Ulkosaariston karu saari kiehtoo lintuja ja lintuharrastajia – "Myös linnut tuntuvat ajattelevan, että tämä on mini-Lappi"

Kirsi Nisulalla on Utössä useita vakiopaikkoja lintujen tarkkailuun. Yksi suosikkipaikka on majakan juurella, ja tällä kertaa matka kävi sumun verhoamaan saaren eteläosaan Kesnäsiin. Kuva: Sanne Katainen

Yhteysalus M/S Balduria ympäröi sankka sumu. Näkyvyyttä on muutama kymmenen metriä ja taivaalta ripottelee vettä.

Paraisten Nauvosta lähtenyt alus etenee Nötön, Aspön ja Jurmon kautta Utöhön, joka on Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari.

Toistakymmentä lintuharrastajaa viihtyy kiikarit nenällä laivan kannella säästä huolimatta. Ulkosaaristo on muuttolintujen suosiossa, joten herkeämättömän tarkkailun palkintona voi hyvinkin olla harvinainen havainto.

"Suohaukkanaaras!" huudahtaa Kirsi Nisula. Muutamassa sekunnissa kaikkien muidenkin lintuharrastajien kiikarit osoittavat samaan suuntaan.

Nisula asuu Vehmaalla ja työskentelee freelance-kääntäjänä. Lintujen tarkkailun hän aloitti jo nuorena kotikaupungissaan Harjavallassa Satakunnassa, ja harrastus lähti vielä isommille kierroksille, kun hän muutti Helsinkiin opiskelemaan biologiaa.

Nisula on tottunut Utön-kävijä, ja usein hän käy saarella sekä keväällä että syksyllä.

Lintuharrastajat kansoittavat yhteysalus M/S Baldurin kannen sumusta huolimatta. Kuva: Sanne Katainen

Vajaan neliökilometrin kokoinen saari on sen verran pieni, että pesiviä lintuja sinne ei paljoa mahdu. Mutta lintujen muuttoaikaan saaren yli lentää ja siellä pysähtyy hurjia määriä siivekkäitä.

"Lintuharrastajat myös pidentävät saaren matkailusesonkia, sillä me käymme täällä ennen kesämatkailijoita ja heidän jälkeensä. Myös talvella täällä on enemmän lintuja kuin mantereella, sillä meri pitää talvisään leutona", Nisula huomauttaa.

Nisula viettää Utössä tällä kertaa viikon. Hän tuli saarelle yksin, ja hänen miehensä matkaa Utöhön viikkoa myöhemmin.

Usein Nisulat ovat käyneet Utössä koko perheen voimin. Tosin perheen poikia kiinnostivat etenkin lapsena enemmän armeijan jäljiltä saarelle jääneet bunkkerit kuin siivekkäät.

"Tässä saaressa on silti jotain jännää, sillä jopa teini-ikäiset tulevat tänne mielellään. Kai Utön viehätystä lisää se, että vaikka täällä ollaan eristyksissä, eivätkä liikenteen äänetkään kuulu, tämä ei ole katvealuetta", Nisula pohtii.

Toukokuun puolenvälin jälkeen Utössä näkee erityisesti hyönteissyöjiä, kuten pajulintuja, leppälintuja ja sieppoja. Kuva: Sanne Katainen

Jos näkyvyys on esimerkiksi sumun takia huono, Nisula liikkuu pelkkien kiikarien kanssa, mutta jos näkyvyyttä on vähänkään enemmän, hän kuljettaa myös kaukoputkea mukanaan.

Kun yhteysalus on saapunut Utöhön, sää jatkuu sumuisena. Kevätillat ovat kuitenkin niin valoisia, että lyhyelläkin näkyvyydellä kannattaa lähteä kiikaroimaan.

Saaren eteläkärjessä Kesnäsissä saa lintujen pesimäaikaan kulkea vain tietä pitkin. Kivikkoiset ja katajaiset maisemat ovat kuin Lapista.

"Myös linnut tuntuvat ajattelevan, että tämä on mini-Lappi. Esimerkiksi sepelrastaita pysähtyy täällä paljon."

Lintuharrastuksen viehätys on jatkuvassa uuden oppimisessa, eikä harrastus ole alkuinvestointien jälkeen kallis, Nisula huomauttaa. Kiikareissa ja kaukoputkessa ei ole mitään digitaalista, eli niiden tekniikka ei myöskään pääse vanhenemaan.

Nisula kirjaa lintuhavaintonsa vihkoon, mutta hänelle tärkeintä on lintujen ja luonnon tarkkailu. Ei siis ole niin väliä, jos havaintoja jää välillä kirjaamatta. Hän ei myöskään valokuvaa lintuja, sillä hänelle riittävät muistiin jääneet kuvat linnuista.

Kirsi Nisulan kiikareissa roikkuu pieni pöllö muistona lintureissusta Lappiin. Kuva: Sanne Katainen

Lintuharrastuksesta ja lintubongauksesta puhutaan usein synonyymeinä, mutta tosiasiassa bongaus on vain yksi lintuharrastuksen muoto. Bongauksessa lähdetään katsomaan jonkun muun havaitsemaa, yleensä harvinaista lintulajia.

Bongaus ei kuulu Nisulan lintuharrastukseen. Silti harvinaisuuksia sattuu aina välillä linssiin, sillä toisinaan linnut harhautuvat tavanomaisilta reiteiltään tai ne lentävät kohteensa ohi. Osalla lintuyksilöistä voi myös olla huono suuntavaisto.

"Linnut ovat kiinnostavia siksikin, että emme vieläkään tiedä tarkkaan, miten niiden päänsisäinen kompassi toimii."

Se, mikä milloinkin tulkitaan harvinaiseksi lintuhavainnoksi, vaihtuu vuosien saatossa. Nisula muistelee, että neljännesvuosisata sitten erään arktisen lajin näkeminen oli melkoisen harvinaista, mutta nykyään tilanne on päinvastainen.

"Kyllä vain, valkoposkihanhesta on kyse. Niistä tuskin kukaan enää puhuu harvinaisuutena", Nisula naurahtaa.