Syyskuun 3. päivän piti olla täynnä iloa. Sadepilviä ei leijaillut taivaalla, ja varhaissyksyn hento lämpö hiveli vielä ihoa.
Silloin Mikkelissä vihkimyksensä sai uusi piispa Mari Parkkinen. Kutsun tilaisuuteen oli saanut myös Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev, joka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pitkäaikainen yhteistyökumppani.
Laptev ei päässyt paikalle. Siihen oli syynsä. Samana päivänä 300 kilometrin päässä Pietarissa Pyhän Marian kirkossa Laptev vihki papeiksi viisi miesteologia.
He olivat Suomen Luterilaisesta Evankeliumiyhdistyksestä (SLEY), Suomen Evankelisluterilaisesta Kansanlähetyksestä (SEKL) ja Suomen Raamattuopistosta (SRO). Ne ovat herätyskristillisiä lähetysjärjestöjä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. SLEY:n ja Kansanlähetyksen työ on vireää etenkin maaseudun pitäjissä.
Miksi suomalaisten lähetysjärjestöjen miehiä vihittiin papeiksi Venäjällä? Perimmäinen syy on se, että Inkerin kirkko ei hyväksy naisia papeiksi, kuten ei myöskään SLEY:n eikä Kansanlähetyksen johto. Niillä on siis erilainen virkakäsitys kuin kansankirkossamme, jossa naisia on voitu vihkiä papeiksi vuodesta 1986 alkaen.
Inkerin kirkko vaalii perinteisiä konservatiivisia arvoja, kuten myös SLEY ja Kansanlähetys.
Inkerin kirkko ulottuu Karjalasta aina Siperiaan saakka. Muun muassa SLEY ja Kansanlähetys ovat tehneet Inkerin kirkon raunioituneissa seurakunnissa tärkeää lähetystyötä Neuvostoliiton romahtamisesta alkaen – tukeneet seurakuntia taloudellisesti ja kohdanneet inhimillistä hätää.
Nyt Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei kuitenkaan enää katso läpi sormien sitä, että Inkerin kirkko vihkii pappeja työskentelemään suomalaisissa järjestöissä Suomessa.
SLEY ja Kansanlähetys joutuvat antamaan piispainkokoukselle selvityksen tapahtuneesta marraskuun loppuun mennessä. Ne ovat piispainkokouksen mukaan rikkoneet virallista lähetystyön perussopimusta.
Sopimuksen rikkomisperuste on se, että hakemalla pääasiassa kotimaassa työskenteleville työntekijöilleen vihkimystä Inkerin kirkosta, järjestöt ovat aiheuttaneet hajaannusta ja sekaannusta sekä seurakunta- että johtotasolle. SLEY ja Kansanlähetys eivät myöskään tiedottaneet Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa tilaisuudesta.
”He ovat oikeastaan villejä pappeja”, Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luoma luonnehtii MT:lle.
Villejä? Sanavalinnallaan Luoma tarkoittaa sitä, että on epäselvää, kenen alaisuudessa papit työskentelevät: Inkerin kirkon Venäjällä vai Suomen luterilaisen kirkon. Käytännössä papit ovat SLEY:n ja Kansanlähetyksen, itsenäisten yhdistysten palkkalistoilla.
”Jos Inkerin kirkossa vihkimyksen saanut suomalainen pappi kastaa suomalaisen, on epäselvää, minkä kirkon jäseneksi kastettu liittyy, koska kastettu ei automaattisesti liity Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Muussa kirkossa kastettu voidaan tietysti liittää kirkkomme jäseneksi”, Luoma sanoo.
SLEY:n toiminnanjohtaja Tom Säilän tieto on puolestaan päinvastainen. Kastettava lapsi tulisi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi, kun kaste tapahtuisi Suomessa.
”He ovat oikeastaan villejä pappeja.” Tapio Luoma
Pulma ei vaikuta olevan se, etteikö kirkko hyväksyisi joukkoonsa perinteisen virkakäsityksen kannattajia. Ongelma on siinä, että valtaosa perinteisen virkakäsityksen kannattajista ei tahdo tulla vihityksi papiksi samassa tilaisuudessa, jossa vihitään papeiksi myös naisia.
Monet heistä eivät halua työskennellä naispapin kanssa esimerkiksi seurakuntavierailuilla.
Säilä painottaa, että kyse ei ole missään nimessä naispappeihin kohdistuvasta henkilökohtaisesta syrjinnästä. Hän sanoo SLEY:n olevan tasa-arvon ja lähimmäisenrakkauden puolella, mikä näkyy myös lähetystyössä.
”Keniassa meillä on projekti, jossa suojataan tyttöjä ympärileikkaukselta ja lapsiavioliitolta sekä tuetaan heitä kouluttautumisessa”, Säilä kertoo.
Eriävät mielipiteet papin sukupuolesta aiheuttavat Luoman mukaan melkoisen ongelmavyyhdin: haavoja sekä paikallisseurakunta- että kansainväliselle tasolle. Tämä on vaikuttanut paitsi kahden lähetysjärjestön ja kirkon, myös Inkerin kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon väleihin.
”Yhä enemmän virkakysymys on alkanut hiertää kirkossamme. Olen vähän hämmentynyt tästä tilanteesta. Edessä on vakavan keskustelun paikka SLEY:n ja Kansanlähetyksen kanssa”, Luoma sanoo.
