Levyarvio: Lampuri julkaisi tusinan ainutlaatuisia sävellyksiä – Tapio Mattlar soittaa kaikkia levyn 32 soitinta itse
Yksi levyn raidoista on äänitetty lampolan vintillä. Samalla raidalla kuullaan levyn ainoaa solistia: lammasta.
Tapio Mattlar on maatilayhtymän perustamisen jälkeen löytänyt aikaa musiikin tekoon. Hän on soittanut ja äänittänyt koko levyn itse. Kuva: ArkistoKimmo HaimiLampuri Tapio Mattlar on julkaissut oman yrityksensä kautta tusinan sävellyksiä, jota on vaikea kuvata. Ainutlaatuinen on ainoa sopiva.
Musiikissa yhdistyy lukuisia elementtejä. Lähinnä se on maailmanmusiikkia monine eri etnisine vivahteineen. Lisänä on progressiivista ja raskaampaakin sovitusta.
Yhdistelmää ei kannata pelätä. Kiinnostavat ja folkille tyypilliset kauniit melodiat kantavat kappaleita eteenpäin. Niistä löytyy suosikki niin melodisemman kuin raskaamman poljennon ystäville.
Ehkä hauskin on raita, jonka nimi paljastaa sen äänityspaikaksi lampolan vintin. Sillä kuullaan levyn ainoaa solistia, kun yksi lampaista pääsee mukaan.
Hämmästyttävintä on silti, että Mattlar on soittanut täysin akustisen levyn kaikki soittimet. Niitä ei ole normaalin albumin rapiat puoli tusinaa vaan 32. Pohjolasta mukana ovat ainakin kantele, jouhikko, viikinkilyyra, Lapin rumpu ja kanteleen sukulainen Liettuasta kanklés. Maatilasta kertovat lehmänkello ja kanki.
Levyllä ei ole käytetty syntetisaattoreita ja sähköbasso on ainoa nykysoitin.
Mattlar on kerännyt ja opetellut soittamaan eri maiden perinteisiä, osin muinaissoittimiksi luokiteltavia kieli- ja lyömäsoittimia sekä puhaltimia. Niitä sovittamalla syntyy kiinnostavia, vuoroon viehättäviä, vuoroon villimpiä yhdistelmiä.
Kappaleiden pitkät nimet rakentavat huumorilla höystettyä tarinaa levyn syntyprosessista. Ne toimivat kuin megapitkät verkko-otsikot.
Kokonaisuus osoittaa, kuinka muinaisen vanha ja moderni kulkevat aina lomittain, vaikka nykyihminen usein muuta kuvitteleekin kaupallisuuden ja teknologian melskeessä.
Tapio ja Marja Mattlar ovat kumpikin tehneet musiikkia maatilan ehdoilla. Tuvassa on pidetty konsertteja ja tilalla on ammattitason studio.
Tapio tunnetaan paitsi duosta vaimonsa kanssa useita albumeita levyttäneistä yhtyeistä Tarujen Saari ja Ancient Bear Cult. Hän kirjoitti Yleisradiolle rock-kantaatin Ekologinen dialogi vuonna 1980.
Kuten albumin nimi kertoo: miehen oman kokemuksen mukaan musiikinteolle on jäänyt tilaa liian vähän. Kolmisen vuotta Harjun tila muuttui maatalousyhtymäksi, mikä antaa Tapio Mattlarille siihen enemmän aikaa.
Tämä kulttuuriteko löytänee kuulijansa maailmanmusiikin markkinoilta, toivon mukaan myös Suomesta.
Tapio Mattlar: Olisin julkaissut omaa musiikkia jo aiemmin, mutta maatilan hoito vei niin paljon aikaa. Kingdom Productions (tuotanto). Runnings Moose Productions (jakelu). 2021
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

