Ex-manageri muistelee Kirkan kuolinpäivää: "Konetta pidäteltiin lentokentällä, että ehtisin lesken tueksi Helsinkiin"
Hyvän ystävän ja yhteistyökumppanin Kirka Babitzinin kuoleman vuosipäivä palautti Seppo Kahilaisen mieleen monenmoisia muistoja.
Seppo Kahilainen asuu vaimonsa kanssa Rönnyn entisessä kyläkoulussa Pihtiputaan pohjoispuolella. Entisen ohjelmatoimiston seinillä on muistoja vuosista keikkabisneksen parissa. Kuva: Jouni HirnPihtiputaalainen Seppo Kahilainen, 69, on tehnyt pitkän uran keikkamyyjänä. Kahilainen perusti Dex Viihde Oy -ohjelmatoimiston vuonna 1985. Yritys myy edelleen keikkoja kymmenille huippuartisteille. Kahilainen on jo luopunut yhtiön osakkeista ja jäänyt eläkkeellä.
Kahilainen oli edesmenneen Kirka Babitzinin pitkäaikainen keikkamyyjä, manageri ja läheinen ystävä. Hän arvioi myyneensä yhteensä 1500–2000 Kirkan keikkaa.
Kirkan kuolemasta tuli kuluneeksi tammikuussa 10 vuotta. Vuosipäivä palautti mieleen monenmoisia muistoja.
Saatuaan suruviestin tammikuisena aamuyönä vuonna 2007, Kahilainen lähti Pihtiputaalta kohti Tikkakosken lentokenttää. Tarkoitus oli lentää aamukoneella Helsinkiin laulajan lesken Paula Nummelan tueksi ja hoitamaan käytännön asioita.
Kahilainen soitti matkalta Tikkakosken lentokentälle, että hän on saapumassa aamulennolle hitusen myöhässä. Hänellä ei ollut lentolippua ja kaiken kukkuraksi lompakkokin jäi kotiin lähtökiireessä.
Kentälle päästyä Kahilainen totesi, että kone oli jo lähdössä.
Tieto laulajatähden yllättävästä kuolemasta ei ollut vielä julkinen. Kun Kahilainen kertoi asian luottamuksella Finnairin lentokenttävirkailijoille, he ymmärsivät hädän ja viivyttivät koneen lähtöä ylimääräisellä siipien jäänpoistolla.
Kahilaisen mukaan matkustajakonetta pidäteltiin viisi minuuttia. Lopulta hän ehti kuin ehtikin lennolle ja pääsi lesken tueksi ennen kuin suru-uutinen tuli julkiseksi aamupäivällä. Sen jälkeen Kahilaisen puhelin soi taukoamatta.
Kirka oli hyvin lämmin, aito ja helposti lähestyttävä ihminen. Hän kulki takki auki, käsi ojossa ja jutteli kaikkien kanssa. Ihmiset tykkäsivät hänestä, ja tuo tapaus osoittaa, että häntä arvostettiin ihmisenä.
Kahilaisen mukaan Kirka oli alansa huippuammattilainen, jonka keikkakalenteri piti olla aina täynnä.
"Hän jakoi kiitosta hyvin tehdystä työstä, mutta vastaavasti jos joku asia oli pielessä, hän antoi välittömästi suoraa palautetta."
Kahilaisella jos kellä riittäisi värikkäitä tarinoita paksuun muistelmateokseen.
Saatan kirjata muistelmia sopivan hetken koittaessa. Se harmittaa, etten aikoinaan tallentanut materiaalia ja pitänyt esimerkiksi päiväkirjaa, hän toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

