Aitous kantaa somen maailmassa – myös ulkonäön puolesta, kannustaa Mikael Sundberg: "Ei kannata ottaa liikaa paineita"
Tubettaja Mikael Sundbergille kaupallisuus on keskeinen osa työtä. Mutta se pitää tuoda selvästi esiin.
"Koen olevani etuoikeutettu ja tunnen nöyryyttä, kun saan tehdä tätä unelmatyötä. Onhan se iso yleisö pienelle pojalle", Mikael Sundberg kuvaa somekanaviensa suurta seuraajamäärää. Kuva: Juho LeskinenEspoolainen Mikael Sundberg tunnetaan sosiaalisessa mediassa Mikirotan nimellä. Hänellä on yli 150 000 seuraajaa niin YouTubessa kuin Instagramissa ja Snapchatissakin noin 120 000.
"Otin toiminimen vuonna 2015, kun alkoi tulla kaupallista yhteistyötä. Sitä ennen en ollut edes tajunnut, että tällä voi tienata."
YouTube-videoiden säännöllisen teon hän oli aloittanut kaksi vuotta aiemmin, jolloin tubettajia oli Suomessa vain parikymmentä.
Samoihin aikoihin nuorimies sai varusmiespalveluksen suoritettua ja pystyi panostamaan täysipainoisesti sisältöihin.
Alakin on lähtenyt kasvuun. Viime vuonna viiden tubettajan verotettavat tulot ylittivät 100 000 euroa.
Sundberg ei ainakaan vielä kuulu kyseiseen joukkoon, joskin hän lähestyy seuraajamääriensä perusteella kärkeä. Loppuvuodesta hän pääsi kiinni omaan asuntoon Espoossa, mutta niin on tehnyt moni muukin nuori yrittäjä.
Mistä tulosi syntyvät?
"Brändiyhteistyöstä yritysten kanssa kertyy suurin osa. Yhdessä live-keikkojen kanssa niistä tulee toimeentuloni kulmakivi."
YouTube ei tarkoita Sundbergin yritykselle isoa tulovirtaa mainostuloina. Vaikka suosituimpia videoita on katsottu yli puoli miljoonaa kertaa, hän julkaisee harvakseltaan ja useimmiten yhdessä kaverinsa Boheemin kanssa.
Kirjanpitäjästä on tullut tärkeä neuvonantaja, sillä "veroja joutuu maksamaan. Se kuuluu elämään."
Vielä pari vuotta sitten yritykset olivat Mikael Sundbergin mukaan arkoja lähtemään yhteistyöhön.
"Nyt on alettu ymmärtää, että voit laittaa ison päivälehden etusivulle mainoksen, mutta se ei kohdennu. Sen sijaan somen palvelussa voi kohdentaa bloggaajan tai tubettajan mukaan."
Sundberg on itse tehnyt yhteistyötä brändien kanssa laidasta laitaan. On elintarvikealan merkkejä, ravitsemus- ja matkailualaa sekä elektroniikan kauppaa. Myös järjestöt, kuten Liikenneturva ja Golfliitto, ovat kampanjoineet somen kautta.
Yhteydet hoituvat paljolti Vaikuttajatoimisto Trootin kautta.
Sundberg on tarkka, että kaupallinen yhteistyö tuodaan joka videossa esiin monella tavalla: esittelytiedoissa, videon päällä teksteissä ja puheessa.
"Kaupallisuus voi joidenkin mielestä vaikuttaa videon sisältöön. Usein se kuitenkin mahdollistaa tehdä asioita, mitä ei välttämättä muuten pääsisi koskaan tekemään."
Mikael Sundbergin seuraajista suurin osa on nuoria. Esimerkiksi Instagramissa kutakuinkin puolet on 18–24-vuotiaita. Alaikäisiä on 13 prosenttia, mutta mies arvioi reaalisesti, että jotkut lapset saattavat seurata häntä vanhempiensa tai väärin tiedoin luotujen tilien kautta.
Vaikka Sundberg seuraa koko ajan päivitystensä suosiota ja saapuneita kommentteja, liikaa asiaa ei pidä miettiä. Se voisi muuttua ahdistavaksi.
"Voi miettiä, että Helsingin Olympiastadionille mahtuu keikalle 30 000 ihmistä. Ota se viisi kertaa. Ajattele, että ne kaikki seuraisivat ympärillä, kun kuvaat 'Snappia'. Sitä määrää on vaikea kuvitella, enkä haluakaan."
Palautteesta hän on jopa hämillään. "Harvoin on hetkiä, missä joku sanoo jotain pahaa. Se on sitten keskustelupalstalla tai anonyyminä. Kasvotusten ei ole kukaan tullut sanomaan."
Nimetönkin palaute auttaa häntä eteenpäin, kunhan se on kirjoitettu rakentavasti ja huolella.
"Mutta ikinä et voi miellyttää kaikkia. Se on tässä kyllä opittu monen kautta. Kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää."
"Jos joku on eri mieltä, sitten on. En polje muita alas omilla mielipiteilläni, mutta toimin niin, että voin olla samalla oma aito itseni."
