Musiikkiarvio: Perinnemaiseman kasvit kukkivat ei-perinteiseen muottiin kuuluvalla albumilla vapaina omia tarinoitaan
Tapio Mattlar: Perinneympäristöjen huomionarvoisia kasvilajeja. Tuotanto: Kingdom Productions. jakelu: Running Moose Productions. 2021Viljelijä ja muusikko Tapio Mattlar jatkaa oman musiikillisen visionsa toteuttamista. Häneltä on ilmestynyt toinen albumi, joka kulkee edeltäjänsä tavoin Mattlarien perinnetilan maailmassa.
Kappaleet on nimetty kymmenen tutun mutta myös harvinaisemman luonnonvaraisen kasvin mukaan.
Kuten ensimmäisellä Mattlarin levyllä tälläkin hän soittaa kaikki soittimet itse. Mukana on 32 eri soitinta. Niistä suurin osa on akustisia ja perinnesoittimia. Sähköbasson ja sähkökampiliiran lisäksi mukaan ovat tällä kertaa päässeet nykysoittimista akustinen ja 12-kielinen kitara.
Edellisellä levyllä äänensä olivat antaneet yksi lammas, rautakanki ja lehmänkello. Nyt ainoa ”ei-soitin” ovat tuulikellot.
Ensimmäisestä albumista perinnekasvien kokoelma eroaa sillä, että kahdella raidalla kymmenestä on mukana laulua. Tekstit Ketonoidanlukkoon ja Vanamoon ovat Tapion ja hänen vaimonsa Marja Mattlarin kirjoittamat. Laulajana toimii heidän pojantyttärensä Venla Kontio.
Tätä levyä pitää malttaa kuunnella useamman kerran, kiireettä. Kymmenen musiikillista kasvia pääsee kukkimaan omia tarinoitaan.
Kokonaisuus on tyylillisesti edeltäjäänsä yhtenäisempi. Raskaampaa poljentoa esiintyy kappaleiden rytmiikassa ja sovituksissa vähemmän. Se ei silti tee musiikista tyyliltään tavanomaisempaa kuin ensimmäinenkään albumi. Päinvastoin: tämä musiikki ei sovi mihinkään perinteiseen tyylilajiin.
Tapio Mattlarin musiikkitieteen opinnot ja maailmalta korvaan tarttunut koottu laaja kirjo perinnemusiikin tyylejä eri aikakausilta luovat aivan omanlaisen yhdistelmän. Hän kertoikin Kantrin haastattelussa kesällä 2021 säveltävänsä musiikkia sitä mukaa, kun hän äänittää eri soittimia.
Tätä levyä pitää malttaa kuunnella useamman kerran, kiireettä. Silloin melodioiden kaaret ja erilaisten soitinten yhdistelmät pääsevät oikeuksiinsa. Kuunnellessa ainakin minulla aivot unohtavat radiosoiton ja suoratoistopalvelujen listojen stereotyyppiset sävelkulut ja yksinkertaisen rytmiikan. Mieli lähtee omille, avarammille poluille aivan samoin kuin luonnon helmassa. Kymmenen musiikillista kasvia pääsee kukkimaan omia tarinoitaan.
Kaikki soittimet ja laulun Tapio Mattlar on äänittänyt Hartolan Vuorenkylässä kotitilalla studiossa, joka sijaitsee lampolan vintillä. Miksauksen on tehnyt Jaakko Peltonen ja masteroinnin Sundi Coopin Tuomo Valtonen.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


