Wetterhoffia ja Laila Karttusta juhlistetaan Hämeenlinnassa
Hämeenlinna (MT)
Sekä Laila Karttusella (1895–1981) että Wetterhoffilla on parhaillaan juhlavuosi. Tekstiilitaiteilijan syntymästä on kulunut 120 vuotta ja Wetterhoffin perustamisesta 130 vuotta.
Molempia juhlistetaan parhaillaan Hämeenlinnan taidemuseon Studion näyttelyllä, johon on koottu noin 60 Karttusen tekstiiliteosta ja luonnoksia hänen uransa eri vaiheilta.
Laila Karttunen sai vahvan taidealan koulutuksen. Ensin hän opiskeli taidemaalariksi Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Sen jälkeen hän sai tekstiilitaiteen koulutuksen taideteollisessa keskuskoulussa perehtyen erityisesti tekniikoihin ja sidoksiin.
Karttunen valmistui 1922 ja toimi alkuun Wetterhoffilla. Sieltä hän siirtyi 30-luvun taitteessa Helsinkiin, jossa hänellä oli muun muassa oma suunnittelutoimisto. Sodan aikana hän palasi Hämeenlinnaan Wetterhoffille.
”Hänellä oli valtavan hyvä ammattitaito ja koulutuspohja, jotka näkyvät muun muassa hänen teostensa sommittelun rytmiikassa ja värien käytössä”, sanoo näyttelyn kokoamisesta vastannut amanuenssi Päivi Viherluoto Hämeenlinnan taidemuseosta.
Karttusen taiteellinen ura oli pitkä, noin 60 vuotta. Hämeenlinnan taidemuseo sai vuonna 1981 hänen testamenttikokoelmansa, johon kuuluu noin 2 500 maalausta, tekstiiliteosta, luonnosta, tekstiilinäytettä ja mallipiirustusta.
”Tässä näyttelyssä esillä olevat ovat Karttusen itsensä kutomia, isoimpia teoksia hän kudotutti ammattikutojilla”, Viherluoto mainitsee.
Karttusen teoksissa on vaikutteita niin kansanomaisesta käsityöperinteestä kuin kansainvälisistä, moderneista taidesuuntauksista, joita hän seurasi aktiivisesti.
Teoksissa näkyvät niin kubismi kuin Bauhaus, sota-ajan materiaalirajoitukset ja 60-luvun voimakkaat kuviot ja vahvat värit.
”Hän kehitti kirjontaa perinteisen karjalaisen kirjonnan ja revinnäisen pohjalta. Hän kutsui tekniikkaansa kuvakirjonnaksi. Samassa neulassa hänellä saattoi olla kerralla kahdeksankin sävyä”, Viherluoto kertoo.
Vuonna 1958 eläkkeelle siirtynyt Karttunen jatkoi vireää luomistyötään lähes kuolemaansa saakka.
Hänen keskeisiä aihepiirejään ovat henkilö- ja luontoaiheet mutta myös abstraktit muodot. Hän oli luonnonystävä, joka tarkkaili luontoa ja sen ilmiöitä ja teki niistä luonnoksia. Niiden pohjalta syntyi pelkistettyjä ja tyyliteltyjä revinnäiskirjontoja ja kuvakudoksia. Myös fantasia ja sadunomaisuus näkyvät hänen teoksissaan.
Karttunen tunnetaan myös kirkollisten ja julkisten tekstiilien suunnittelijana.
Hän toteutti Hämeenlinnan Vuorentaan kappelin alttariteoksen Tulevan elämän usko vuonna 1972. Hämeen linnassa on puolestaan suurikokoinen Birger Jaarli -kuvakudos vuodelta 1978.
Maikki Kulmala
Laila Karttunen Hämeenlinnan
Taidemuseon Studiossa 27.9. asti. Viipurintie 2.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

