
Suomen pienin osuuskauppa pitää Haapasaarta hengissä – Kotkaan kuuluva saari on kuin idän Utö
Haapasaaren osuuskauppa on Suomen pienin ja eteläisin. Se odottaa paljon uudelta kyläkauppatuelta.
Tuuli-Anne ja Kristofer Klaavu pyörittävät pientä kauppaa nyt ensimmäistä talvea. Kuva: Eija MansikkamäkiKeskellä Itäistä Suomenlahtea köllöttää saari, joka muistuttaa monin tavoin lännessä Saaristomerellä sijaitsevaa Utötä. Kumpikin on ollut aikanaan eläväinen yhdyskunta luotseineen, kalastajineen ja armeijan tukikohtineen. Nyt molemmat sinnittelevät enää muutamien vakioasukkaiden ja kausituristien varassa.
Haapasaaren tukijalka on ennen kaikkea kauppa.
”Kauppa on täällä elämisen ehto, ja sillä on suuri merkitys myös yhteysalusliikenteen kannalta”, sanoo kaupasta kotiinsa kipaiseva Jari Yrjölä.
Vuonna 1907 perustettu Haapasaaren osuuskauppa kuului aiemmin SOK:hon.
Jo vuosia se on ollut Suomen pienin, eteläisin ja itsenäisin osuuskauppa. Sen omistaa noin 170 osakasta, ja Yrjölä istuu hallituksessa.
”Odotamme todella paljon maa- ja metsätalousministeriön lupaamaa kyläkauppa-avustusta ja toivomme, että se olisi suoraa rahaa toimintaan, ei investointeihin.”
Ikivanha kauppa näyttääkin olevan sisäisiltä puitteiltaan ihan hyvässä iskussa kylmäkaappeineen ja maksupäätteineen.
”Liikevaihto on kuitenkin sen verran pieni, ettei kulurakennetta saada täytettyä edes kesällä ja talvella ei lainkaan.”
Ympäri vuoden saaressa taitaa olla vain yksi vakituinen asukas, mutta muuta väkeä käy joka vuodenaikaan, Yrjölä kertoo.
”Yksi lähtee ja toinen tulee, koko ajan on liikettä ja useissa talossa valot myös talvella.”
Haapasaaressa ei ole autoja. Kesäasukkaat kuljettavat kamppeensa yhteysalukseen ja mökkeihin kottikärryillä. Kuva: Eija MansikkamäkiYhteysalukset Otava ja Tekla kulkevat saareen kesäisin kuutena päivänä viikossa. Ne tuovat asukkaiden ja päiväturistien lisäksi tavaraa kauppaan.
Sen tietävät tänne huhtikuussa Kotkasta muuttaneet Tuuli-Anne ja Kristofer Klaavu, jotka alkoivat pitää kauppaa heti saavuttuaan. Kirpputorin myymälänhoitajana ja hoitajana työskennellyt pariskunta kävi Haapasaaressa ensimmäistä kertaa turisteina vuonna 2017. ”Paikka oli ihana, ja täällä oli aitoa saaristolaistunnelmaa”, Klaavut muistelevat.
”Erityisesti meitä ihastutti kauppa monipuolisine valikoimineen. Kun kaupanpitäjän paikka tuli hakuun, haimme sitä tietenkin ja hyppäsimme tuntemattomaan. Totesimme, että tämä on meidän juttumme ja enemmän elämäntapa kuin työ. Melkein voisi jättää yöunet väliin”, Klaavut kertoilivat loppukesästä kaupan pihassa.
”Sitä ette saa tehdä”, sanoo ostoksilla pyörähtävä Pirjo Lehto. Hän on välillä työskennellyt kaupassa tuuraajana, ja muutkin saarelaiset auttavat tavaroiden hyllyttämisessä ja kuljettamisessa yhteysalukselta kauppaan.
Klaavut näyttävät tekevän työtä täydellä sydämellä. Kaupassa on aukioloajat, mutta pariskunta tuntuu olevan käytettävissä muulloinkin.
”Meillä on edelleen asunto myös Kotkansaarella, mutta myös täällä. Kaupan yhteydessä on keittiö ja huone: kun välioven aukaisee, on töissä, ja kun kulkee toiseen suuntaan, on kotona.”
"Tulepas katsomaan tänne piharakennukseen", Kristofer Klaavu vinkkaa ja esittelee rautakauppaosastoaan. Kuva: Eija MansikkamäkiKauppa tarvitsee useita tulopuroja, koska saarelaisten ja mökkeilijöiden määrä on vähentynyt, eivätkä ihmiset enää vietä koko kesälomaansa saaressa. Viranomaisista paikalla on edelleen Rajavartiolaitos tulleineen, mutta sekin on sydäntalven pois.
