Teatteriarvio: Gabriel on aitoa ylinäyttelemistä – rakkaudella Waltarilta

Näyttelijät Minttu Mustakallio, Sampo Sarkola, Karin Pacius, Paula Siimes sekä Mika Waltari -seuran Päivi Istala ja ohjaaja Vesa Vierikko jakoivat esityksen jälkeen ajatuksiaan Waltarin tunnetuimmasta näytelmästä. Kuva: Tuulikki Viilo

Kaksi katkeranoloista vanhaa piikaa istuu sohvalla ompeluksineen. Ilmapiiri on iloton.

Mika Waltarin kenties tunnetuimman näytelmän äärellä ei heti aavista, millainen herkku on kyseessä.

Paula Siimeksen esittämän Ulriikan leuka kohoaa paheksumaan jumalatonta nykymenoa. Sitä Minttu Mustakallion esittämä Raili edustaa verrattoman viileästi.

Ulriika ja pikkusisar Kristiina ( Karin Pacius) elävät nuhteetonta elämää, kunnes maailmanmies Gabriel ( Sampo Sarkola) ilmaantuu nojailemaan ovenkarmeihin.

Kristiina sulaa kohteliaisuuksia laskettelevan hurmurin edessä.

Kun sitten isosisko Ulriikankin leuka alkaa viimein laskea, piirteet pehmentyä, vanhapiika kikattaa... silloin asiat vasta menevätkin solmuun.

Sydämettömäksi komediaksi tituleerattu Gabriel – tule takaisin on pyörinyt teattereissa vuosikymmenet. Ohjaaja Vesa Vierikon tulkinta kumartaa 1950-luvun teatteriperinteelle.

Ja jessus, miten hyvin se toimii.

Aluksi dialogi tuntuu suoruudessaan hieman kömpelöltä. Pian Gabriel kuitenkin lämmittää kuin hehkuva leivinuuni.

Yleisö milloin nauraa, milloin naksauttelee närkästyneenä kieltään huijari-Gabrielin käytökselle.

Olavi Virran musiikki tuo kohtauksiin haikeaa latausta. Anna Sinkkosen lavastus on ajalleen uskollinen, mutta leikittelevän raikas.

Tarinan nerokkuus on dialogissa. Juonen seuraaminen on vaivatonta, vaikka takana olisi pitkä työviikko. Tämän näytelmän ääressä sielu lepää.

Gabriel on roisto, mutta sympaattinen roisto. Rentunletkeä Sarkola menee sekä naisiin että yleisöön täydestä.

Eikä Gabrielia helppoheikiksi käy moittiminen: naisten höynäyttäminen käy jo työstä.

Eikä vaivalla roihautettu rakkaus aina sammu, vaikka miten sammuttaisi. Auervaara sai vielä vankilassa kukkavihkoja ja sikareita huijaamiltaan naisilta.

Erityisen antoisaa oli nähdä näytelmä yhdessä Mika Waltari -seuran kanssa.

Waltari kirjoitti näytelmän poikkeuksellisen kiireisellä aikataululla auttaakseen kotinsa menettäneitä näyttelijäystäviään.

Ei suotta sanota, että timantit syntyvät vasta paineen alla.

Gabriel Kansallisteatterin Willensaunassa 18.12. saakka. Ohjaus: Vesa Vierikko.