Erwin Stämpfli ei ole itse rakentanut museon suurinta pienoismallia, mutta hän huoltaa sitä säännöllisesti. Junia ohjaillaan pienoismallin maisemaseinän takana tietokoneella. Kuva: Kari Salonen
Erwin Stämpfli muutti Sveitsistä Suomeen ja perusti pienoisrautatiemuseon Kouvolaan
Suomalaista junakalustoa vastaavia pienoismalleja on vaikeampi löytää kuin vaikka Yhdysvalloissa ja Saksassa käytettäviä junia.Kaupunki on hiljainen ja pysähtynyt. Nuohooja on jähmettynyt tuijottamaan savupiipun nokassa istuvaa supersankaria, ja mies seisoo hievahtamatta työntämäänsä tynnyrin takana. Huoltoauton keltaiset valot vilkkuvat, mutta auto pysyy paikallaan.
Aavemaiseen kaupunkiin tulee eloa, kun tunnelista puksuttaa esiin veturi. Piipusta pöllähtää hieman höyryä ja välillä ujeltaa junan pilli.
Kaikki tämä ja tuhannet muut yksityiskohdat on tallennettu pienoismaisemaan, jota halkovat rautatiet. Ollaan Kouvolan pienoisrautatiemuseo Semaforossa, Erwin Stämpflin valtakunnassa.
Stämpflin innostus pienoisrautateihin syttyi jo lapsena. Ensimmäisen veturinsa hän sai vuonna 1952. Vieterikäyttöinen veturi ei ollut kaikkein vaivattomin menopeli.
”Se piti vetää uudelleen viiden metrin välein”, Stämpfli muistelee nauraen.
Seuraavaksi olikin aika siirtyä sähkökäyttöisiin vetureihin.
”Siitä tuli hyvä otsonin haju, muistan sen vieläkin.”
On paljon halvempaa tehdä suunnitteluvirhe pienoisrautateissä kuin täysikokoisilla junaradoilla.
Stämpfli muutti lähes 20 vuotta sitten Suomeen Sveitsistä vaimonsa kanssa. Suomalaisen vaimonsa kanssa hän puhuu saksaa, mutta on hän päässyt suomen kieltäkin harjoittelemaan. Pienoisrautateistä kertovat tarinat soljuvat ilmoille, mitä nyt välillä täytyy miettiä yksittäisiä sanoja.
Suomessa pariskuntaa kiehtoi rauhallisuus, Sveitsissä kaikkialla on liikaa taloja ja ihmisiä.
”Pidän kangasmetsistä ja sienistä. Kouvolassa kävin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1969, sillä kaverini asui täällä.”
Lisäksi Suomessa maa on halvempaa kuin Sveitsissä, mikä on hyödyllistä, kun harrastus vie niin paljon tilaa kuin Stämpflillä. Vaikka pienoisrautatiet ovat esikuviinsa nähden minimaalisia, kyllä kokonainen maisema silti vaatii runsaasti varastotilaa.
Pienoisrautatiemuseon Stämpfli perusti pian Suomeen muutettuaan, mutta nykyiselle paikalleen se siirtyi syksyllä 2007. Vanha koulurakennus lähellä rautatieasemaa on oivallinen paikka museolle senkin vuoksi, että koulu oli aiemmin nimenomaan rautatieläisten käytössä.
Stämpfli pyörittää museota yhdessä vaimonsa kanssa. Museon kahviossa tuoksuu vastaleivottu pulla, jälleen on oltu hereillä aikaisin.
Pienoisrautatiet eivät ole Stämpflille vain leikkikaluja tai keräilykohteita. Hän näkee niissä myös sivistävän puolen.
”Pienoisrautatie on työkalu ja opetusväline, jota voidaan käyttää myös yliopistoissa. On paljon halvempaa tehdä suunnitteluvirhe pienoisrautateissä kuin täysikokoisilla junaradoilla.”
Harrastus on muuttunut valtavasti Stämpflin elinaikana. Hänen lapsuudessaan malleja etsittiin alan lehdistä, nyt muita harrastajia löytyy helposti internetistä. Sama innostus harrastuksen takana kuitenkin on, sillä pienoismaailmojen parissa puurtaminen ei ole nopeaa puuhaa.
”Tarvitaan pyllynahkaa ja kärsivällisyyttä.”
Alan verkkokaupoista ja putiikeista voi ostaa lähes mitä tahansa pienoismallien koristeiksi. Ihmishahmoilla on omat ilmeensä, ja osa on puettu tietyn ammattikunnan vaatteisiin.Kouvolan pienoisrautatiemuseo Semaforo on auki lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10–16. Toukokuun puolivälin jälkeen museo on auki joka päivä kesän ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
