Suomalaiset sarjakuvantekijät valuvat ulkomaille, kun kustannusmäärä laskee Suomessa

Omaelämäkerralliset faktasarjakuvat ovat nousseet Suomessa keskiöön viimeisen vuosikymmenen aikana. Kuvassa on Maaseudun Tulevaisuuden sanomalehtisarjakuvia. Kuva: Aatu Jaakkola

Kustannusmäärä laskee Suomessa sarjakuvalla, kuten muillakin painotuotteilla, mutta tekijöiden määrä ei vähene. Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtajan H-P Lehkosen mukaan taiteilijat joutuvat etsimään työmahdollisuuksia ulkomailta.

Kauhajokelaislähtöinen Lehkonen on työskennellyt lähes koko uransa Yhdysvalloissa digitaalisen sarjakuvan parissa. Hänen tekemäänsä taidetta on julkaistu Webtoons-palvelussa. Puhelinsovellusta voi kuvata sarjakuvan suoratoistopalveluksi.

”Sarjakuvantekijät valuvat ulkomaille, mikä on huono juttu. Itse olen palannut tekemään Suomeen sarjakuvia, mutta kyllä leipä oli maailmalla leveämpi kuin täällä”, Lehkonen sanoo.

Yhdysvaltojen lisäksi suomalaisia tekijöitä on mukana yhteiseurooppalaisissa sarjakuvaprojekteissa. Erityisesti Ranska on iso sarjakuvamaa, jossa käännetään ja kustannetaan paljon suomalaisten taiteilijoiden töitä.

HP Lehkosen mielestä kotimaisesta sarjakuvasta saa julkisuuden perusteella hyvin yksipuolisen kuvan.

”Ihmiset, jotka eivät ole sarjakuvan harrastajia, tietävät lähinnä Viivin ja Wagnerin, Kiroilevan siilin ja Fingerporin. Tietenkin myös Aku Ankassa on suomalainen piirtäjä Kari Korhonen. Sarjakuvan kenttä on hirvittävän paljon laajempi kuin mitä ulospäin näkyy.”

Omaelämäkerralliset faktasarjakuvat ovat nousseet Suomessa keskiöön viimeisen vuosikymmenen aikana. Kyseistä tyylisuuntaa edustaa esimerkiksi Suvi Ermilän Vastaanottokeskus-albumi, joka voitti äskettäin Sarjakuva-Finlandia-palkinnon.

”Tietopohjaisia sarjakuvia tehdään usein yhteistyössä jonkin yliopiston tutkimusryhmän kanssa. Tieteen ja taiteen yhdistäminen helpottaa apurahojen saamista”, Lehkonen sanoo.

Moni kotimainen tekijä on ponnistanut alalle myymällä itse tekemiään pienlehtiä sarjakuvafestivaaleilla. Usein kyse on vain kopiokoneella tehdyistä lärpyköistä, hän kertoo. Ennen koronapandemiaa sarjakuvatapahtumissa pääsi myös verkostoitumaan ulkomaille.

Ihmiset julkaisevat usein ensiksi sarjakuviaan sosiaalisessa mediassa, koska uuden tekijän on vaikea saada teoksiaan kauppojen hyllyille.

”Riina Tanskasen feministinen Tympeät tytöt on esimerkki sarjakuvasta, josta keräsi alun perin suuren suosion Instagramissa. Myöhemmin siitä julkaistiin myös painettu kirja.”

Suomalaisella Kirjakaupalla on Lehkosen mukaan käytännössä monopoli kirjojen ja sarjakuvien myynnissä. Sarjakuvaseuran puheenjohtaja moitti Otavan omistamaa kirjakauppaketjua varman päälle pelaamisesta sarjakuvavalikoimassa.

Hän itse suosii mieluiten Rosebudia tai Turun Sarjakuvakauppaa, joissa on myynnissä laajasti uutuussarjakuvia. Vanhempia sarjakuvia kannattaa Lehkosen mielestä etsiä antikvariaateista, kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista ja kirjastoista.

”Suomessa saattaa olla nyt parempia sarjakuvantekijöitä kuin aikaisemmin, koska taidemuoto on elänyt niin pitkään. Sarjakuvaseura ja harrastajat voisivat yhdessä miettiä, miten saisimme edistettyä digitaalisen sarjakuvan ansaintamahdollisuuksia myös kotimaassa.”