Romaanin Kekkosesta kirjoittanut Pekka Seppänen: ”Suomella oli hyvä itsevaltiasonni”
Kekkonen uskaltaisi olla eri mieltä kaupungistumisen välttämättömyydestä Suomen hyvinvoinnille, arvioi kirjailija Pekka Seppänen.
Pekka Seppänen kirjoittaa romaanissaan Nyman, kuinka Kekkonen katsoi omia hautajaisiaan Hietaniemen hautausmaan kappelin kellotornista. Seppänen oli hautajaisissa Ylioppilaskunnan Laulajien riveissä. Kekkosen hauta on aukion vastakkaisella laidalla. Kuva: Markku Vuorikari”Kekkonen ei ollut vallanhimoinen vaan luuli vilpittömästi vain tekevänsä oikein. Hän ei halunnut omaisuutta tai ylellisen elämän tunnusmerkkejä, vaan oli maailman vaatimattomimmin elänyt yksinvaltias. Hän omistautui työnteolle eikä vallasta nauttimiselle. Siinä mielessä meillä oli hyvää diktaattorionnea”, kirjailija Pekka Seppänen sanoo.
Hän on viime aikoina pohtinut Kekkosta, sillä hän on kirjoittanut romaanin nimeltä Nyman.
Nyman on Kekkonen, joka ei kuollutkaan 31. elokuuta 1986. Kekkonen jatkoi elämää salanimellä New Yorkissa ja palasi lopulta Suomeen.
Kirja alkaa täältä Helsingin Hietaniemen hautausmaalta Kekkosen hautajaisista. Kirjan kertoja kohtaa Kekkosen sattumalta kellotornissa, josta tämä seuraa omia hautajaisiaan.
Seppänen oli oikeasti hautajaisissa paikalla. Hän oli yksi Ylioppilaskunnan Laulajista. Yksi harvoista arkun laskun lähelle päässeistä.
”Sukulaiset olivat tuossa edessä ja Ylioppilaskunnan Laulajat tässä vieressä”, Seppänen selostaa korvat viimasta punaisina.
Siitä olisi helppo livahtaa huomaamatta kellotorniin.
Kirja kertoo Kekkosesta mutta on oikeastaan Seppäsen tilitys 1970-luvusta.
”Olin silloin teini. Se on jokaiselle herkin ja mieleenpainuvin aika.”
Se sattui myös olemaan Kekkosen aikaa.
”Silloin ihmettelin, että tällaistako tämä touhu on. Valtakunnan politiikka alkoi silloin saada hyvin vastenmielisiä piirteitä.”
Kekkosen päiväkirjoista selviää esimerkiksi, miten julmasti tämä saattoi kohdella erimielisiä ihmisiä.
”Kysymyksessä olivat suuret asiat, ulkopoliittinen linja. Siinä ei yhden ihmisen sananvapaus paljoa painanut.”
Seppäsen mielestä ongelma ei ollut Kekkosen vallanhimo, vaan todellisuuden tajun, rehellisen palautteen ja suorasanaisten neuvonantajien puute.
Pahin mielistelyvuosi oli 1975. Silloin Kekkonen täytti 75 vuotta, jäänmurtaja Urho kastettiin, St. Urho’s Pub avattiin, Kekkonen sai kuvansa 500 markan seteliin ja hänet valittiin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Lisäksi oli vielä Etyk-huuma.
”Se oli vähän liikaa yhdelle miehelle. Ei tuommoista kukaan olisi kirkkain päin kestänyt.”
Synkkä hetki Seppäselle oli vuoden 1978 presidentinvaalit. Valitsijamieheksi oli pyrkimässä myös nykyinen presidentti Sauli Niinistö.
”Ihan samanlainen perässäjuoksija ja opportunisti hän oli kuin muutkin. Siitä ei ole pahemmin puhuttu, että Kekkosen ajan presidenttihän meillä on. Ja on todennäköisesti vielä kuusi vuotta.”
Kirjan teema houkuttelee kysymään Seppäseltä, mitä Kekkonen sanoisi nykyajan virtauksista.
”Hän uskaltaisi olla eri mieltä siitä, esimerkiksi että kaupungistuminen on välttämättömyys ja hyvinvoinnin edellytys.”
Mutta koska Kekkonen on oikeasti kuollut, sanokoon Seppänen itse mitä mieltä on asioista.
”On aika vaikea uskoa, että suuret kaupungit ovat tehokkaita verorahojen käyttäjiä verrattuna pieniin. Pienissä kunnissa ei voi olla viranhaltijoita, jotka eivät tee mitään. Se huomattaisiin kyllä.”
Seppänen itse on ensimmäisen polven kaupunkilainen, mutta viihtyy pitkiä aikoja Sulkavalla.
”Käyn siellä haarakonttorilla tekemässä töitä. Pysyy vähän realismi herrojen kotkotuksista, kun Helsingissä ollaan niin viisaita siitä, miten asiat pitäisi hoitaa harvaan asutulla maaseudulla. Kaikki edeltävät sukupolvet ovat maaseudulta, niin kyllä se aika muistissa on.”
Myös talouden valta saa Seppäseltä kyytiä.
”Talous on vienyt ulkopolitiikan paikan keskustelussa. Taloudella voi perustella ihan mitä tahansa. Ei ole kauaa kun tehtiin kilpailukykysopimus ja köyhän piti kiristää vyötä, jotta yritykset ja varakkaammat pärjäisivät vähän paremmin.”
Seppäselle kirja ei kuitenkaan ollut keino päästä puhumaan suuta puhtaaksi. ”Romaani ei ole suurta julistusta. Toivon, että siitä löytyy pikemminkin ihmisyyden elementtejä, ja yritän kannustaa kaikkia, mukaan lukien päättäjiä, käyttämään omia aivojaan.”
Aika on laajentanut näkökulmia, ja 1970-luku on saanut Seppäsen muistoissa uusia sävyjä.
”Asiat eivät olleet nykyistä paremmin, mutta ne menivät parempaan suuntaan. Sellaista näkymää nykyaika ei tarjoa”, hän sanoo.
Mutta mihin Nyman eli Kekkonen, ottaisi nykyajassa kantaa?
”Ympäristö- ja rauhankysymyksiin. Nymanin mukaan Koiviston hautajaisissa olisi selvitty ilman rynnäkkökivääreitä, pistimiä ja miekkoja”, Seppänen tuumaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
