Katja Kinnarinen leipoo ja myy Lontoossa oikeita karjalanpiirakoita – usein britit puhuvat Suomen sodasta ja päivittelevät miten pieni maa pärjäsi Neuvostoliitolle

Katja Kinnarisen piirakkayritys Alma's Pies on nimetty isotädin mukaan, jolta hän on saanut piirakkaoppinsa. Kinnarinen on kuvassa toinen vasemmalta. 

Kun toiset suomalaiset Lontoossa kuulivat, että Katja Kinnarinen on kotoisin Pohjois-Karjalasta, häneltä kysyttiin, osaako hän tehdä oikeita piirakoita. Kinnariselta taito löytyy. Hän kauli jo lapsena piirakoita mummun ja isotädin kanssa, kun naiset tekivät yhdessä piirakat lauantaisin.

”Kysymys on hyvä, koska kaupoissa myytävät piirakat eivät ole karjalanpiirakkaa nähneetkään. Riisipiirakka ja karjalanpiirakka ovat kaksi eri asiaa”, Kinnarinen sanoo.

Koska piirakoille oli kysyntää, alkoi Kinnarinen tehdä niitä myyntiin oman yrityksen kautta kolmisen vuotta sitten päätyönsä ohella. Kinnarinen on työskennellyt sairaanhoitajana Lontoossa parikymmentä vuotta. Hänen miehensä on britti ja heillä on kaksi poikaa. Pojat puhuvat suomea pohjois-karjalan murteella, Kinnarinen kertoo.

”Toivon, että pojat sanovat mie olen Lonttoosta, sitten kun menevät nuorina miehinä yökerhoon Helsingissä”, Kinnarinen sanoo ja nauraa.

Suomessa perhe käy kahdesti vuodessa. Talvella Kinnarisen vanhemmilla Enossa Pohjois-Karjalassa vietetään viikko, kesällä kokonainen kuukausi.

Kinnarinen tekee piirakoita tilauksesta. Usein tilaajana on toinen suomalainen, joka tilaa niitä esimerkiksi häihin tai lastenjuhliin.

Asiakaskuntaan kuuluu myös iäkkäämpiä suomalaisia, joille Kinnarinen vie piirakat ja joskus joutuu tarkastamaan lääkityksenkin. Lontoossa toimii Itä-Lontoon Suomi-Koulu, jossa lapset oppivat suomen kieltä ja kulttuuria. Siellä Kinnarinen on pitänyt lapsille piirakkakoulua.

Marras- ja joulukuu ovat kiireisintä piirakoiden myyntiaikaa. Myös pääsiäisenä ja kesäkuussa, tilauksia tippuu. Nykyään piirakat saatetaan tilata myös vegaanisina.

Viime kuussa Kinnarinen oli myymässä isoilla markkinoilla, joiden teemana oli skandinaavisuus. Siellä piirakat myytiin loppuun molempina päivinä, toisena kahdessa tunnissa.

Markkinoilla Kinnarinen laittaa piirakan päälle munavoita. Hän on leiponut joskus kokeeksi myyntiin myös sultsinoita ja kukkosia.

Briteillekin piirakka maistuu. Myyntikojulle tiensä löytävät asiakkaat, jotka ovat syöneet piirakoita Suomen lomallaan. Näiden asiakkaiden määrä on Kinnarisen mukaan kasvussa. Piirakkaa tulevat ostamaan myös he, jotka ovat saaneet maistaa niitä vaikkapa suomalaisen ex-tyttöystävän myötä.

Piirakoissa käytettävä ruisjauho herättää ihailua ja kiinnostusta. Moni luulee täytettä juustoksi ja yllättyy, kun kuulee sen olevan riisipuuroa. Kinnarinen sanoo, että ruisjauhoa ja kaikkia muitakin piirakan tekoon vaadittavia raaka-aineita on helppo löytää Lontoosta.

Karjalaiseen tapaan Kinnarinen ei vain myy, vaan myös juttelee asiakkaiden kanssa. Usein britit puhuvat Suomen sodasta ja päivittelevät miten pieni maa pärjäsi Neuvostoliitolle.

”Minusta on yllättävää, että briteillä on tietoa esimerkiksi karjalan evakoista. He ovat kiinnostuneita siitä, kuinka satojatuhansia evakkoja siirrettiin onnistuneesti.”

Enemmän kuin liiketoimintaa, piirakkabisnes onkin Kinnariselle rakas harrastus. Hänelle se on tapa vahvistaa omaa karjalaista identiteettiä, jonka hän kokee tärkeäksi. Hän pohtii, että ulkosuomalaisena tämä saattaa vielä korostua.

Kinnarinen sanoo olevansa huolissaan, että karjalanpiirakan tekeminen on katoava kädentaito. Hänelle piirakoiden teko on ylpeyden aihe, jota tulisi vaalia.