”Pelkkään kaupunkielämään kyllästyisin, se on latteaa” ‒ kirjailija ja kuvittaja Ninka Reittu päätti jo lapsena leikkiä ikuisesti

Ninka Reittu kertoo, että piirtäminen on hänelle kuin osa elintoimintoja, olennainen osa häntä.  Kuva: Lari Lievonen

Noin 100-vuotiaan kivitalon pihalla vanhojen omenapuiden alla kirmaa kolme bordercollieta. Lumi on kuorruttanut marraskuisen maiseman idylliseksi. Välillä koirat pyörähtävät emäntänsä Ninka Reitun luona. Valokuvausta varten ne malttavat jäädä hänen vierelleen istumaan.

Kun antaa mielikuvituksensa laukata, voi kuvitella Prinsessa Pikkiriikin kurkkimaan talon nurkalle ja poni Pulla Vehnäsen töröttämään keskelle pihatietä. Ja mielikuvituksen laukkaa ei tässä osoitteessa pidätellä. Kuvittaja sekä kirjailija Reittu kertoo jo lapsena päättäneensä ystävänsä kanssa leikkiä ikuisesti.

Aikuisten arki vastuineen ja lapsiperheen kiireineen ei ole latistanut intoa jatkaa leikkimistä. Reittu pohtii, että luovuuden osalta on käynyt oikeastaan päinvastoin. ”Olen nyt paljon luovempi kuin ennen äitiyttä ja lapsia. Luovimmillani olen ollut, kun kaksi lastani olivat pieniä.”

Hän muistelee, miten saattoi samoilla ennen äitiyttä tuntitolkulla metsissä virittäytymässä oikeaan työfiilikseen. Samoilun jälkeen oli aika asettua työpöydän ääreen suurin odotuksin.

Nykyään Reitun työrytmi on melko säännöllinen. Kun lapset on saatu kouluun ja päivähoitoon, hän tekee töitä kolmisen tuntia. Tämän jälkeen on koiralenkin aika, jonka jälkeen edessä on parin tunnin työrupeama.

”Ja jos ideoita ei synny tai piirtäminen ei edisty, ­annan olla.”

Reittu ei enää sekoittele värejä, kuljeta kuvasalkkua matkassaan tai ole sidottu työpöytäänsä. Hän piirtää tablet-tietokoneelle kosketusnäyttökynällä. Kuva: Lari Lievonen

Reittu on siitä onnekkaassa asemassa, että töitä on riittänyt hyvin sekä kuvittajana että kirjailijana. Siksipä työt eivät voi seistä kovin pitkiä aikoja tai aikataulut pettävät. Esimerkiksi yhden lastenkirjan kuvittaminen kestää noin seitsemän kuukautta.

Nyt työn alla on muun muassa retkietikettiin liittyvä satuprojekti Metsähallitukselle. ”Se pitäisi pystyä toteuttamaan neljä kertaa nopeammassa aikataulussa kuin kuvitustyö normaalisti etenee. Mutta tykkään siitä, että on erilaisia projekteja, ne kehittävät kuvittajana ja tykkään myös tiukoista aikatauluista”, hän kertoo.

Uusinta, tänä vuonna ilmestyttä Prinsessa Pikkiriikkiä Reittu työsti matkoilla Euroopassa. Hän kertoo nauttivansa työnsä vapaudesta.

Lisää vapautta kuvittajalle tarjoaa tekniikka. Reittu ei enää sekoittele värejä, kuljeta kuvasalkkua matkassaan tai ole sidottu työpöytäänsä. Hän piirtää tablet-tietokoneelle kosketusnäyttökynällä.

”Tämä on kaikin puolin helpompaa näin. Tabletin pinnalla on kalvo, joka saa piirtämisen tuntumaan siltä kuin piirtäisin paperille”, hän kuvailee

Ainoa huoli liittyy tablet-tietokoneen piirustus­ohjelmaan. ”Minun pitää pystyä säilyttämään luomieni hahmojen ominaisuudet. Huoli liittyy siihen, että jos ohjelmaa muutetaan tai päivitetään niin, että en saisi piirrettyä enää esimerkiksi juuri oikeanlaista Pulla Vehnäsen ääriviivaa. Se on olennainen osa hahmon ilmettä.”

Ammatillisesti Reitun voi esitellä kirjailijana ja kuvittajana, mutta hän on myös paimenkoiraihminen. Se on niin olennainen osa häntä ja hänen elämäntapaansa, että tulevaisuudessa siintelee haave yhdistää paimenkoiraharrastus jollain tavalla ammatilliseen tekemiseen.

Haaveet ovat tärkeitä, samoin kuin elämän eläminen niin, että olisi kivaa, Reittu sanoo.

Yksi toteutumassa oleva haave on Prinsessa Pikkiriikistä tekeillä oleva elokuva, joka on tulossa ensi-iltaan vuonna 2024. ”Olen aina halunnut nähdä omien hahmojeni muuttuvan eläviksi valkokankaalla.”

Ninka Reitun bordercolliet ovat työkoiria. Hän on kouluttanut paimenia myös muille ja myyntiin. Kuva: Lari Lievonen

Reittu hankki ensimmäisen bordercolliensa vuonna 2010. Paimennus vei mukanaan, sitten tulivat lampaat ja lammastila entisen puolison kanssa.

Vuosien varrella bordercollieta on ollut useita, joista osan Reittu on kouluttanut ja myynyt tiloille työkoiriksi. Reittu kertoo käyvänsä yhä tekemässä töitä entisen puolisonsa lammastilalla.

Nykyään Reittu asuu noin kuuden kilometrin päässä kaupungista. Hän on kaupungissa syntynyt ja viettänyt siellä lapsuutensa.

”Maaseutuelämä on elämänmakuista ja se pitää kiinni elämässä. Pelkkään kaupunkielämään kyllästyisin, se on latteaa.”