Mikael Sundberg katsoo, että kun kännykän näytön toisellakin puolen on ihmisiä arkisine huolineen ja paineineen, aitous kantaa - myös ulkonäön suhteen. "Mitä enemmän on oma itsensä, se antaa muillekin enemmän."
"Tiedän ihmisiä, jotka ovat oikeasti jotain ihan muuta somessa. Mutta ei kannata ottaa liikaa paineita. Joillain tuntuu olevan ihan stressi, jos jokapäiväistä Insta-kuvaa ei saa aikaan tai jos jokin kuva ei ole muokattu."
Aitous ja avoimuus ovat Sundbergin arvion mukaan selitys, että hän ei ole joutunut ahdistelevan seuraamisen kohteeksi.
"Jos joku stalkkaisi, ottaisin varmaan yhteyttä ja menisin suoraan juttelemaan. Täällä pääkaupunkiseudulla kävelee päivittäin julkkiksia, yksi Instan vloggaaja ei ole maata mullistava näky metrotunnelissa. Aika rauhassa saan olla."
Maakunnissa juttelemaan tullaan paljon avoimemmin.
"Menin laittamaan Snappiin, että olen matkalla tapaamaan kaveria Kainuussa. Siitä oppi sitten, että junan saapumisaika kannattaa peittää lipusta", hän nauraa.
Kajaanin asemalaiturilla oli parinkymmenen nuoren joukko. He halusivat jutella ja kuviin.
Sundberg tunnistaa nykyisin myös asemansa roolimallina.
"Täysi-ikäisenä voin toki tehdä aikuisten juttuja. Ja varsinkin Snapissa laitan vapaasti ihan baarikierroksiltakin."
Hyvän maun rajat pysyvät mielessä: "Sen mukaan päivitän, että voin katsoa mummoa silmiin."
Nettikasinon pelaamisesta tuli palautetta. "Olen sitten pohtinut ääneen peliriippuvaisuutta samoin kuin alkoholin käyttöä. Pitää naputella ovea myös toiselta puolelta, kun tekee paljon sisältöjä."
Nuorimmat aktiiviset suomalaistubettajat ovat alle 10-vuotiaita, vaikka palvelun alaikäraja on 13 vuotta.
"On vanhempien vastuulla, jos he antavat lasten tehdä sisältöä. Se kumminkin kannattaa pohtia kaikenikäisten, että mitä nettiin laitat, siellä se on ikuisiksi ajoiksi. Vaikka sen kuinka poistaisit, materiaali on jo kuitenkin kopioitu jonnekin."
Sisällöntuottajan arjessa parasta ovat vaihtelevuus ja yrittämisen vapaus sekä jatkuva mahdollisuus uuden oppimiseen.
"Vaikka yhteistyökeikoilla kuvataan pitkä päivä ja aikataulujen kanssa on kovaakin työtä, suola on se, että mulla on tosi, tosi vapaat kädet."
Monet yhteistyöt ja videot ovat nyt jo sellaisia, että Sundberg ei kuvitellut aiemmin pystyvänsä sellaisia tekemään.
Somessa ihmiset helposti innostuvat hienoista annoskuvista ja humoristisista kolmen–neljän minuutin videoista.
"Ihmiset näkevät siinä vain lopputuloksen. Takana voi olla 50 työtuntia."
Silti juuri keikkojen valmistelu sekä sisältöjen editointi ovat sitä, mikä Sundbergia eniten viehättää.
Sisältö ei synny sormia napsauttamalla, mutta niin eivät ole kertyneet seuraajatkaan.
"Seuraajat pitävät minut nöyrinä. Se, että he jaksavat mukanani, on iso juttu.
.fact-otsikko {
font-family: MerriweatherSans;
font-size: 21px;
font-weight: bold;
font-stretch: normal;
font-style: normal;
line-height: 1.19;
letter-spacing: normal;
color: var(--black);
}
Mikael Sundberg, "Mikirotta"
- Tubettaja ja sisällöntuottaja, syntynyt ja asunut pääkaupunkiseudulla koko ikänsä.
- Ammatillisen toiminnan perustana ovat aitous ja halu kehittyä tekemällä. "Jos julkaiset vain rahan toivossa, ihmiset eivät jaksa seurata sinua pidempään. Mitä enemmän on oma itsensä, sitä enemmän antaa ihmisille."
- Koulutus lukio ja ravintola-alan yhdistelmätutkinto; "Medianomin tutkinto olisi kiinnostava. Mutta meneekö into, jos tulee sekä työ että opinnot päällekkäin?"
- Aloitti IRC-Galleriasta, kun sai vanhemmiltaan aluksi puoli tuntia koneaikaa päivässä.
- 13-vuotiaasta tuottanut sisältöjä: ensin askfm-foorumiin, sitten Instagramiin. YouTube-tuotannot tulivat vasta lukiolaisena.
- Seuraajia YouTubessa yli 166 000, Instagramissa yli 161 000 ja Snapchatissa noin 120 000.
- 24-vuotias, perheenä on koira.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
