Sisusta tehty nainen

Saara Malinen nauttii oman punaisen tuvan ja ison tontin tuomasta vapaudesta.  Kuva: Kimmo Haimi

Ensin vuosi katto, sitten kellari. Vuoden 2019 syyskuu jatkui maaliskuuhun asti. Maa ei tuntunut menevän ollenkaan routaan, vaan Etelä-Suomessa satoi vettä lähes koko talven.

Kun salolainen kätilö Saara Malinen tuli iltavuorosta kotiin, kellarin vesihälytin soi. Tulvavesi ylsi nilkkoihin. Malinen tyhjensi lattiaa ämpärillä puolitoista tuntia keskellä yötä, kunnes totesi sen hyödyttömäksi. Vettä tuli koko ajan lisää.

”Ei tästä tule lasta, eikä mitään muutakaan”, kätilö totesi kirosanojen säestämänä ja meni nukkumaan tulvasta huolimatta.

Seuraavana päivänä Malinen osti uppopumpun ja kaivoi lapiolla maapohjaiseen kellariin kuopan. Pumppu on tyhjentänyt vedet siitä asti mallikkaasti.

Tapaus on esimerkki Malisen sisukkuudesta. Samalla tarmolla hän on tehnyt itse monet talonsa pikkuremontit ja korjaukset.

”Koska pennoset ovat kiinni tässä torpassa, aina on pitänyt pelastaa se, mitä voi.”

Mutta miten kaupungissa kasvanut Malinen päätyi ostamaan heikkokuntoisen, vanhan talon maalta ‒ ja vieläpä yksin?

Saara Malinen tykkää istuttaa kasveja, koska niistä näkee hyvin omien käsien työn tuloksen.  Kuva: Kimmo Haimi

Saara Malisen tulevan kodin esittelytilaisuus ei ollut erityisen mairitteleva.

”Ei tänne kukaan muuta. Tämä on kesämökkikohde”, kiinteistövälittäjä markkinoi pientä rintamamiestaloa Salon Muurlassa vuonna 2018.

Talon remontit olivat jääneet 1990-luvun jälkeen tekemättä. Silmät osuivat marjapuuronvärisiin ja mintunvihreisiin kaakeleihin sekä kylpyhuoneen valtavaan poreammeeseen, joka oli ollut joskus valkoinen.

Saara Malinen ei säikähtynyt talon kuntoa, vaan muutti. Omassa tuvassa houkuttelivat rauhallinen sijainti ja iso piha, jossa koirat mahtuisivat temmeltämään. Vaikka pelto oli kesannolla, se tarjosi kauniin näköalan ikkunasta. Ensimmäiseksi kesäksi Malinen sai vieraiksi pässejä pellon ruohoa syömään.

Saara Malinen elää rintamamiestalonsa ehdoilla ja nauttii vuoden kierron seuraamisesta.  Kuva: Kimmo Haimi

Kotitalo on nyt toimiva. Malinen on keskittynyt tekemään torpastaan täysin oman näköisensä. Tälläkin hetkellä talon emäntä remontoi kädet maalissa.

Mutta miten Malinen on oppinut näin käteväksi?

”Äiti opetti minut tekemään remonttia. Vanhassa talossa pärjääminen on sisusta ja asenteesta kiinni.”

Sisua on tarvittu aivan erityisesti viime vuosien talvina, kun metrinen lumikerros on saartanut auton. Samalla työt 62 kilometrin päässä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ovat odottaneet.

”Siinä on pitänyt ottaa kola kauniiseen käteen”, Malinen sanoo.

Viljelylaatikot ovat nyt joutokäytöllä, sillä Malinen rakentaa kesäksi kasvihuonetta.  Kuva: Kimmo Haimi

Lapsuutensa Saara Malinen asui Turun keskustassa. Saloon hän muutti alun perin työn perässä valmistuttuaan kätilöksi vuonna 2013. Hän jäi, vaikka Salon aluesairaalan synnytysosasto lopetettiin.

”Tiesin, minkämuotoista elämää kaipaan. Vaikka minulla on paljon ystäviä, jotka tykkäävät siemailla kaupungissa latteja, se ei ole minua varten”, Malinen sanoo.

