"Meillä on velvollisuus tukea heitä, joiden kotimaassa sananvapaus on ahtaalla" – gulassi-porvareiden keskellä varttui tinkimätön maatalousjournalisti
Tanskalaisen työläisperheen poika muutti rakkauden perässä Suomeen ja päätyi suomenruotsalaisen maatalouslehden päätoimittajaksi.
Pitkän linjan maataloustoimittaja on pahoillaan ympäristönsuojelijoiden ja maataloustuotannon vastakkainasettelusta. Näkökulmaeroja on, mutta ilmastohaasteet pitäisi ratkaista yhdessä, Micke Godtfredsen sanoo. Kuva: Jaana KankaanpääLandbygdens Folk -lehden eläkkeelle jäänyt päätoimittaja Michael " Micke" Godtfredsen, 64, muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Tanskassa nykyisessä kotikaupungissaan Porvoossa.
Perhe asui esikaupungissa Kööpenhaminan pohjoispuolella. Godtfredsenit olivat Søllerødinin lähikorttelien ainoa työläisperhe niin kutsuttujen gulassi-porvareiden joukossa.
Nimitys viittaa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin ihmiset tekivät rahaa laadultaan hieman kyseenalaisilla lihasäilykkeillä.
"Gulassi-porvareiden keskellä vietetyt vuodet muovasivat minusta aika radikaalin", Godtfredsen kertoo.
Vuonna 1968 Kööpenhamina jäi taakse, kun perhe muutti isän työn perässä sieltä pois.
Godtfredsenin viimeinen koti Tanskassa oli Roskilde.
"Vuonna 1975 muutin rakkauden perässä Suomeen."
Suomessa Godtfredsen aloitti Helsingissä opinnot Svenska social- och kommunalhögskolanin hallintotieteiden linjalla.
Nuorta miestä numerot eivät kuitenkaan kiinnostaneet; onneksi koulussa oli myös journalistilinja.
Ensimmäinen varsinainen työ uutispäivälehdessä alkoi, kun Godtfredsen aloitti toimittajana Borgåbladetissa (nykyään Östnyland) vuoden 1984 lopulla.
"Pikku hiljaa opin kirjoittamaan ruotsiksi, vaikka virheitä tulee edelleen."
Borgåbladetin päätoimittaja Rolf Gabrielsson valittiin vuonna 1985 Landbygdens Folkin päätoimittajaksi. Godtfredsen seurasi perässä vuonna 1988, mutta palasi sitten porvoolaislehteen muutamaksi vuodeksi.
Landsbygdens Folkissa tuli paikka taas auki vuonna 1999 ja Godtfredsen astui lopullisesti maataloustoimittajan saappaisiin
Lehden päätoimittajana Godtfredsen aloitti 2007 ja vakinaistettiin vuosi myöhemmin.
Godtfredsen on maatalousjournalismin tinkimätön puolustaja.
Hän muistuttaa, että vaikka suomalaisten maatalouslehtien levikki laskee ja viljelijöiden määrä vähenee, viljelijöiden tiedontarve ei häviä.
"On tärkeää tarjota heille riippumatonta tietoa yritysten ja organisaatioiden mainosten vastapainoksi."
Tärkeä kysymys on, pystyvätkö maatalouslehtien kustantajat maksamaan tällaisen sisällön tuottamisesta.
Godtfredsenin mukaan ainakin Landbygdens Folkin kustantaja ruotsikielinen tuottajajärjestö SLC pitää maatalousjournalismia rahoittamisen arvoisena. Lehden levikki on alle 7 000 kappaletta.
Koronaepidemian ympärillä velloo keskustelu, jonka seasta on vaikea erottaa faktaa fiktiosta. Tämän keskellä maataloustoimittajien tärkeä tehtävä on kertoa kotimaisen alkutuotannon merkityksestä Suomen huoltovarmuudelle.
Epidemia on Godtfredsenin mukaan taas kerran avannut esimerkiksi ammattiyhdistysväen silmät. Suomalainen elintarviketeollisuus työllistää 34 000 ihmistä. Ilman omaa maataloustuotantoa kotimaiselta ruokateollisuudelta putoaa pohja pois.
"Tosin jo ennen koronaa oli nähtävissä jonkinlainen konsensus siitä, että oma alkutuotanto on tärkeää."
Huoltovarmuudesta keskusteleminen ei kuitenkaan ole pelkkä korona-ajan ilmiö.
"Suomen liittyessä EU:hun vuonna 1995 monella suulla sanottiin, miten omavaraisuudesta kiinni pitäminen on turhaa. Rajojen avauduttua voisimme ostaa ruokaa muualta."
Koronaepidemia on kuitenkin osoittanut, että rajat voivat mennä kiinni hyvin nopeasti.
Godtfredsen mainitsee oppineensa Ola Rosendahlilta (1939–2008) sen, mikä maatalouden rooli on omavaraisuudessa. Rosendahl toimi SLC:n toiminnanjohtajana 1972–76 ja puheenjohtajana 1976–2000.
"Ilmastonmuutos on jäänyt koronakeskustelun jalkoihin. Se on kuitenkin aihe ja asia, joita ei saa unohtaa", Godtfredsen painottaa.
Hän on pahoillaan ympäristönsuojelijoiden ja maataloustuotannon vastakkainasettelusta, joka on paitsi turhaa myös rasittavaa.
"Näkökulmaeroja on, mutta pitäisi löytää dialogi ja ratkaista ilmastohaasteet yhdessä."
Ei ehkä heti tule ajatelleeksi, että huoltovarmuus on kytköksissä sananvapauteen.
Godtfredsen näyttää kaksi karttaa. Toiseen on merkitty maailman maiden sananvapaustilanne ja toiseen elintarvikeomavaraisuus.
Kartoista näkee, että journalismi on pääsääntöisesti ahdingossa siellä, missä on pula ruuasta.
Nälästä kirjoittaminen on valtaapitävien arvostelua auktoritäärisissä valtioissa tai siellä, missä ei ole sananvapautta, Godtfredsen selittää. Kun ruuantuotannon ongelmista ei saa julkisesta kirjoittaa tai puhua, maatalous ei saa tietoa, jonka pohjalta se voisi kehittyä.
Journalismi ja sananvapaus ovatkin asioita, joita Godtfredsen puolustaa koko sydämestään.
Hän on Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen osaston rahastonhoitaja ja hallituksen varajäsen. Lisäksi hän on mukana maataloustoimittajien kansainvälisen järjestön IFAJ:n lehdistönvapauskomiteassa.
"Meillä on velvollisuus tukea heitä, joiden kotimaassa sananvapaus on ahtaalla ja kollegat kokevat painostusta ja suoranaista väkivaltaa", Godtfredsen viittaa paitsi mainittuihin järjestöihin myös jokaiseen toimittajaan.
Eläkkeelläkään Godtfredsen ei unohda kehitysmaissa työskenteleviä kollegoitaan. Ennen töistä poisjäämistään hän ideoi hankkeen, jonka kautta Landbygdens Folk hankkii julkaistavakseen heidän juttujaan.
Ei Godtfredsen muutenkaan aio levätä laakereillaan. Tekeillä on muun muassa SLC:n historiikki, kolumneja ja muutama juttukin on vielä kirjoittamatta.
Uusvanhaharrastuskin on tullut mukaan kuvioihin. Godtfredsen on alkanut harjoitella bluessoittamista huuliharpulla.
"Olen kyllä vielä aika huono, mutta pystyn jammailemaan taustanauhan kanssa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
