Suomalaisten sydämet sykkivät karaoken tahtiin
Einari Paakkasen dokumenttielokuva on koskettava kertomus suomalaisista, jotka paljastavat niin ilonsa kuin surunsa karaokelaulun kautta.Kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlien isossa teltassa vallitsi hurmostila, jollaista elokuvantekijä Einari Paakkanen ei aiemmin ollut kokenut. Käynnissä oli hänen ohjaamansa Karaokeparatiisi-elokuvan Suomen ennakkoensi-ilta. Ihmiset taputtivat kesken elokuvan ja lopputekstien aikana koko sali lauloi mukana kappaletta.
”Se oli paras mahdollinen alku elokuvalle Suomessa”, Einari Paakkanen toteaa.
Einari Paakkanen, 42, on itsekin innokas karaokelaulaja. Idea dokumentista syntyikin helsinkiläisessä karaokebaarissa, jossa Paakkanen vietti iltaa kollegansa Anu Kuivalaisen kanssa.
”Totesimme molemmat, että hetkinen, minkä takia kukaan ei ole tehnyt karaokesta dokumenttielokuvaa. Iltayhdeltätoista soitimme tuottajalle, että ruvetaanko tekemään. Tuottaja sanoi, että kyllähän se käy, mutta voitaisiinko palata asiaan huomenna”, Paakkanen muistelee nauraen.
Sitten seurasi ratkaiseva työvaihe. Dokumenttielokuvaan piti löytää sopivat henkilöt ja tarinat.
Paakkanen totesi, että suomalaisesta karaokesta kertova dokumentti ei voisi keskittyä vain yhteen henkilöön, vaan henkilökirjon on oltava laaja.
Dokumentin päähenkilön karaoke-emäntä Evin hän löysi Karaokekansa-kirjasta.
”Meidän ensimmäinen puhelinkeskustelumme kesti kolme tuntia. Kysyin Eviltä, miksi suomalaiset laulavat karaokea. Hän vastasi, että he ovat joko yksinäisiä, sairastuneita, rakastuneita tai menettäneet läheisensä. Siinä oli neljä tarinaa, joita lähdin etsimään elokuvassa.”
Kun dokumenttiin haettiin henkilöitä Facebookin kautta, vastauksia tuli valtavasti. Parkinsonia sairastava Elina ja pienen tyttärensä menettänyt Laura kirjoittivat Paakkaselle niin koskettavat kirjeet, että hän lähti tapaamaan heitä välittömästi. Molempien tarinat riipaisevat sydäntä.
Elokuva kertoo myös yksinäisyydestä. Kuusikymppinen Kari pyörittää autokorjaamoa, jonka yhteydessä asiakkaat voivat laulaa karaokea. Maaseutuyrittäjä etsii elämänkumppania Tinderistä ja tanssipaikoilta heikoin tuloksin.
”Suomessa karaokesta on tullut työkalu yksinäisyyden voittamiseen ja tunteiden välittämiseen. Etelä-Euroopassa karaoke on enemmänkin kaverien kanssa hauskanpitoa ja Japanissa sitä lauletaan pääosin yksityistiloissa.”
Jämsässä verovirkailija- ja toimittajavanhempien perheessä varttunut Einari Paakkanen harrasti lapsena koripalloa, roolipelejä ja fantasiakirjoittamista. Vanhemmilla oli videokamera, jolla hän kuvasi kotivideoita.
Jämsä oli hyvä paikka varttua, mutta paikkakuntaa leimasi hänen mukaansa suomalaisuudelle tyypillinen häpeän kulttuuri.
”Koripalloa pelasin julkisesti, mutta roolipelejä ja fantasiaa kannatti harrastaa piilossa kaveripiireistä”, Paakkanen sanoo.
Häpeä liittyy myös karaokeen. Suomalaista karaokea Paakkanen kuvailee hämäräksi tilaksi, jossa on hyväksyttävää olla epätäydellinen.
”Kuinka monta paikkaa löytyy yhteiskunnasta, joissa ihmisellä on lupa epäonnistua. Vieläpä siten, että ihmiset hyväksyvät sen ja antavat sinulle aplodit”, Paakkanen kysyy.
Paakkasen mukaan Karaokeparatiisi on tehty kaikille suomalaisille. Hän kokee, että valon ja pimeyden määrät ovat elokuvassa balanssissa.
”Moni elokuvan nähnyt on kertonut itkeneensä ja nauraneensa yhtä aikaa. Olen tosi iloinen siitä, että olemme saaneet aikaiseksi jotain tällaista.”
Juttu on julkaistu elokuun Kantrissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