Oma torppa on ollut vastoinkäymisistä huolimatta unelmien täyttymys. Sijainti miellyttää. Tontti on pellon laidalla kivenheiton päässä naapureista niin, että apua saa hädän hetkellä, mutta kukaan ei hengitä niskaan kulman takana.

”Naapurin isäntä on ihana ja auttaa lumitöissä”, Malinen kiittelee.

Silti erityisen tärkeä on suojaisa piha, josta ei näy naapuriin. Rikkoutumaton rauha on monen suomalaisen haave kesämökillä, mutta Saara Malisella se toteutuu omakotitalossa.

”En tarvitse kesämökkiä, koska sekin minulla tässä samassa talossa."

Oma tupa tuo vastoinkäymisten lisäksi suurta iloa talon emännälle.  Kuva: Kimmo Haimi

Talon hoidosta ja remontoimisesta Saara Malinen nauttii. Hän tiesi, mihin lähti, eikä ole yllättynyt vastoinkäymisistä edes kahlatessaan nilkkoja myöten kellarin vedessä.

Ainut vakavaksi vetävä asia rintamamiestaloelämässä on Malisen mukaan raha. Nyt kun bensan hinta on kaksinkertaistunut, tankille uppoaa 500 euroa kuussa. Saara Malinen pelkää jo nyt ensi talven sähkölaskuja.

Talo lämpiää vain peruslämmölle asti sähköllä, ja takat huolehtivat lopusta. Silti sähkölasku kipuaa sietorajan yli.

”Jos elinkustannukset nousevat lisää, pitää ihan tosissaan miettiä, onko minulla varaa käydä Turussa asti töissä”, Malinen sanoo.

Kätilöt ovat muiden hoitajien tapaan palkkakuopassa, mutta muuten Malinen rakastaa työtään. Hän ei osaa kuvitella antoisampaa työtä, vaikka kolmivuorotyö onkin raskasta.

”Siitä saa mielettömän huuman, kun synnytyksessä päästään vaikeuksien jälkeen hyvää lopputulokseen”, Malinen sanoo.

Saara Malinen muutti Saloon töiden takia, mutta jäi maalaismaisemaan, koska viihtyi.  Kuva: Kimmo Haimi

Elävän tulen seuraaminen rauhoittaa Saara Malista. Hän istuu usein takan edessä risti-istunnossa ja silittää koiriaan Pilkettä ja Brutusta.

On oman torpan ansiota, että koirat elävät Malisen seurana. Hän ei halunnut hankkia itselleen koiria ennen omaa pihaa, jossa nämä saavat kulkea vapaana.

Tupa on lämmitettävä talvella päivittäin. Se vaatii puiden kantamista, mutta myös tulen vahtimista luukkujen sulkemiseen asti. Siinä menee viitisen tuntia, jolloin Malisen on oltava kotona. Hän ei pidä asumismuodon sitovuutta rasitteena.

”Mutta kyllä tässä talon kanssa on toimeen tultava ja karsittava kaikki kissanristiäiset, että aika riittää.”

Takkatuli riittää rentoutumiseen.

”Ihmiset maksavat isoja summia rauhoittumisjoogasessioista, mutta minä en niitä tarvitse”, Malinen sanoo naurahtaen.

Maalaiselämä antaa paljon. Malinen pitää luonnon rytmin ja itse istutettujen kasvien kasvun seuraamisesta.

”Minua maadoittaa, kun pitää elää asumismuodon mukaan ja näkee omien käsien työn tuloksen. Elän enemmän hetkessä.”

Omalla viljelypalstalla kasvaa vadelmaa, raparperia ja mustaviinimarjaa. Nyt ovat vuorossa terassin ja aitapuiden maalaus, seuraavaksi kasvihuoneen rakentaminen.

”Sellaisia kivoja pikkuprojekteja, että ei tule tänä kesänä tylsää”, Malinen sanoo.

Terassia hän ei sentään rakentanut yksin, vaan ystävät ja sukulaiset auttoivat ‒ ja Malinen oppi tulevaa varten.

”Tämä elämäntapa on asennekysymys. Se ei sovi kaikille, vaan vaatii tietynlaisen ihmislaadun. Tiedostan, että voisin päästä helpommalla muualla, mutta se ei tuntuisi omalta.”