Haavat näkynevät myös järjestöjen taloudessa. Monet seurakunnat Suomessa harkitsevat nyt aiempaa tarkemmin Inkerin kirkon seurakuntien tukemista.
SLEY:n ja Kansanlähetyksen talous on ollut jo pidempään kriisissä, sillä monet seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat vähentäneet niille maksettavaa rahallista tukea lähetystyöhön.
”Emme pidä pappeutta tasa-arvokysymyksenä, vaan Raamatun arvovaltakysymyksenä.” Tom Säilä
Kansankirkkoamme ravistelee nyt historiallisen hajaannuksen mahdollisuus. SLEY ja Kansanlähetys voivat menettää asemansa kirkon virallisina lähetysjärjestöinä. Tämä tarkoittaisi sitä, että ne eivät enää edustaisi kirkkoa toimiessaan lähetystyöntekijöinä ulkomailla.
SLEY:lle lähetysjärjestöaseman menettäminen tarkoittaisi noin 1,3 miljoonaa euroa vähemmän lähetystyöhön. Summa tulee seurakunnilta ja kolehdeista, mitä se sai vuonna 2022. Kansanlähetys sai vastaavasti reilut 2 miljoonaa euroa.
Koko kirkon lähetystyöntekijöistä noin 40 prosenttia on SLEY:n ja Kansanlähetyksen lähettejä, selviää viime vuoden tilastosta.
”Toisaalta näiden järjestöjen yhteenlaskettu panos on vain kuusi prosenttia kirkon koko lähetystyöstä. Tämä osuus menee enimmäkseen lähetystyöntekijöiden kuluihin, sillä järjestöt painottavat evankelioimisen tärkeyttä”, kertoo asiantuntija Vesa Häkkinen Kirkkohallituksesta.
Tässä vaiheessa on vielä liian aikaista sanoa, miten järjestöjen aseman menettäminen vaikuttaisi kirkon kokonaiskentällä tehtävään lähetystyöhön. Seurakunnat voivat suunnata rahojaan muille sopimusjärjestöille, jos nämä kaksi järjestöä menettävät asemansa kirkossa.
Häkkinen huomauttaa, että järjestöillä on muutakin varainhankintaa kuin seurakunniltaan saamat rahat.
”Toisin sanoen vaikka kaikki seurakunnat lakkaisivat antamasta mitään tuloja niille, ei se tarkoittaisi näiden järjestöjen osalta vielä koko lähetystyön loppumista”, hän sanoo.
Säilän mukaan lähetystyön hiipuminen SLEY:ssä iskisi juuri haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Usein lähetysvaroilla tehdään nimittäin kohdemaissa diakoniatyötä kaikkein vähävaraisimpien parissa.
”Lähetysvarojen väheneminen tarkoittaa vähemmän resursseja evankeliumin eteenpäin viemiseen”, toteaa Säilä.
Toinen ikävä seuraus molemmille järjestöille olisi imagohaitta, sanoo Luoma.
”Ei tämä kunniaksi ole mitenkään meidän kirkollemme”, Luoma sanoo.
”Ei tämä kunniaksi ole mitenkään meidän kirkollemme.” Tapio Luoma
Arkkipiispa korostaa, että kyse ei ole siitä, että SLEY ja Kansanlähetys halutaan potkia pois kirkosta. Kenellekään ei olla näyttämässä ovea.
Entä mitä tapahtuisi SLEY:hyn ja Kansanlähetykseen kuuluville kirkon jäsenille? Luoman mukaan ei mitään. Näiden järjestön jäsenet säilyttäisivät kirkon jäsenyytensä, sillä kirkko ei halua eikä voi erottaa ketään.
Sekä Luoma että Säilä rukoilevat, että tilanteeseen saataisiin ratkaisu.
Luoman ratkaisu olisi se, että Inkerin kirkossa vihityt papit hakisivat pappisoikeudet myös Suomesta. Näin järjestöt voisivat jatkaa kirkon lähetystyötä.
On kuitenkin hyvin epäselvää, suostuvatko perinteistä virkakäsitystä vaalivat papit hakemaan pappisoikeuksia kirkosta, joka ei edusta niiden teologista näkemystä. Lopullisen päätöksen järjestöjen asemasta tekee mahdollisesti tuleva kirkolliskokous.
SLEY ei ainakaan halua luopua perinteisestä virkakäsityksestään.
”Suurin osa maailman kristityistä kuuluu kirkkoon, joissa ymmärretään perinteen viitoittavan ja Raamatun opettavan pappeuden olevan siihen sopivien miesten tehtävä. Siksi emme rohkene opettaa toisin. Emme pidä pappeutta tasa-arvokysymyksenä, vaan Raamatun arvovaltakysymyksenä”, Säilä sanoo.
Luoma pitää tilannetta valitettavana. Henkilökohtaisesti hän muistelee hyvää yhteistyötä järjestöjen kanssa Etelä-Pohjanmaalla seurakuntavuosinaan.
”Olen nauttinut tavattomasti laulaa niiden lauluja, julistaa ja opettaa heidän tilaisuuksissaan”, Luoma sanoo.
