Kirja-arvio: Hieno romaani kuvaa takavuosien Kiinaa

Kiina on noussut maailmanpolitiikan merkittäväksi tekijäksi, mutta sillä on ollut vetovoimaa eurooppalaisiin ennenkin. J. Pekka Mäkelän (s. 1962) seitsemäs romaani tulee sopivaan saumaan.

Teos saa runkonsa kirjailijan isotädin autenttisista päiväkirjoista. Maisteri Helvi Söderman lähti vuonna 1935 lähetys­saarnaajaksi Hunaniin, Kaakkois-Kiinan provinssiin. Tehtävässään hän viipyi yksitoista vuotta.

Maa – entinen edistyksen kehto – oli köyhä, sotien runtelema ja vaarallinen. Suuri hätä teki ihmisistä kerjäläisiä ja varkaita. Sanan julistuksen ohella lähetystyön tekijät pitivät koulua, opettivat luku- ja kirjoitustaitoa ja auttoivat missä voivat.

Pari vuotta myöhemmin japanilaiset hyökkäsivät maahan. Siviilit, lähetysaseman väkeä myöten, joutuivat sodan kauhujen keskelle.

”Otin vuohet ja selkääni pienen nyytin ja lähdin pakomatkalle, yksin suureen avaraan Kiinaan, tietämättä minne oli parasta mennä”, Helvi Söderman kirjoitti päivä­kirjaansa 1943, kun ­Suomi kävi omaa sotaansa.

Mäkelän romaani on kiinnostava, lavea ja moninäkökulmainen aikamatka Kiinan lähimenneisyyteen. Se kertoo niin eurooppalaisista kuin kiinalaisistakin kohtaloista, uskontojen ja aatteitten törmäyksistä sekä perinteiden lujasta otteesta.

Vaikka henkilöitä on paljon, heistä kasvaa aitoja yksilöitä kilvoitteluineen ja ristiriitoineen. Ihmisen julmuus ja kauneus näyttäytyvät äärimuodoissaan, mutta kerronnassa säilyy kauttaaltaan miellyttävän sivistynyt ote. Hunan on hieno teos, onnistunutta kantta myöten, ja se olikin yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista.