Luulitko olevasi laulutaidoton? Laulunopettaja on asiasta eri mieltä

Mona Castrén perusti Helsingin Laulustudion vuonna 2006, ja on saanut lukuisat äänet avautumaan ja ihmiset laulamaan lempilaulujaan. Kuva: Jaana Kankaanpää

”Jokaisella on kuitenkin omat tavoitteensa, ja minun tavoitteeni on, että oppilas pääsee omissa tavoitteissaan niin pitkälle kuin mahdollista ja pääsee laulamaan omia lempilaulujaan.”

Olen elänyt aikana, jolloin laulukokeita vielä pidettiin ja jolloin niitä pidettiin luokan edessä. Opettaja soitti pianoa tai urkuharmonia, oppilas lauloi ja sai arvosanan äänestä, nuotissa pysymisestä ja ehkä jostakin muustakin.

Myöhemmin kokeet siirtyivät pianon perässä luokkahuoneen takaosaan ja lopuksi käytävälle.

Laulunumeroni saattoi vaihdella ysistä seiskaan peräkkäisinä vuosina, vaikka lauloin aina saman laulun, nyt poliittisesti melko epäkorrektin, Georg Otsin levyttämän Moskovan valot eli Unohtumaton ilta. En lumonnut kumpaakaan opettajaa, ja seiskan antaneen mukaan lauluni heittelehti kesken kaiken oktaavista toiseen.

Musiikintunneista ei kuitenkaan jäänyt traumoja, sillä opettaja tai luokka ei buuannut. Niinpä olen laulanut aina ja paljon: keittiössä ja suihkussa, kirkollisissa tilaisuuksissa ja ihanasti kaikuvissa saariston tyhjissä kirkoissa.

Kerran eräässä kyläbaarissa itseluottamukseni ei ainakaan vähentynyt, kun karaoke-emäntä kiikutti Lauravoutilaiseni jälkeen minulle lasillisen jaffaa.

”Tuo herra nurkkapöydässä halusi tarjota.” Kysyin äimän käkenä: ”Onko hän hoitaja vai potilas?” Oltiinhan tunnetun mielisairaalan naapurissa. Asia ei selvinnyt.

Olen laulanut saman Kerran-kipaleen muutaman muunkin kerran, kerran jopa tunnetulle täpötäydelle Hotelli Vantaalle. Se oli vahinko. Vuoroni tuli uskomattoman upean miesäänen vetäneen Bohemian Rhapsodyn jälkeen, sillä kuulin vasta jälkeenpäin, että siellä esiintyvät Suomen parhaat karaokevirtuoosit. Kestin tiedon, mutta ihan itse jouduin ostamaan juomani.

Koska laulaminen selvästikin kiehtoo minua, päätin ottaa pari laulutuntia. Niiden voimin ja yhtä yllytyshullun tyttäreni kanssa saimme menomatkalla eräisiin ylioppilasjuhliin kuningataridean ilahduttaa tuoretta lakitettua laululla.

Itse tehty lisälahja, mainiota! Seurattuamme kiemurtelevaa ja kärsivän näköistä nuorta miestä Almaz, onnen lapsi -laulumme edessä päätimme, että kirjekuoret ja ruusu saavat riittää päivän seuraaville juhlittaville.

Hengitysharjoitus on olennainen osa laulutuntia. Toimittaja harjoittelee hengityslihaksiston käyttöä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Parikin laulutuntia antoi kuitenkin paljon. Osaava opettaja, Helsingin Laulustudion Mona Castrén selosti aluksi ihmiskehon toimintaa, lihakistoa, hengitystä ja äänenmuodostusta. Pian kouluajoilta tutuissa äänenavauksissa alkoikin olla mieltä! Niillä tosiaankin avataan ääntä, kun hengitys on ensin saatu kuntoon.

Mennäänpä uudelle tunnille. Rento lantionlevyinen seisoma-asento, hartiat alas ja hyvä ryhti.

Aktiivinen ja syvä uloshengitys tehdään hiukan sitkeästi ja säännöstellen uloshengityslihasten avulla, ääntä päästetään sihisten hampaiden välistä, huulilla päristen tai eri tavuja toistellen. Ii-ee-aa-oo-uu!

Sisäänhengityksessä lihaksia taas rentoutetaan. Samalla tavalla hengitellään myös laulaessa.

Pian huomaan, että huh, laulaminenhan vaatii lihaksia ja koko kroppaa!

”Tervetuloa jumppatunnille!” Castrén huikkaa pianon takaa.

Opin myös, että ihmisellä on useita äänenmuodostusalueita, muun muassa korkeampien äänien päärekisteri sekä matalampien ja puheäänien rintarekisteri. Ääni soi ja soljuu näiden välillä, kun ohjaamme sen oikein ulos.

”Voi tuntua, että laulamisen työkaluja löytyy myös ihmeellisen alhaalta kehosta, kun äänentuottoelimistö kuitenkin sijaitsee ylempänä kurkunpäässä ja haluttu ääni saadaan aikaan muokkaamalla huuliin ulottuvaa ääntöväylää. Laulutunneilla opitaan juuri tukemaan ja tuottamaan ääntä terveellisesti.”

Sekin on aloittelijalle uutta, että korkeita ääniä laulettaessa ei ole suositeltavaa kuikuilla ylöspäin. Se voi aiheuttaa epätasapainoa äänentuottolihasten hallintaan, joten leuan kannattaa antaa olla neutraalimmassa asennossa, Castrén neuvoo.

Näin ilma ja ääni kulkevat paremmin eli lauletaan oikeasti kurkku suorana. Katsokaa vaikka oopperalaulajia: toimii!

Kirkonpenkissä istuessa laulamistaan voi auttaa nostamalla päänsä ja virsikirjan eteensä.

Anatomian kuvat auttavat ymmärtämään, mitä kehossa tapahtuu hengityksen ja äänentuottamisen aikana.  Kuva: Jaana Kankaanpää

Musikaalisuus tarkoittaa jonkun kuulemani määritelmän mukaan sitä, että nauttii musiikista, vaikka ei laulaisi tai soittaisi itse.

Mona Castrénin mukaan jokainen voi kuitenkin oppia myös laulamaan. Laulutunneilla voi kehittää ja laajentaa äänialaansa.

”Kaikilla, joilla on puheääni, on lauluääni ja minusta kaikilta ihmisiltä löytyy yli oktaavin lauluääniala ja koulutetulta laulajalta 2–3 oktaavin lauluääniala. Laulupedagogi ohjaa oman lauluäänen löytämiseen, kehittämiseen ja kouluttamiseen”, Castrén kertoo.

”Jokaisella on kuitenkin omat tavoitteensa, ja minun tavoitteeni on, että oppilas pääsee omissa tavoitteissaan niin pitkälle kuin mahdollista ja pääsee laulamaan omia lempilaulujaan.”

Castrén aloittaa uuden oppilaan kanssa siten, että oppilas laulaa halutessaan valitsemansa laulun ja opettaja kuuntelee. Sitten hän kertoo tarpeelliset asiat anatomiasta, harjoituttaa hengittämistä ja avataan ääntä.

Hänen vinkkinsä on, että laulun tekstiä kannattaa ensin lukea. Lue sitä juttelemalla kuin ystävällesi tai kuin olisit Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

”Kaikilla, joilla on puheääni, on lauluääni ja minusta kaikilta ihmisiltä löytyy yli oktaavin lauluääniala. Laulupedagogi ohjaa oman lauluäänen löytämiseen, kehittämiseen ja kouluttamiseen”, Mona Castrén kertoo. Kuva: Jaana Kankaanpää

Castrén oli itsekin innokas musikantti jo lapsena.

”Lauloin paljon ja pidin peilin edessä kynää mikrofoninani. Kävin alakoulussa pianotunneilla ja kun aloitin 7. luokalla laulutunnit, sain opettajakseni laulupedagogin, joka opasti laulamaan hyvin monipuolista ohjelmistoa. Oli ihanaa saada rohkaisevaa ja innostavaa laulunopetusta heti!”

Sibelius-lukion jälkeen tie vei opiskelemaan valtio-oppia ja ranskanopettajaksi.

”Gradua kirjoittaessani nousin aina välillä seisomaan ja lauloin, ehkä Barbra Streisandin Memorya. Havahduin siihen, että en pysty keskittymään, vaan laulan eli sydän sanoi jotakin muuta.”

Hän menikin valmistumisensa jälkeen konservatorioon ja opiskeli sen jälkeen laulupedagogiksi ja perusti opiskeluaikojensa kaverinsa kanssa laulukoulun vuonna 2006.

Castrénilla oli alunperinkin ”nätti tyttöääni”, jolla pääsi laulamaan perhe- ja sukujuhlissa. Mutta kun paljon lauloi, kurkkua kiristi ja ääni väsyi. Hän halusi myös laulaa vaikeampia lauluja, ja koulutus on koulinut hänenkin ääntään kohti omia tavoitteita.

Castrén antaa taiteen perusopetusta ja yksityistunteja eri tarpeisiin. Oppilaita on nuorista innokkaisiin eläkeläisiin ja puhetyöläisistä tai ääniongelmista kärsiviin.

”Meillä kynnys on matala, eikä pääsykokeita ole. Laulutunneille kannattaa ilman muuta mennä ja kokeilla aluksi, toimivatko kemiat opettajan kanssa ja saako sen, mitä tuli hakemaan.”