Verottaja ja kirkko innostuivat hassuttelemaan karkauspäivän kunniaksi – "Saat antaa lahjaksi 290 metriä keskihintaista hamekangasta"
Karkauspäivänä hääpäiväänsä viettää 1 192 paria.Vanhan perinteen mukaisesti karkauspäivänä naiset ovat saaneet kosia. Jos kosinnan kohde kieltäytyy, on hän velvollinen hankkimaan kosijalleen hamekankaat.
Harva vihille mielivä nykynainen tuskin odottaa neljää vuotta, vaan tarttuu niin sanotusti härkää sarvista. Aikojen muuttuminen ei kuitenkaan estä perinteisiin viittaavaa hassuttelua.
Verohallinto kertoi sosiaalisen median kanavissaan, että lahjaveron uudistumisen vuoksi tänä karkausvuonna saa lahjoittaa 90 metriä enemmän hamekangasta kuin neljä vuotta sitten. Alle 5 000 euron lahjoista ei tarvitse maksaa lahjaveroa.
Myös Helsingin hiippakunta lähti lystiin mukaan. Hiippakunnan Facebook-tililtä vastattiin verottajalle, että helpommalla pääsee, kun suostuu kosintaan.
"Ilman hamekankaita selviät vastaamalla kosintaan myöntävästi! Voit jättää lahjaverohuolet häävieraille ja keskittyä itse kirkon varaamiseen."
Lisäksi Hiippakunta jakoi puhelinnumerot, joista kirkon voi varata Helsinkiin tai Vantaalle.
Kosintojen lisäksi karkauspäivä on ollut viimeisenä neljänä kertana erityisen suosittu päivä viettää häitä. Digi- ja väestötietoviraston mukaan Suomessa on 1 192 paria, jotka viettävät hääpäiväänsä karkauspäivänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

