Pirteä Pöljä kukoistaa Kuopion kupeessa
Pöljän kylän nimen synnystä on olemassa kolme eri tarinaa.
Juna ei enää pysähdy Pöljän pysäkillä, mutta kyläyhdistys on remontoinut aseman kylätaloksi. Kuvassa Pekka Rautiainen, Reijo Nuutinen sekä Eija Savolainen tyttärensä Ellin kanssa. Kuva: Petteri KivimäkiViitostien varressa Kuopiosta 30 kilometriä ja Siilinjärven keskustaajamasta seitsemän kilometriä pohjoiseen sijaitseva Pöljän kylä on pitänyt pintansa yhteiskunnan rakennemuutoksessa.
”Tämä on vireä ja kehittyvä kylä ja taajama, ei missään nimessä kuoleva kylä. Menestys johtuu paljolti hyvästä sijainnista”, kyläaktiivi Pekka Rautiainen kertoo.
”Täällä on niin hyvä kyläitsetunto, että osaamme myös nauraa itsellemme”, Eija Savolainen kiteyttää.
Suurin piirtein seitsemän kilometrin matkalle viitostien molemmin puolin levittäytyvässä Pöljässä on tänä päivänä noin tuhat asukasta eli saman verran kuin sata vuotta sitten.
1960- ja 1970-lukujen taitteessa Pöljä kohtasi muuttotappiovuodet, mutta sittemmin väestökehitys on kääntynyt plussan puolelle. Väkiluvun kasvu vain jatkuu, ja kesäisin asukkaita on noin sata enemmän kuin ympärivuotisesti.
Pöljän kylän erikoisen nimen synnystä on olemassa kolme vaihtoehtoista kertomusta.
Ensimmäinen tarina liittyy Pölläsiin, jotka muuttivat 1500-luvulla Siilinjärvelle. Pöljä-nimen arvioidaan siis olevan väännös Pölläsestä.
”Ehkä uskottavin tarina on tämä rantasalmelaisten muuttaminen. Hyvin useasti kylien nimet annettiin asukkaiden mukaan”, Pekka Rautiainen pohtii.
Toisen kertomuksen mukaan saamelaiset ovat tiettävästi vaatineet nykyisen Pöljän maa-alueita itselleen satoja vuosia sitten.
Saamenkielinen sana ”pölhi” viittaa hiekkaharjuun, ja sen uskotaan olevan Pöljän nimen esimuoto.
Kolmas tarina nivoutuu 1690-luvulla Ruotsin vallan alla perustettuun Kuopion komppaniaan.
Kuopion komppanian alaisuuteen kuului yhdeksän puustellia, joista yksi sijaitsi nykyisen Pöljän kylän alueella.
”Tiettävästi kyseisessä puustellissa oleskeli ruotsalainen luutnantti nimeltään Bolja. On arveltu, että kylä olisi nimetty hänen mukaansa”, Rautiainen kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
