Yhteiskunta muuttuu, perinteet sen mukana. Tämä pätee myös kunniamerkkien antamisen perusteisiin.
”Jokaisen työ on tärkeää, siksi on tärkeää, että myös kunniamerkkejä saavat kaikki eri tehtävissä ansioituneet”, toteaa Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.
Hän on Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kansleri.
Kunniamerkit liitetään usein sodat käyneisiin sukupolviin. Nuorteva uskoo niiden arvostuksen säilyvän jatkossakin. Automaattisesti se ei kuitenkaan tapahdu.
”Työelämästä palkitseminen on ollut keskeisin tapa kunniamerkkien esittämiseen. Kun työelämä on muuttunut sirpaleisemmaksi, on tärkeää, että muutos tunnistetaan myös palkitsemisessa.”
Nuorteva nostaa esimerkeiksi pätkätyöt palveluissa ja hoitoalalla, tutkijoiden työn projektimaisuuden sekä sen, että vapaaehtoissektori hoitaa monia julkiselle vallalle ennen kuuluneita palveluja.
Suuret työnantajat hakevat säännöllisesti kunniamerkkejä työntekijöilleen, mutta Nuorteva sanoo, että pienet yritykset ja yhteisöt voisivat rohkeamminkin tehdä myös esityksiä ihmisistä, joiden panos on merkittävää omassa vaikutuspiirissä.
Järjestelmä palkitsee siis sitä oikeudenmukaisemmin, mitä useammista eri suunnista kunniamerkkien saajia ehdotetaan.
Kunniamerkin saajaa voi ehdottaa yhtä hyvin talkootyöstä urheilun, kulttuurin tai muun paikallistoiminnan saralla kuin vanhusten, syrjäytyneiden tai maahanmuuttajien eteen tehdystä vapaaehtoispanoksesta.
”Hakemukset tehdään eri ministeriöihin sen mukaan, mitä alaa ne koskevat. Jos hakemus menee väärälle ministeriölle, ei kannata huolestua, ne siirretään kyllä eteenpäin”, Jussi Nuorteva painottaa.
Ritarikuntien kansliat käyvät lopuksi kaikki hakemukset läpi, jotta palkitsemiset pysyvät yhtenäisessä linjassa.
Suomalainen kunniamerkkien jakoperinne on melko ainutlaatuinen kansainvälisesti katsoen.
Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä vasemmisto ja maalaisliitto karsastivat sitä, koska kunniamerkkejä pidettiin elitistisenä ja aluksi myös sääty-yhteiskunnan jatkeena.
Sodat toivat kunniamerkkejä kaikenlaisiin koteihin ja niiden arvostus nousi. Urho Kaleva Kekkonen niin sanotusti tasavaltaisti perinteen lopullisesti.
Tarja Halosen ja Sauli Niinistön aikana myös yhteiskunnan muutos on tullut selvemmin näkyviin kunniamerkkien jakoperusteissa, ja vapaaehtoistoiminnan aktiivit ovat päässeet entistä useammin palkittujen piiriin.
Avoimuutta osoittaa myös, että kunniamerkkien saajat julkistetaan verkossa itsenäisyyspäivän alla. Niiden julkaisulistat ovatkin kävijämäärillä mitaten vielä suositumpia kuin verotiedot.
Ruotsissa kunniamerkkien myöntäminen pantiin 1970-luvulla Olof Palmen aikana jäihin. Jussi Nuorteva kertoo, että sitä ollaan nyt elvyttämässä ja mallia palkitsemiskäytäntöjen rakentamiseen on haettu Suomesta.
Ruotsissakin on nähty tärkeäksi löytää tapa palkita ansioituneita kansalaisia ja antaa tunnustusta myös muusta kuin palkkatyön saavutuksista.
Kuinka usein kunniamerkki sitten jätetään myöntämättä?
”Tällä hetkellä kunniamerkki jää saamatta lähes pelkästään karenssisääntöjen vuoksi”, vastaa Jussi Nuorteva.
Uutta kunniamerkkiä ei voida antaa, jos edellisen tai jonkin arvonimen saamisesta on alle seitsemän vuotta.
Toisinaan käytetään myös niin sanottua tervettä harkintaa, jos ehdot eivät selvästi täyty. Nämä hakijat on Nuortevan mukaan palkittu usein muutamaa vuotta myöhemmin.
Viiden viime vuoden aikana vain yksi henkilö on kieltäytynyt vastaanottamasta kunniamerkkiä. Hänellekin olisi kelvannut arvonimi. Sitä ei yleensä myönnetä, jos henkilö on kieltäytynyt kunniamerkistä.
Kunniamerkkien saajat julkaistaan ritarikuntien verkkosivuilla tiistaina 3. joulukuuta kello 9.
Tv-dokumentti Ruusun ja leijonan jäljillä esitetään perjantaina 6.12. Yle TV1:llä klo 14.10.