Kauppa myy polttoainetta muun muassa veneilijöille. Yksi lisäpalvelu kaupan ohella on edellytys myös parhaillaan haettavalle kyläkauppatuelle. Kuva: Eija MansikkamäkiKlaavut ovat muuttaneet pientä kauppaa hissukseen.
Ensi käynti kaupassa on kirkkaana heidän mielessään: ”Elintarvikepuolelta kun tuli kassan ohi ja kääntyi oikealle, olikin yllättäen rautakaupassa.”
”Nyt olemme tehneet tästä enemmän omannäköisemme, ja kesän jälkeen ehtii järjestellä ja korjailla lisää. Tarkoitus on olla täällä ainakin syksy, talvi ja ensi kesä, sitten katsotaan jatkoa.”
Rautakauppanurkkaus on toki olemassa edelleen, ja piharakennuksesta löytyy niin rakennus- ja terassilautaa, kuivabetonia ja pilariharkkoja kuin huussinkuivikettakin. Tilaamalla saa muutakin.
Kauppa myy Haapasaaren kalastuskunnan verkkomerkkejä ja hoitaa Postin ja Alkon noutopistettä, mutta peliautomaatteja tai Veikkausta ei ole.
Paikallisena tuotteena on kylmäkaapissa ”parin kivenheiton päässä” asuvan kalastaja Jukka Hakalan pyytämää ja savustamaa lohta.
Haapasaari oli itsenäinen kunta vuodet 1910–1973. Nykyisin se kuuluu Kotkaan. Entinen kunnantalo toimii nyt yksityisasuntona. Kuva: Eija MansikkamäkiAlhaalla rannassa sijaitseva polttoaineasema palvelee kesällä veneilijöitä ja talvella moottorikelkkailijoita. Autoja ei saarella ole, ainoat ajoneuvot ovat kaupan ja merivartioston mönkijät.
Klaavut ovat saarelle taivaanlahja, sillä kaupanpitäjät tuntuvat vaihtuneen tiuhaan. Historiaa, nimiä ja ihmisten kotisaaria alkaa vilahdella, kun istahtaa kaupan eteen jäätelölle ”rinnepubiin”.
Elämäntyönsä merillä ja muun muassa jäänmurtaja Otsolla tekevä ja isoisänsä taloa asustava Mauri Lindgren tuntuu muistavan kaiken. Hän kertoo, kuinka kauppa oli aikanaan vauras ja omisti maata useissa saarissa. Maat on sittemmin myyty.
”Toivottavasti jaksatte monta, monta vuotta! Talvi täällä on aika ankia”, Lindgren tsemppaa Klaavuja.
Kaupan ja majakan lisäksi saarella on soma puukirkko vuodelta 1858, museo sekä entiseen kyläkouluun tehty luontotupa ja taidenäyttely. Saaren koulu toimi vuosina 1890–1973, ja oppilaita oli parhaimmillaan 50. Osaan historiallisista kohteista on saatu EU:n aluekehitysrahaa. Kuva: Eija Mansikkamäki
Sukumökissä kesää viettävät espoolaiset Heidi (oik.), Jaakko ja äiti Nora Palomäki pistäytyivät osuuskaupassa ostamassa kalastusmerkkejä. Kuva: Eija Mansikkamäki
Maamerkkinä toimii saarelaisten vuonna 1862 rakentama tähystys- ja merkinantotorni Puokki. Jykevän kivinen rakennus muistuttaa Utön majakkaa mutta on sata vuotta nuorempi. Kuva: Haapasaari-Seura ry
Haapasaaressa käy veneilijöiltä myös kauempaa Euroopasta. Tämä saksalainen purjehtija oli kiertänyt jo kuukauden päivät Ruotsista Suomeen. Kuva: Eija MansikkamäkiHaminalainen Markku Tikka tuli Nelli-koiransa kanssa päiväretkelle Haapasaareen. ”Tämä on karun kaunis ja omaleimainen saari.” Tikka teki työuransa ”maanviljelyshommissa” ja MT on tuttu työajoilta Hankkijan koetilalta ja Helsingin kaupungin Haltialan-tilalta.
Haapasaari on idän idyllisintä saaristoa, mutta se on ollut myös merkittävä merenkulun ja puolustuksen kannalta. Kuva: Eija MansikkamäkiHaapasaaristo on ollut laivaston tukena aina 1500-luvulta lähtien. Luotsitoiminta ja Puolustusvoimat ovat lähteneet, mutta rajavartiostolla on saaressa yhä tulli- ja passintarkastusasema. Puhelinyhteydet saatiin saareen vuonna 1902 ja sähköt 30. syyskuuta 1994.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


