Monet pitävät yksivärisistä valoista, vaan ei Sauli Sikkilä. ”Joulu on ilon aikaa ja siihen kuuluvat värit. Jos valo on vain kellertävää tai vaaleaa, ei se sitten enää ole minkään näköinen.” Kuva: Johannes Tervo
Valotalo henkii elämäniloa: ”Rakkaus ratkaisee hyvin paljon”
Sauli Sikkilä luo ohikulkijat pysäyttävää valotaidetta. Elämästä valoalan ammattilainen on kiitollinen: henki on ollut välillä hiuskarvan varassa.
Ratamestarinkadun liikenne kasvaa pyhien alla. Päivässä talon edessä voi piipahtaa satakin autoa, Sikkilä arvioi. Hänen pihamaataan valaisee noin 8 000 eriväristä led-valoa.
Led-valon pujottelu oikeaan muotoon ei ole hätäisen hommaa. Kuvaelman ylläpito vaatii myös työtä. ”Kaupasta ostettavat sähkövehkeet voivat olla hyvinkin vaihtelevaa laatua.”Eläköityminen ei ole elämän loppu. Silloin toteutetaan se, mikä on jäänyt toteuttamatta.
Jos on kädentaitoja ja osaamista, koitetaan jakaa iloa muillekin.
Niin ajattelee seinäjokelainen Sauli Sikkilä, 72. Hänen kättensä jälki on joulun alla paikallinen nähtävyys.
Ratamestarinkatu on yleensä hiljainen, mutta tähän aikaan vuodesta monet tekevät sinne ylimääräisen lenkin.
Toisinaan jopa ohiajavissa junissa muistutetaan matkustajia valoisasta talosta erillisillä kuulutuksilla.
Pihaa valaisee noin 8 000 eriväristä led-valoa. Teemana on tunturimaisema: mukana on eläimiä, joulupukkeja ja värikkäitä kuusia.
Sikkilä on koristellut talonsa näin joka joulu, 12 vuoden ajan. ”Meinasin pitää sapattivuoden, mutta ei se onnistu. Aina kaupassa kysytään, että joko valot on ripustettu.”
Valojen kehitys on helpottanut valotaiteilijan työtä.
”Kun ennen yksi lamppu meni pimiäksi, oli pimiä koko homma. Pakkasessa pienten lamppujen nyppiminen oli kömpelöä hommaa.”
Lamppujen hintakin on noista päivistä halventunut ja energiankulutus alentunut – kiitos led-tekniikan.
Ledit ovat turvallisempiakin, Sikkilä kehuu. Niissä ei ole korkeajännitettä eivätkä ledit lämpene, joten lapsille ei tule vaaranpaikkoja.
Valoja voisi hyödyntää Suomessa pimeän aikaan enemmänkin. Seinäjoen vesitorni olisi valaistuna komea näky, hän pohtii.
”Suomi on talvisin musta mörköjen maa. Kun vielä ihmiset ovat jurrikoita, ei yhtään auta, että pimeässä kuljetaan”, Sikkilä sanoo.
Valo on Sikkilälle myös työtä: hän teki uraa 20 vuotta valomainosten parissa.
Sikkilän yrityksen valomainoksia on nähty ympäri maailmaa: bussipysäkeiltä Moskovan metroihin, Helsinki-Vantaan lentokentältä Amerikkaan.
Koulutukseltaan hän on rakennussuunnittelija. ”Kynän varresta olen ottanut leipäni.”
Tahti ei tyssännyt eläkkeeseen. Hiljattain hän on palannut Saariselältä huoltamasta lasi-igluja. Omasta iglumallista on valmistunut prototyyppi, jonka idea on muunneltavuus ja alhaisemmat kulut. Revontulien ihasteluun soveltuvat lasikattoiset mökit pysyvät kirkkaana pakkasessakin.
Valotaulujen tekoon hän ei enää palaa.
”Tänä päivänä kaikki muuttuu, kiinalaiset ovat ottaneet minunkin hommani. Alumiini on Kiinassa halpaa, työvoima melkein ilmaista. Työn laatu on kontrollista kiinni: kyllä kiinalaiset hyvää tehdä osaavat.”
Sikkilä on elämälle kiitollinen. Joskus sen menettäminen on ollut hiuskarvan varassa.
Vuonna 1994 hänellä oli lippu M/S Estonialle.
Sikkilällä oli tuolloin Virossa yritys, joka vei meren yli esimerkiksi käytettyjä autoja.
Hän seilasi matkustaja-autolautta Estonialla Tukholmasta Viroon ja oli palaamassa takaisin viedäkseen mukanaan neljä autoa. Yhdessä autossa ei kuitenkaan ollut alkuperäistä rekisteriotetta. Sitä ei saanut tullista läpi.
Estonian paluulippu jäi käyttämättä ja Sikkilä jäi yöksi Tallinnan Olümpia-hotelliin.
Aamulla projektipäällikkö soitti ja ihmetteli, kuinka hän voi vielä vastata puhelimeen. ”Sanoin, että tietysti voin vastata, kun se kerran soi.”
Sikkilä sai kuulla yön tapahtumista.
M/S Estonian keulavisiiri oli repeytynyt irti Turun saariston eteläpuolella. Vesi tulvi autokannelle.
Estonia upposi, ja laivalla olleista 989 ihmisestä 852 sai surmansa. Yksi heistä oli projektipäällikön puolison sisar.
Ehkä jouluvaloprojektit kertovatkin elämänasenteesta: vielä ollaan elossa. Siitä, jos mistä, on syytä iloita.
Monialainen yrittäjä on asunut suuren osan elämästään Tukholmassa.
Ruotsista Sikkilän toi 30 vuoden jälkeen takaisin Suomeen ohittamaton tilaisuus: ensirakkauden yhteydenotto.
”Rakkaus ratkaisee hyvin paljon. Saattaa olla että rakkaus on ikuista, vaikka kohteet vaihtuvat.”
Lapsesta asti toisensa tuntenut pari meni kihloihin 60-luvulla. Sikkilä oli tuolloin 18-vuotias upseerikokelas.
”Naimisiin emme menneet. Mulla ei ollut kuin kaksi tyhjää kättä.”
Pari lähti eri teille ja kumpikin meni myöhemmin naimisiin omalla tahollaan. Vuodet vierivät ja Sikkilän liitto päättyi eroon.
”Kun vanhempani kuoli, ensirakkauteni huomasi, että kuolinilmoituksen muistokirjoituksessa oli mainittu vain minut ja lapset.”
Tuleva morsian ilmoitti, että häntä saa kosia 50-vuotiaana, muttei enää 60-vuotiaana. ”Tuli kiirus palata.”
Häät ja samalla 60-vuotisjuhlat järjestettiin Seinäjoen kaupunginteatterissa.
”Kaikki järjestyi! Piirsin itse talon, jossa asumme nyt.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
