikkuoravineen vuonna 1964.
"Kuorma-autonko lainaa hän?
Vaiko lahjoineen junan
tungokseen pukin luulet pyrkivän?"
Laulun teema lumettomasta joulusta on yllättävän ajankohtainen, vaikka Saukin kynäillessä tekstiään ei ilmastonmuutoksesta puhuttukaan.
Sanoituksesta välittyy myös uuden teknologian yleistyminen sodan jälkeen Suomessa. Perinteisten porojen lisäksi joulupukin liikennevälineinä mainitaan kuorma-auto, juna ja helikopteri.
Hyvä kulkuneuvo onkin tarpeen, sillä pukki asuu tulkinnasta riippuen joko Pohjoisnavalla, Grönlannissa tai Suomen Lapissa Korvatunturilla.
Luminen maa tuo valoa pimeyteen, mutta sillä on tärkeä merkitys myös luonnon kannalta. Hanki lämmittää ja tarjoaa piilopaikkoja metsän eläimille, kuten kärpille ja metsäjäniksille.
Myös puunjuuret saavat suojaa lumipeitteestä. Kun maa on lumeton, voi kylmä mennä maahan ja palelluttaa juuret ja taimistot.
Routa ja lumi ovat myös viljelijän ystäviä. Ne pitävät ravinteet pellolla ja tekevät samalla maanparannustyötä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
